MM-kotikisapotentiaalia: Antti Suomela teki ison päätöksen edetäkseen salibandyurallaan

TPS – Oilers. Kiinnitän huomiota itselleni tuntemattomaan Oilers-nuorukaiseen, joka vaikuttaa nuoresta iästään huolimatta kypsältä pelimieheltä. Saa puolustajan paikalta paljon vastuutakin.

Lähetän ottelun jälkeen viestin Oilersin päävalmentaja Heikki Luukkoselle kysyäkseni, mikäs mies onkaan joukkueesi pelaaja numero kahdeksantoista. Pitkäraajainen ja sulavasti liikkuva nuorukainen vaikuttaa pelimieheltä. Minusta samanäköinen siloposki pelasi aikoinaan Oulussakin.

– Hän on Antti Suomela, jolla on potentiaalia kehittyä huippupelaajaksi, vastaa Luukkonen paluupostissaan.

Siitä lähtien on tullut seurattua tarkemmin Suomelan kiehtovaa kehitystä valtakunnan parhaimpien salibandypelaajien joukkoon.

Antti Suomelan liigaura alkoi 2016 OLS:n paidassa.

Nuoresta iästään huolimatta OLS:n oma kasvatti ehti pelata ensimmäiset liigapelinsä Oulussa kaudella 2016-2017. Vielä juniori-ikäinen Suomela teki aikoinaan rohkean päätöksen pakatessaan matkalaukkunsa ja siirtyessään Oulusta kauas pääkaupunkiseudulle. Kun nuori on vasta aikuisiän kynnyksellä, muutto pois kotimaisemista vieraaseen ympäristöön on aina iso päätös.

– Halusin uralleni uusia haasteita. Tunsin, että pitää lähteä etelään päästäkseni mukaan maajoukkueympyröihin. Eli ihan salibandyn takia lähdin Oulusta. Päätöstäni helpotti, kun tyttöystäväni lähti mukaan. Hän pääsi vielä opiskelemaan Aalto-yliopistoon. Itse tein aluksi pelaamisen ohella varastohommia. Nyt olen kolme kertaa viikossa töissä supermarketissa. Voin itse valita työvuoroni, sillä pomoni suhtautuu urheiluun hyvin myötämielisesti, kertoo Suomela.

Siirto Espooseen ja Esport Oilersiin ei ollut hyppy täysin tuntemattomaan, sillä liigajoukkueen päävalmentaja Luukkonen oli tullut Suomelalle tutuksi nuorten maajoukkueesta. Oululainen taituri kuului Luukkosen MM-kultaa voittaneeseen joukkueeseen. Valmentajan ohella Espoossa oli muitakin tuttuja, useita kyseiseen MM-joukkueeseen kuuluneita nuoria pelaajia.

Fiksu pelaaja osaa tehdä elämässään myös fiksuja päätöksiä.

– Ennen lähtöäni Oulusta tuli käytyä armeija ja ammattikoulustakin sain jo merkonomin paperit.

Suomelan salibandyharrastus alkoi, kuten monella muullakin, salibandykerhosta.

– Menin isoveljen mukana perjantai-iltaisin salibandykerhoon. Sitten osallistuin 7-vuotiaana Leijonaliigaan, joka on paikallinen harrastesarja. Futistakin pelasin pitkään rinnalla, kunnes tuli aika tehdä lajivalinta.

Suomela on aina ollut ikäluokkansa lupaavimpia puolustajia pelaajapolkunsa alusta alkaen. Hän murtautui Oulussa varsin nuorena A-juniorien joukkueeseen ja oli jo 18-vuotiaana vakiokokoonpanossa OLS:n liigajoukkueessa.

– Liigassakaan ei tarvinnut paljoa penkillä istua, sillä pelit lähtivät heti rullaamaan.

Joten ei ihme, että Antin hyvät otteet noteerattiin laajemminkin, ensin kutsuna poikien maajoukkueeseen ja pian myös vuonna 2017 Växjössä maailmanmestaruuden voittaneeseen U19-maajoukkueeseen.

MM-kisat huipentuivat Suomelan osalta valintana All Star kentälliseen. Monelle F-liigaa seuraaville tutut nimet, Joona Rantala ja Heikki Iiskola, olivat kaksi muuta tähtikentälliseen valittua suomalaista pelaajaa.

Maajoukkuetoiminnan palvelukuvaus näillä sivuilla

Ensimmäisellä Oilers-kaudellaan 2018-2019 Suomela voitti A-nuorten Suomen mestaruuden. Oulussa oli tullut jo aikaisemmin SM-pronssia. Ensimmäisellä kaudellaan Oilersin liigajoukkueessa pakin paikalla pelaavalle Suomelalle kertyi runkosarjassa 22 tehopistettä, joista yli puolet tuli tehdyistä maaleista. Viime kaudella Suomelan tilastoihin merkattiin pari pistettä enemmän.

Helmikuun 2019 Ruotsi-ottelussa soviteltiin ylle jo miesten Suomi-paitaa.

