MM-projekti aluillaan – tässä naisten maajoukkueleirille kutsutut

Naisten maajoukkueen valmennus on valinnut pelaajat kesäkauden ensimmäiselle maajoukkueleirille 26.-30.5. Eerikkilään.

Päävalmentaja Lasse Kurroselle MM-projektin startti on jo neljäs. Ja MM-kisojen kirkkain jälleen tähtäimessä joulukuussa 2023 Singaporessa. Sitä ennen on luvassa lukuisia tapahtumia, joiden perusteella valmennusjohdon tehtävänä on löytää ne pelaajat ja valmistettava joukkue sellaiseen fyysiseen ja henkiseen olotilaan, joilla maailmanmestaruus tuodaan Suomeen.

– Toivottavasti sitä viisauttakin, mutta ainakin kokemusta on karttunut, kun tosiaan jo neljäs kisamatka näissä hommissa on lähdössä käyntiin. Töitä on paljon edessä, mutta laji sinällään ei hirveästi ole muuttunut, hän naurahtaa.

Yhden oleellisen muutoksen edelliseen projektiin hän löytää helposti.

– Viime kerralla valmistauduttiin MM-areenalle hyvin epävarmoissa olosuhteissa. Nyt ei korona (toivottavasti) ole enää sotkemassa ja leirejä voidaan pitää suunnitellusti. Tutustuminen pelaajiin ja uusien pelaajien ajaminen sisälle pelitapaan Teamsin välityksellä toi haasteensa.

Starttileirille osallistuu viisi maalivahtia ja 26 kenttäpelaajaa. Yleensä avausleirillä on ollut pelaajia lukumääräisesti enemmän.

– Kolmisenkymmentä kenttäpelaajaa oli haarukassa, mutta jo aiemmin sovimme U19-päävalmentaja Jani Lipsasen kanssa, että niitä, jotka ikänsä puolesta mahtuvat vielä ikäluokkamaajoukkueeseen emme tässä kohdin ota, koska heillä on siirretty MM-turnaus elo-syyskuun vaihteessa. Lisäksi oli muutamia esteellisyyksiä, kuten kauden aikana tulleita pikkuloukkeja.

Toukokuun-leirille mukaan on kutsuttu myös viime syksyn U19 MM-kultaa saavuttamassa olleita nuoria.

– Lähtökohta on sikäli hyvä, että meillä ei oikeastaan ole pakotettua tarvetta muuttaa joukkuetta isommin, mutta tässä kohtaa on hyvä mahdollisuus laajentaa rinkiä. Sieltä on hyviä nuoria tulossa ja tässä on vielä 1,5 vuotta aikaa tehdä töitä ja kehittyä, Kurronen tietää.

Myös kevään pudotuspelit poikivat leiripaikkoja.
– Tiiviisti seurasimme pleijareita, joissa oli hyvä anti. Etenkin finaalit olivat laadukkaat ja sellaiset pelit, joissa on tulospaine-elementtejä, ovat mitä parhaita tilaisuuksia osoittaa miten kentällä suoriutuu. Sitähän se elämä on MM-kisojen huipentuessa.

Taannoin Kurronen ja huippu-urheilujohtaja Jarkko Rantala avasivat artikkelissa maajoukkuepelaajille asetettavia vaatimuksia ja käsittelivät huippu-urheilijan statusta laajemminkin. Sieltä yhtenä nousi esiin sitoutuminen.

– Reiluja näytönpaikkoja on luvassa ja tavoitteena ei ole pieni rinki, vaan mahdollisimman leveä rinki potentiaalisia MM-pelaajia. Nyt ollaan niiden perässä, jotka tekevät, ei niiden, jotka puhuvat, Kurronen toteaa.

– Toki kärsivällisyyttä vaaditaan valmennukseltakin. Miten luomme mahdollisimman turvalliset olosuhteet leireille ja tapahtumiin saapuville. Se voi olla etenkin uusille pelaajille jännityksen paikka. Jos jokin testi tai treeni ei mene heti parhaalla mahdollisella tavalla, ei valmennus saa sokaistua.

Tulevalla leirillä on ensin perinteinen testiosuus tutun patteriston myötä ja loppupuolella pelejä, mutta ei lajiharjoituksia.

– Maajoukkueleirityksiin varattu aika on rajallinen, joten siellä keskitytään pelitapamme ja taktiikkamme hiomiseen ja nämä onnistuvat parhaiten pelien kautta. Pelit videoidaan ja niitä sitten käydään palavereissa läpi. Samalla pystymme antamaan palautta, mikä sujuu ja missä pitää vielä parantaa yksilö- ja viisikkotasolla. Ja toki aikaa on varattava ryhmädynamiikalle ja tutustumiseen, Kurronen valottaa.

Naisten maajoukkue
Kesäleiri 1
26.-30.5.2022 Eerikkilä

SyntymävuosiSeuraKasvattajaseuraOttelutMaalitSyötötPisteet
Maalivahdit
98Miia Maaranen2000SaiPa SalibandyHatsina, Mikkeli5000
71Julia Saarinen2005ClassicVesilahden Visa4000
Puolustajat
19Noora Isomäki2002TPSIBF Blue Fox, Uusikaarlepyy4011
80My Kippilä1996Team Thorengruppen (SWE)PSS, Porvoo923288120
8Alma Laitila2004ClassicVesilahden Visa225611
7Yamou Njai1994Malmö FBC (SWE)Balrog Oilers9538
61Emilia Pietilä2003TPSSBS Wirmo2371320
64Natalia Pitkäkangas2003ClassicIlves, Tampere5000
89Jenna Saario1998TPSFBC Turku83384078
9Daniela Westerlund1998Warberg IC (SWE)SB Heinola58142236
Hyökkääjät
12Milla Granlund2005TPSSalPa, Salo8145
10Suvi Hämäläinen2003ClassicIlves, Tampere20141024
27Oona Kauppi1997Team Thorengruppen (SWE)Koovee, Tampere7610676182
28Veera Kauppi1997Team Thorengruppen (SWE)Koovee, Tampere94150105255
54Veera Kuosmanen2004TPSFBT Karhut, Pori0000
72Iina Latvala1999EräViikingitLahti Royals0000
17Sofia Mittentag2002Warberg IC (SWE)Lahti Royals1516521
44Milla Nordlund1997Endre IF (SWE)SBS Masku41242044
66Olivia Pietilä2003TPSSBS Wirmo95510
3Sara Piispa1996Kloten-Dietlikon Jets (SUI)Crackers, Kotka60353267
16Ulla Valtola2002Täby FC (SWE)FBC Loisto, Turku30152035
21Veera Vilenius1999ClassicLahti Royals2000
Andreas HarneskPäävalmentaja
Jukka RuotsalainenValmentaja
Alexander BrinkmannValmentaja
Liisa KokkonenMaalivahtivalmentaja
Ilkka HalavaPsyykkinen valmentaja
Anne RapolaFysioterapeutti/huoltaja
Marika EskolaFysioterapeutti/huoltaja
Hanna PalomäkiJoukkueenjohtaja

Naisten maajoukkueen ohjelma 2022
26.–30.5. leiri
31.7.–4.8. leiri
2.–4.9. Suomi-Ruotsi-maaottelut
13.–16.10. EFT-turnaus

Jaa artikkeli