Naiset hakevat MM-paikan Slovakiasta – ”Otteluiden loppunumerot eivät kiinnosta, sen sijaan kiinnostaa, miltä pallollinen peli näyttää”

Suomi voittaa kaikki ottelunsa loppuviikon MM-karsinnassa, joten joukkue voi keskittyä monenlaisten asioiden kehittämiseen.

Naisten maajoukkueen taival kohti Sveitsin MM-kisoja ja tavoitteeksi asetettua kultamitalia alkaa varsinaisten pelien osalta tällä viikolla, kun Lasse Kurrosen ryhmä matkaa Slovakiaan karsintaturnaukseen.

Espanja, Saksa, Venäjä ja Itävalta eivät luultavasti pysty hidastamaan Suomen projektin etenemistä. Neljän maaottelun reissusta pyritään ottamaan irti kaikki sellainen, joka palvelee tavoitteen toteutumista.

”Saadaan olla kuusi päivää aika tiiviisti yhdessä. Olen miettinytkin tässä muuta kuin pelillistä sisältöä, että saataisiin käytettyä tämä aika hyväksi”, päävalmentaja Kurronen sanoo.

Hän aikoo käydä Slovakiassa kaikkien pelaajien kanssa henkilökohtaisen palaverin teemalla ”kymmenen kuukauden matka”. Keskusteluihin on nyt kunnolla aikaa, sillä tavallisesti maajoukkueen kokoontumiset ovat lyhyempiä rykäisyjä.

Vaikka turnauksessa ei kohdata Ruotsia, saa länsinaapurikin aikaa ja huomiota. Naiset hävisivät marraskuun maaottelun rumin lukemin, ja Kurronen analysoi yhdessä pelaajien kanssa tuon ottelun tapahtumat.

Turnausviikon läpivieminen hyvällä suoritustasolla edellyttää myös sitä, että ryhmäytyminen tapahtuu nopeasti. Slovakiaankin matkustaa muutama ensikertalainen, vaikka myös konkarit ovat mukana.

”Siellä ollaan yhdessä lähes ympäri vuorokauden. Kämppäkaverin naama tulee tutuksi”, Kurronen toteaa.

Reissussa korostuu myös kyky keskittyä olennaiseen silloinkin, kun olosuhteet eivät ole mieleen. Vaikka päiväohjelma on tarkasti suunniteltu, kaikenlaista voi sattua ja sattuu.

”Vastoinkäymisiä tulee. Joku ateria voi mennä pieleen tai pukukopin ovi voi olla lukossa. Nyt saamme kokemusta siitä, kuinka yllättäviä tilanteita siedetään. Ei olla sitten märkäkorvia joulukuussa.”

Turnausviikon sujuva läpivienti ja fokuksen säilyttäminen oikeissa asioissa ovat niitä tekijöitä, jotka voivat muodostua ratkaiseviksi tiukassa paikassa. Pääpaino on Slovakiassakin silti salibandyn pelaamisessa.

Vaikka Suomi todennäköisesti voittaa ottelunsa runsasmaalisesti, on tapahtuma kilpailullisesti mielekäs. Kurrosen mukaan MM-karsinnoissa annetut näytöt kelpaavat hyvinkin, kun varsinaiseen lopputurnaukseen valitaan pelaajia.

”Tämä viikko testaa pallollista kykyä. Jos taitoa on, niin nyt sitä pitäisi pystyä käyttämään.”

Maajoukkueen aikaisemmissa kokoontumisissa on korostettu nimenomaan pelin tätä puolta, joten kaikki tietävät, mitä heiltä odotetaan.

Valmennuksen tehtäväksi jää pohtia, miten ennakolta helppojen otteluiden tapahtumista saadaan uutettua informaatiota pelaajien valmiudesta kohdata vaikkapa Ruotsi ja Sveitsi.

”Rehellisesti sanottuna se on haaste. Jos joku kentällinen tekee hyvin tehoja Venäjää tai Espanjaa vastaan, niin millaisia johtopäätöksiä siitä voi vetää.”

Slovakiassa on hyvä paikka tehdä kokeiluja. Suomen ykköskentällinen on pari vuotta ollut lähes kiveen hakattu, mutta kakkosen ja kolmosen lopullinen muoto on aidosti auki.

”Sunnuntain Itävalta-pelissä on varmasti eri kentälliset kuin keskiviikkona Espanjaa vastaan”, Kurronen lupaa.

Eikä se ykkönenkään aivan lukittu ole. Kurronen mainitsee, että iät ajat pakkina maajoukkueessa pelannut Miia Karjalainen pelasi viimeksi sentterinä. Nyt on mahdollisuus myös tehdä varasuunnitelmia, mikäli terävimmälle kärjelle tulee poisjääntejä MM-projektin edetessä.

Ensimmäinen asia on kuitenkin lunastaa MM-paikka. Se hoituu ottamalla neljä voittoa. Vaikka maaleja todennäköisesti nähdään runsaasti, Kurronen vakuutetaan ennemmin pelikurilla ja ammattimaisella otteella kaukalossa.

”Mitkä niiden otteluiden loppunumerot lopulta ovat, se ei kiinnosta. Sen sijaan kiinnostaa, miltä pallollinen peli näyttää. Sen kehittäminen on tässä projektissa ollut edellä, ja siihen on laitettu paljon aikaa ja energiaa”, Kurronen tiivistää.

Suomen ottelut MM-karsinnassa:

Keskiviikko 30.1. klo 19:00 Espanja–Suomi
Torstai 31.1. 16:00 Suomi–Saksa
Lauantai 2.2. 16:00 Venäjä–Suomi
Sunnuntai 3.2. 13:00 Suomi–Itävalta

Suomen joukkue:

Suomen naisten maajoukkue MM2019-karsintaturnauksessa 
Trencin, Slovakia 30.1.-3.2.2019

# Maalivahdit ikä seura o m s yht.
1 Noora Vuorela 24 TPS 11 0 0 0
  Krista Nieminen 31 UH BEO (SUI) 9 0 0 0
               
  Kenttäpelaajat            
5 Sanni Nieminen 27 Piranha Chur SUI) 39 16 5 21
9 Sara Piispa 22 UH BEO (SUI) 5 0 0 0
10 Sanna Risteli 25 SSRA 4 0 0 0
11 Laura Manninen 25 Pixbo Wallenstam (SWE) 61 6 14 20
12 Mia Karjalainen 30 Pixbo Wallenstam (SWE) 95 16 22 38
13 Hanna Niemelä 23 SSRA 1 0 0 0
14 Senni Hietanen 25 UH BEO (SUI) 3 3 0 3
15 Ella Sundström 21 PSS 0 0 0 0
16 Trine Sällström 20 EräViikingit 15 1 2 3
17 Kristiina Kauppila 26 Classic 82 13 20 33
20 Mia Vallenius 21 Koovee 12 0 0 0
27 Oona Kauppi 21 IKSU (SWE) 17 18 6 24
28 Veera Kauppi 21 IKSU (SWE) 37 37 17 54
32 Milja-Maria Saarikoski 19 EräViikingit 0 0 0 0
44 Milla Nordlund 21 Endre IF (SWE) 7 2 2 4
80 My Kippilä 22 KAIS Mora IF (SWE) 50 8 37 45
89 Jenna Saario 20 TPS 23 9 8 17
96 Sofia Leino 21 TPS 6 0 1 1
               
  Lasse Kurronen   päävalmentaja        
  Tiia Ukkonen   joukkueenjohtaja        

Teksti: Erno Rautarinta
Kuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli