Mr. SPV Champions Cupin kynnyksellä: “Pitää nauttia ja ottaa kaikki irti siitä, että meidän lajissa on tällaisia tähtihetkiä”

Champions Cup pelataan viikonloppuna Seinäjoella, ja kaikki alkaa olla valmista suureen urheilujuhlaan. SPV:n urheilutoimenjohtaja Tommy Koponen myöntää, että kyseessä on hänen pitkän salibandytaipaleensa suurin juttu.

Champions Cup pelataan viikonloppuna Seinäjoella, ja kaikki alkaa olla valmista suureen urheilujuhlaan. SPV:n urheilutoimenjohtaja Tommy Koponen myöntää, että kyseessä on hänen pitkän salibandytaipaleensa suurin juttu.

Pelit pelataan kolmessa päivässä viikonloppuna, mutta valmistelut ovat alkaneet jo aikapäiviä sitten. Peliveljien päävalmentajanakin toimiva Koponen sanoo, että järjestelyt ovat aikataulussa turnauksen kolkuttaessa jo ovelle.

– Tietenkin on sutinaa ja rakentaminen sekä muut asiat täytyy saada lyöntiin, mutta aikataulussa ollaan. On kiva tilanne, kun vastuutettuna on niin monta toimijaa, että eri osa-alueiden osalta mun ei ole tarvinnut tietääkään aivan kaikkea. Oma rooli alkaa pikkuhiljaa kääntyä koutsin hommaan.

SPV kohtaa omassa puolivälieräottelussaan perjantai-iltana Sveitsin mestarin SV Wiler-Ersigenin, jonka riveissä vanhaan kotikaupunkiinsa saapuu maajoukkueen luottoratsu Tatu Väänänen. Wiler on voittanut neljä edellistä NLA-otteluaan, kun taas Peliveljillä on alla sunnuntain jatkoaikatappio Happeeta vastaan luvuin 5-6.

Kaksi peliä voittanut ja kaksi hävinnyt SPV on kerännyt pisteitä kauden jokaisesta neljästä Salibandyliigan ottelusta, ja Koposen mukaan peleistä on saatu erilaisia kokemuksia reppuun Champions Cupia varten.

– Ehjin peli oli SalBaa vastaan (voitto 2-10), ja siinä pelin alusta asti lähdettiin sillä ajatuksella, mitä haettiinkin. Kaikki pelit ovat olleet hyvin erityyppisiä, ja tapaa löytää voitto on jouduttu miettimään pelien sisällä. Jälkikäteen ajateltuna on hyvä asia, ettei ole ollut pelkkiä rallatteluja, vaan joka pelin jälkeen on jouduttu pohtimaan sitä, että kun kaveri osaa hangata vastaan omalla tyylillään, miten se avataan ja miten toimitaan.

Kuin pudotuspeliviikko

Liika jännitys ei ole ehtinyt hiipimään puseroon, kun alkukausi on menty kotoisen liigan ehdoilla Champions Cupia liikaa miettimättä.

– Järjestelyjä on tietysti tehty taustalla, mutta silti on menty pelien kautta ja olemme valmistautuneet vain niihin. Pelin jälkeen kokoonnuttiin eilen ja kävimme läpi tätä viikkoa, joka mennään ikään kuin pudotuspelimoodilla. Vietämme aikaa paljon enemmän yhdessä kuin normaalisti ja tietysti myös harjoitellaan vielä.

Joukkueesta ei ole Champions Cup -kutinaa vielä liiemmin aistinut. Koposen mukaan ryhmä tiedostaa, että tavallisuudesta poikkeavia tekijöitä on luvassa.

– Happee-peliin ei saatu ehkä aivan sellaista kiimaa, mitä yleensä on ja mitä olisi kaivannut. Siitä voisi yhdistää ajatuksen, että ehkä hieman valmistautumisessa oli häikkää ja ensi viikonloppu saattoi olla jo mielessä. Siellä tullaan nyt livebändin saattelemana kentälle ja on hienoja valoelementtejä sun muuta, joten sellaiseenkin on yritetty joukkuetta valmistaa.

Wilerin kovuus tiedossa

Tarkkailevaksi ja hyvin taktiseksi menneessä Happee-ottelussa SPV:n ylivoima toimi sataprosenttisesti, ja se miellytti Koposta. Tällä viikolla hiotaan vielä viimeiset nyanssit kuntoon ennen syksyn tärkeintä viikonloppua.

– Se on meille tärkeä teema, ettemme lähde seisoskeluun, vaikka monta peliä viikonloppuna olisikin. Wilerille varmasti meistä paremmin sopisi löysä tempo, ja se ei ole meille todellakaan ensisijainen juttu. Viime kerrallakin peli eteni siihen suuntaan, että Wiler piti palloa ja me luovuimme siitä liian helposti. Sitä käydään läpi ja painotetaan tietysti erikoistilanteita sekä pelin taitekohtia. Maalit tavataan tehdä niin, että pallo on omalla joukkueella hallussa, mutta kääntöpaikoissa täytyy olla myös terävänä.

Ässiäkin jätetään vielä hihaan.

– Jos homma meinaa kulkea väärään laariin, meillä on pelaajia, jotka ovat jääneet pienemmille minuuteille ja joilla nälkä on tapissa, Koponen vihjaa.

Wiler on tuttu vastustaja kahdestakin eri kohtaamisesta vuosien varrelta, ja Seinäjoella tiedetään, miten kovasta vastustajasta on kyse. Kaksi vuotta sitten Tshekissä juuri sveitsiläinen kestomenestyjä kippasi Pohjanmaan ylpeyden ulos finaalista.

– Wiler on äärimmäisen hyvä jengi, ja meille sillä lailla tuttu, että mitään harhaluuloja mistään helposta pelistä ei ole. He kontrolloivat palloa mielellään paljon ja pyrkivät pelaamaan hyökkäyspään hyökkäyspelaamista sovittujen asioiden kautta. Lisäksi heillä on rutiinia ratkaisupelaajien osalta, ja edelleen siellä puolet joukkueesta on tottunut menestymään paljon. Turnauksessa pelaa maidensa parhaita pelaajia ja tason täytyykin olla sellainen, että mitään ei saa ilmaiseksi.

Koposen puheesta kuulee, että ennakkosuosikin viitat heitetään mielellään Seinäjoelle saapuville vierailijajoukkueille, kuten Falunille ja Classicille.

– Meillähän on siinä mielessä herkullinen tilanne, että turnausta ei ole ennen ikinä voitettu tällaisesta asetelmasta isäntäjoukkueen roolissa. Dalen pääsi aikanaan finaaliin, mutta ei meillä ole sellaista painetta, joka Falunilla ja Classicilla ehkä on. Me emme lähde mestareina turnaukseen, ja meille jokainen voitettu peli on tietyllä tavalla yllätys. Toisaalta taas suurimmalle osalle meistä kyseessä on neljäs Champions Cup, ja sen puoleen ei tarvitse liikaa täristää.

Isoin tapahtuma koskaan

Mahdollista viikonloppureissua Pohjanmaalle vielä empiville Koposella on oma sanansa sanottavana.

– Voihan se kuulostaa pohjalaiselta uholta, mutta ei tällaista tapahtumaa olla ennen järjestetty. Areena on iso, ja tilaa on hyödynnetty hyvin. Luvassa on salibandyn näköinen koko perheen iso lajijuhla, jossa lapsetkin pääsevät pelaamaan ja jossa lapset voi jättää lapsiparkkiin. Paikalla on messualue, visuaalinen kattaus kaikkinensa on upea ja tapahtuma on varmasti kaikin puolin näkemisen arvoinen.

45 vuotta kestäneestä elämästään SPV-pomo on ollut hyvin suuren osan reikäpallon kanssa tekemisissä, mutta nyt edessä on jotain spektaakkelimaista ja ennennäkemätöntä kolminkertaiselle Suomen mestarivalmentajallekin.

– Puolitoista vuotta sitten mietittiin, että lähdetään hakemaan tapahtumaa, ja nyt viikonloppuna sitten viimein mennään. Olen sanonut pelaajille, etten tiedä miten he mieltävät, mutta itselleni tämä on ainakin isoin salibandytapahtuma ikinä. Arkea piisaa molemmin puolin paljon, mutta näistä pitää ottaa kaikki irti ja nauttia siitä, että meidän lajissa on tällaisia tähtihetkiä.

37158848572_a7a3a8780a_z.jpg

Teksti: Henri Pitkänen
Kuvat: Juhani järvenpää ja Esa Takalo

Jaa artikkeli