Naisten salibandymaajoukkue Sveitsin EFT-turnaukseen valittu

Naisten ja U19-tyttöjen EFT mitellään tulevassa MM-kaupunki Neuchatelissa 9. – 11.11.

Suomen naisten salibandymaajoukkue Sveitsin Neuchatelissa 9. – 11. marraskuuta pelattavaan EuroFloorball Tour -turnaukseen on valittu. Sveitsiin lähtee kaksi maalivahtia ja 18 kenttäpelaajaa, jotka samalla pääsevät leireilemään tulevalla MM-kisapaikkakunnalla.

– Kokoonnumme jo sen viikon tiistaina ja lennämme keskiviikkoaamuna Sveitsiin, jossa ehdimme leireillä ja valmistautua sitten viikonlopun huipentavaan turnaukseen, päävalmentaja Lasse Kurronen kertoo.
– Kyseessä on tosiaan samalla seuraavien MM-kisojen pitopaikka, joten pääsemme samalla tutustumaan miljööseen. Pelillisesti tarkoitus on jatkaa siitä, mihin syyskuun Ruotsi-ottelussa jäätiin eli keskittyä pallollisen tekemisen viemiseen eteenpäin. Se olikin jo Ruotsia vastaan lupaavalla mallilla.

EFT-sivulle

Hyökkääjät Taru Nordman ja Senni Hietanen pelaavat Neuchatelissa ensimmäiset naisten maaottelunsa, mutta kaikkiaan nimilista näyttää varsin samalta kuin syyskuussa.
– Kaikkiaan varsin tuttu ryhmä, jota varmaan voisi sanoa jopa yllätyksettömäksi. Valtaosa on tuttuja runkopelaajia ja seassa testissä muutamia uudempia nimiä, joiden osalta on mielenkiintoista nähdä, miten he esiintyvät naisten kansainvälisessä huippuvauhdissa. Esimerkiksi syksyn liigapeleissä hyvin onnistunut Taru Nordman on nuori pelaaja, jolla toivottavasti on edessä vielä pitkä tulevaisuus maajoukkueessa, ja on mielenkiintoista nähdä, miten hän jo nyt istuu vauhtiin.
Lasse Kurronen koputtaa varmuuden vuoksi puuta samalla kun paljastaa, miksi valintatilanne oli parempi kuin miesmuistiin.
– Sen kolmen vuoden aikana kun olen mukana ollut, on yleensä jouduttu ensin ruksaamaan punakynällä yli loukkaantuneena olevat maajoukkue-ehdokkaat ja valitsemaan sitten niistä, joita listaan jäi. Nyt meillä on kerrankin porukka terveenä, ja se tietysti koventaa myös kilpailua paikoista.

Naisten Salibandyliigassa on suurin osa joukkueista pelannut neljä ottelua, ja maajoukkuevalmentajat ovat tietenkin tarkkailleet pelaajien otteita tiukasti.
– On nähty paljon vauhtia ja hyvätasoisia pelejä, pari joukkuetta on onnistunut vähän muita heikommin mutta muuten pelattu paljon ristiin ja niin tasaisesti kun uumoilinkin, päävalmentaja Kurronen arvioi.
– Myös pelaajista ovat erottuneet pitkälti ne pelaajat kuin odotettiinkin.
Maajoukkueeseen valituista noin puolet pelaa ulkomailla, kun Ruotsin pääsarjasta on mukana kuusi ja Sveitsin liigasta kaksi pelaajaa.
– Pelaajamme ovat tosiaan onnistuneet hyvin myös ulkomailla, ja on ilo nähdä heidän pelaavan ensiluokkaisissa joukkueissa ykköskentissä. Sinänsä on sama, pelaako maajoukkue-ehdokas Suomessa vai ulkomailla, tärkeintä on, että hän pelaa vastuullisessa roolissa ja seurassa, joka antaa mahdollisuuden hyvään päivittäiseen valmistautumiseen ja kehittymiseen, Lasse Kurronen painottaa.

Suomen ottelut:

Pe 9.11. klo 21.00 Sveitsi–Suomi
La 10.11. klo 17.00 Suomi–Tshekki
Su 11.11. klo 13.00 Ruotsi–Suomi

Suomen EFT-joukkue:

(Numeron ja nimen jäljessä seura, ikä, pelatut naisten maaottelut ja tehopisteet niissä)

Maalivahdit

31 Krista Nieminen UH BEO (SUI) 31 6, 0+0=0
35 Tiltu Siltanen SB-Pro 29 23, 0+0=0

Kenttäpelaajat

5 Silja Eskelinen SB-Pro 25 36, 7+5=12
7 Mirva Laitinen EräViikingit 25 6, 0+1=1
8 Jaana Lirkki SB-Pro 28 24, 6+6=12
9 Daniela Westerlund EräViikingit 20 11, 3+7=10
10 Sanna Risteli SSRA 25 1, 0+0=0
11 Laura Manninen Pixbo Wallenstam (SWE) 25 58, 5+14=19
12 Mia Karjalainen Pixbo Wallenstam (SWE) 30 92, 16+20=36
14 Senni Hietanen UH BEO (SUI) 25 0, 0+0=0
15 Heidi Lirkki SB-Pro 28 1, 0+0=0
16 Trine Sällström EräViikingit 20 12, 1+2=3
20 Mia Vallenius Koovee 21 9, 0+0=0
27 Oona Kauppi IKSU (SWE) 21 14, 13+4=17
28 Veera Kauppi IKSU (SWE) 21 34, 33+14=47
32 Taru Nordman EräViikingit 18 0, 0+0=0
44 Milla Nordlund Endre IF (SWE) 20 4, 2+1=3
80 My Kippilä KAIS Mora IF (SWE) 22 47, 8+35=43
89 Jenna Saario TPS 20 20, 7+8=15
96 Sofia Leino TPS 21 3, 0+0=0

Päävalmentaja: Lasse Kurronen
Joukkueenjohtaja: Tiia Ukkonen

43689965484_f6ab7d9663_z.jpg

Teksti: Mika Hilska
Kuvat: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli