Monilajikerho ja Säbäsähinät – uusia toimintamalleja seuroille

Salibandyliitto on käynnistänyt Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella pilottihankkeet, joiden tarkoituksena on liikuttaa matalalla kynnyksellä eri-ikäisiä liikkujia. Mukaan hankkeeseen on saatu Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Voimisteluliitto.

Monilajikerho on tarkoitettu 5–9-vuotiaille lapsille. Lajeina Monilajikerhossa ovat salibandy ja voimistelu. Kerhotunnit on suunniteltu niin, että molempia lajeja tehdään tunnin aikana. Erilaisten välineiden tarve on minimoitu, ettei tilat tulisi esteeksi.

Monilajikerhossa opetellaan motorisia perustaitoja leikkien, temppuillen, voimistellen ja salibandya pelaten. Tavoitteena on luoda edellytykset perusliikunnalle, mahdollisuus etsiä ja löytää oma tapa liikkua, iloita ja nauttia siitä. Lisäksi opitaan toimimaan ryhmässä ja kehittämään sosiaalisia taitoja.

Säbäsähinät on salibandyseurojen ja MLL:n paikallisyhdistysten yhteistyössä tekemää toimintaa. Säbäsähinöiden tavoitteena on liikuttaa lapsia ja aikuisia, laajempana käsitteenä kuin ns. ydinperheet. Seura ja MLL sopivat yhdessä toiminnan toteuttamisesta.

– Nyt on aika aloittaa pilotit. Tuntimallien ensimmäinen versio Monilajikerhoon on valmistunut samoin kuin Säbäsähinöiden käsikirja yhteisen toiminnan käynnistämiseen. Haluamme seuroja testaamaan tehtyjä malleja ja antamaan oman panoksensa versioiden kehittämiseen, kannustaa seuratoimintapäällikkö Eeva Welling.

Lisätietoja:

Eeva Welling
Seuratoimintapäällikkö, etelä
Aikuisten harrastaminen, erityisryhmät, tapahtumat. Alueen seurojen tuki, yhteistyö, vuorovaikutus ja seuratoiminnan kehittäminen. Harrastepelaaminen ja yhteistyö alueen asiantuntijaverkoston kanssa.

Kuva: Esa Jokinen

Jaa artikkeli