Myös U19-naisten maajoukkueleiri peruttu – tilalle yhteinen etäpalaveri

Ensi kevään MM-kisoihin valmistautuvan Suomen U19-naisten maajoukkueen marraskuun puoliväliin mielitty maajoukkueleiri jää tässä koronatilanteessa pois ohjelmasta. Sen sijaan pidetään perjantaina 13.11. yhteinen etäkokoontuminen verkossa.

– Taustalla oli jo aiemmin saatu tieto, että marraskuun EFT-turnaus peruuntuu, ja pitkään vielä kaavailtiin, että olisi päästy pitämään sen tilalle leiri Eerikkilässä, U19-joukkueen päävalmentaja Jani Lipsanen kertoo.
– Mutta kun pojat ja miehet peruivat omat leirinsä sillä periaatteella, että halutaan minimoida tartuntariskit ja turvata F-liigan pelien jatkuminen, meillekin kävi selväksi, että fiksuin ratkaisu on jättää leiri tässä kohdin väliin.

Kokonaan ei yhteisestä kokoontumisesta kuitenkaan haluttu luopua, ja tämän hetken ratkaisu siihen on tavata verkon kautta.
– Koko ajan tietysti pidetään yhteyttä halleilla ja puhelimitse, mutta haluttiin toteuttaa myös joukkueen yhteinen kontakti koko ryhmän kesken. Siksi kutsutaan perjantaina 13.11. vahvimmin tyrkyllä kisoihin olevat 34 pelaajaa tapaamaan verkossa valmennuksen kanssa. Onko se sitten vaikka Zoom- tai Teams-alustalla, ei ole vielä päätetty. Samalla päästään kertomaan pelaajille vähän, missä mennään ja kertaamaan suuntaviivoja jatkoon. Pelaajille on esimerkiksi annettu tietyt fyysisten ominaisuuksien tavoitearvot, joilla pysyy projektissa mukana, ja käydään läpi, miten niiden seuranta onnistuu oman joukkueen mukana tai aamuvalmennuksessa.

Koronatilanne heittää tietenkin epävarmuutta myös maajoukkuetoimintaan, mutta U19-naisten valmistautuminen jo kahdesti lykättyyn MM-turnaukseen hoidetaan tietenkin niin hyvin kuin mahdollista.
– Seuraava kalenteroitu tapahtumamme on helmikuussa Tšekissä, ja vaikka juuri tällä hetkellä ei hirveän hyvältä näytä, ikinä ei tiedä ja on vain mentävä tilanteen mukaan koronan ehdoilla. Koko ajan kuitenkin valmistaudutaan sen mukaan, että toukokuussa pelataan maailmanmestaruudesta, Jani Lipsanen summaa.

U19-naisten MM-turnaus siirrettiin ensin vuoden 2020 toukokuusta syyskuuhun ja sitten uudemman kerran vuoden 2021 toukokuuhun. Uudeksi päävalmentajaksi valitun Jani Lipsasen oli ensin määrä ottaa ohjat edeltäjältään Aki Vilanderilta syksyn MM-kisojen jälkeen, mutta kisojen uuden siirtopäätöksen jälkeen vaihdos toteutettiin jo heinäkuussa.

Jaa artikkeli