Nokialle jo neljäs voitto, TPS juhli jatkoajalla

Nokian KrP ja TPS kotivoittoihin, kun Salibandyliiga palasi Champions Cup -tauolta.

Salibandyliiga palasi tänään Champions Cup -tauoltaan kahdella ottelulla. Nokian KrP nousi tasapisteisiin sarjakärki Happeen kanssa kaataessaan kotonaan Steelersin 11-5. Torstain toisessa kamppailussa TPS löi kotonaan Kooveen 4-3 Sami Saarisen jatkoaikamaalilla.

Nokian KrP karkasi Hämeenlinnan Teräsmiehiltä jo avauserässä, kun Valtteri Viitakoski muutti kahdella maalillaan 1-1-tasalukemat 3-1-kotijohdoksi. Viitakoski laukoi tänään hattutempun, mutta illan pistehai oli saldollaan 1+3 kukapa muu kuin Henri Johansson.

Turussa TPS näytti jo karanneen, kun se johti kahdeksan minuuttia ennen loppusummeria Jaakko Hautamäen, Jani Hyytiäisen ja Juho Sorrin osumilla 3-1. Samuli Segerman kuitenkin kavensi, ja Riku Reunamäki sipaisi maalin edestä tasoituksen Samuli Salomaan tarjoilemasta vapaalyönnistä. Isännät nappasivat jatkoajalla itselleen vielä toisen pisteen, kun Sami Saarinen ohjasi Olli Laineen syötön maalivahti Arvid Vonkin torjunnan kautta verkkoon.

Salibandyliiga jatkuu lauantaina otteluilla Happee – Westend Indians ja Koovee – Oilers.

Kuva: Anssi Koskinen

Jaa artikkeli