Puolustajan kypsät otteet Oilersin takalinjoilla ovat vakuuttaneet myös aikuisten maajoukkuevalmennuksen. Antti on ollut U23-maajoukkueen vakiokalustoa ja päässyt näyttämään osaamistaan myös miesten maaotteluissa.

Pääkallo.fi 2019: Derbyssä onnistunut Suomela on noussut maajoukkuerinkiin: ”Jätkien kanssa on mahtava pelata”

Suomela on eräs niistä pelaajista, jotka ovat hyötyneet MM-kisojen siirtymisestä vuodella eteenpäin. Kun tehdään lopullisia valintoja vuoden 2021 joulukuun MM-kisoihin, on Oilersin ykköskentän luottopuolustaja Suomela entistä kokeneempi.

– Vuosi on pitkä aika. Siinä ajassa ehtii pelaajana kehittyä paljon.

Kun Oilersin valmentaja Luukkosella ja Suomelalla on takanaan yhteistä taivalta jo pidempään, niin kysytäänpä Oilers-luotsilta, millainen Antti on pelaajana, ihmisenä ja valmennettavana. Mitkä ovat hänen vahvuutensa ja mitä pitäisi vielä kehittää? Millainen tulevaisuus Antilla olisi edessään?

– Suomela on modernin puolustajan prototyyppi. Hän liikkuu kentällä sulavasti ja monipuolisesti. Lajitaidot ja -liikkuminen ovat jo huipputasolla, mutta pelirohkeudessa ja kamppailupelaamisessa Antti voi vielä ottaa merkittäviä kehitysaskelia.

– Antti on hillitty ja rauhallinen kaveri niin kentällä, kuin sen ulkopuolellakin. Hän tarvitsee ajoittain valmennukselta rohkaisua uskaltaakseen tehdä virheitä ja tavoitella pelaamisessaan seuraavaa tasoa.

– Mikäli kehitys ja kokemus karttuvat odotettuun malliin, niin odotan Suomelan murtautuvan miesten maajoukkueen vakiokalustoon lähivuosina.

Linkkivinkki aiheesta: MM-kotikisasivut

Antti Suomela ja U23-ryhmä kaatoivat Eerikkilän leirillä miesten maajoukkueen.

Näin Suomela itse vastasi hänelle tehtyihin kysymyksiin.

Mikä on ollut toistaiseksi urasi hienoin hetki?

– Kyllä se on vuoden 2017 nuorten MM-kisat kokonaisuutena, oli niin hieno tapahtuma ja voitimme vielä MM-kultaa. Välierä meni tiukille tshekkejä vastaan. Olimme häviöllä 6-3 kolmannessa erässä, mutta tulimme ensin tasoihin ja voitimme jatkoajalla. Loppuottelussa vastassa oli Ruotsi, jonka voitimme selvästi.

Mikä on ollut kovin pettymys?

– Mitään suurempaa pettymistä ei ole, sillä osaan ottaa häviötkin aika helposti. Ehkä eniten harmittaa, kun liigassa ja A-junnuissa olen jäänyt joukkueeni kanssa aina välierävaiheeseen. Haluaisin päästä pelaamaan finaaliotteluita.

Mitkä ovat vahvuutesi ja mitä pitää vielä kehittää?

– Pelilukutaito. Olen myös hyvä pienessä tilassa omassa päädyssä. Osaan kääntää ja avata peliä. Olen pallolla vahva ja pystyn antamaan ovelia syöttöjä. Nopeutta löytyy ja kestävyyskuntokin on hyvä. Siten pääsen ylimmästä karvaajasta ohi.

– Hyökkäyspäässä on joskus turhaa kiirettä. Pääsen hyville paikoille, mutta ehkä hätiköin liikaa. Aina voin olla fyysisempi eli hankitaan lisää kamppailuvoimaa.

Onko sinulla ollut salibandyssä esikuvia?

– Itselläni ei ole yhtä ainoaa selkeää esikuvaa, olen pyrkinyt ottamaan monelta mallia.

Mikä on epämieluisin harjoitus?

– Kestävyystreeni, vaikka minulla onkin aina ollut hyvä kestävyyskunto.

Mitä harva ihminen tietää sinusta?

– En ole niin hiljainen kuin moni luulee. Riippuu porukasta, missä olen.

Mikä on tavoitteesi salibandyssä?

– Haluan koko ajan kehittyä pelaajana ja muutenkin urheilijana. En siis aseta itselleni esimerkiksi MM-kisatavoitetta. Totta kai haluan sinne, mutta asiaa ei kannata miettiä liikaa.

Maajoukkueen fanituotekauppaan

Antti Suomelan pelaajakortti F-liigan sivuilla

Maajoukkuetason kestävyystreeni ei ole hyväkuntoisillekaan pelaajille aina herkkua.

Teksti: Hannu Tuominen
Kuvat: Esa Takalo, Juhani Järvenpää ja Juha Käenmäki

Jaa artikkeli