Nämä 17 pelaajaa hakevat Suomelle MM-lopputurnauspaikkaa – Tuomala, Niemelä, Kovanen ja Tykkyläinen ensi kertaa mukana

Suomen MM-karsintaryhmä Sveitsin miesten marraskuun MM-kisoihin pelataan 25. – 28. toukokuuta Latvian Valmierassa. Valmennus on nyt nimennyt ne 17 pelaajaa, jotka lähtevät hakemaan lopputurnauspaikan.

– Mukana on uusia pelaajia ja vähän vanhojakin, päävalmentaja Petteri Nykky tiivistää valitun ryhmän.
– Siellä on uusia pelaajia, jotka ovat otteillaan nyt pudotuspeleissä ja koko kaudellakin paikkansa ansainneet ja saavat nyt näytönpaikan. Toivottavasti murtautuvat kunnolla joukkueeseen, ja uutta pelillistä ilmettähän me kaipaammekin, kun  joulukuussa kotikisoissa jäätiin kakkosiksi.

Ensimmäisiin miesten maaotteluihinsa ovat lähdössä maalivahdeista Nokian KrP:n Miro Tuomala, puolustajista TPS:n Jere Niemelä sekä Classicin Konsta Tykkyläinen ja hyökkääjistä KrP:n Joonatan Kovanen. Mikko Laaksolla on alla yksi, Oskari Fäldenillä sekä Eemeli Akolalla kaksi ja Joona Rantalalla kolme miesten peliä Suomi-paidassa.

Päävalmentajan pääviesti niin uusille kuin vanhoillekin maajoukkuepelaajille ja sellaisiksi mieliville on tuttu.
– Töitä pitää jatkaa heti ja tehdä joka päivä, ja moni pelaaja sen on jo oivaltanutkin. Classicin kuudes perättäinen mestaruus kertoo jonkinlaisesta kulttuurin muutoksesta, ja toivottavasti moni joukkue herää perässä haastamaan vähintään samalla tasolla. Nyt finaaleissa sellaista jo nähtiinkin.

Suomi saa ryhmän A-lohkossa vastaansa Alankomaat, Ison-Britannian ja Viron.

Samaan aikaan pelataan Valmierassa B-lohko, jossa ovat Islanti, Latvia, Tanska ja Ukraina. Alkulohkojen päätteeksi kohtaavat finaalissa lohkojen ykköset, joista kumpikin selviytyy lopputurnaukseen. Lohkojen kakkoset kohtaavat puolestaan ottelussa, josta vain voittajalle aukeaa tie marraskuuksi Sveitsiin.

MM-karsintalohko siirtyi koronapandemian vuoksi toukokuulle alkuperäisestä ajankohdastaan helmikuusta.

MM-karsinnoissa pelataan testimielessä 3 x 15 minuutin peliajalla joukkueilla, joihin saa nimetä vain 17 pelaajaa ja viisi toimihenkilöä.

Suomen ottelut lohko A:ssa sekä loppuottelu:

Ke 25.5. klo 12 Iso-Britannia–Suomi
To 26.5. klo 17 Viro–Suomi
Pe 27.5. klo 17 Suomi–Alankomaat
La 28.5. klo 18.15 Loppuottelu

Miesten 14. MM-lopputurnaus pelataan 5. – 13. marraskuuta Sveitsin Zürichissä ja Winterthurissa.

ikäseurakasvattajaseura
Maalivahdit
Markus Laakso28OilersTapanilan Erä
Santtu Strandberg32IBF FalunTapanilan Erä
Kenttäpelaajat
Aaro Astala26OilersPakilan Visa
Riku Hakanen21SPVWoodcutters
Nico Jonaeson28Nokian KrPSport Club Hyvinkää
Jonne Junkkarinen32HappeeFC Vaajakoski
Justus Kainulainen24OilersHollolan Urheilijat-46
Valte Karvonen25Floorball Thurgau (SUI)SSRA
Joonatan Kovanen23Nokian KrPTaipalsaaren Kisa
Mikko Laakso24Nokian KrPSport Club Hyvinkää
Olli Laine27TPSSB Naantali
Ville Lastikka27ClassicLopen Floorball Team
Otto Lehkosuo26Floorball Köniz (SUI)Pakilan Visa
Miska Mäkinen26Nokian KrPTikkurilan Tiikerit
Jere Niemelä22TPSNST
Tuomas Ojala22TPSSB Naantali
Joona Rantala24Nokian KrPTaipalsaaren Kisa
Eemeli Salin33ClassicUSB
Nico Salo29ClassicClassic
Eetu Sikkinen25ClassicClassic
Markus Sipronen25HappeeSC Top
Konsta Tykkyläinen25ClassicPirkkalan Pirkat
Esa Jussilapäävalmentaja
Antti Vartiainenvalmentaja
Jori Isomäkivalmentaja
Jarno Ihmemaalivahtivalmentaja
Juuso Kilpikoskihuoltaja-fysio
Ari Haapalainenhuoltaja-hieroja
Jari Oksanenjoukkueenjohtaja

Jaa artikkeli