Nokian KrP jatkaa vahvasti – nyt taipui SPV

Nokian KrP nousi viiden pisteen päähän Classicista kaadettuaan kotonaan SPV:n 10-6.

Nokian KrP jatkaa vahvaa menoaan Salibandyliigassa, kun tänään kaatui kotona sarjakolmosena ollut SPV maalein 10-6. Keskiviikon muissa otteluissa Happee löi vieraissa rangaistuslaukauksilla TPS:n 3-2 ja EräViikingit kotonaan nousija ÅIF:n 9-1 vietyään päätöserän peräti 9-0.

SPV nousi nokialaisten vieraana toisessa erässä vielä kahden maalin takaa tasalukemiin 5-5, mutta erän toisella puolikkaalla isännät karkasivat. Toisella tauolla tilanne oli jo 8-6 Henri Johanssonin, Emil Eklundin ja Joona Rantalan osuttua KrP:lle. Päätösjakson alkuun Mikko Laakso iski Nokian yhdeksännen maalin jo neljän sekunnin kohdalla, ja loppunumerot teki Mikko Immonen, joka oli saldollaan 3+1 illan tehomies. Nokia nousi viiden pisteen päähän sarjakärki Classicista,

Turun tarkassa illassa johti TPS 1057 katsojan iloksi 1-0 ja 2-1, mutta ensin Johannes Jokinen ja kolmannen erän aluksi Kaapo Siekkinen toivat keskisuomalaiset taas tasoihin. Maalittoman jatkoajan jälkeen haettiin voittaja rangaistuslaukauksilla, ja ero syntyi viidennessä parissa Kaapo Siekkisen onnistuessa Happeelle.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Nousija ÅIF piinasi EräViikinkejä pitkään johtaen vielä päätöserässä 1-0, mutta saatuaan maalihanansa auki isännät mättivät pallon 18 minuutissa yhdeksän kertaa vieraiden verkkoon. Jani Kukkola merkkautti tehot 2+2, Juho Niinikoski syötti neljä osumaa ja Mika Moilanen laukoi hattutempun.

Salibandyliiga jatkuu perjantaina Hämeenlinnassa ottelulla Steelers–SPV.

Kuva Turun ottelusta: Anssi Koskinen

Jaa artikkeli