Miesten MM-kisojen uusi otteluohjelma on julkaistu – Suomella tehokas avausviikonloppu

Salibandyn miesten MM-kisat pelataan joulukuussa Helsingissä. Viime syyskuussa tehdyn päätöksen mukaan kisat siirrettiin vuodella eteenpäin koronapandemian vuoksi. Tänä vuonna isäntämaa Suomi aloittaa turnauksen vauhdikkaasti, sillä se pelaa kaikki alkusarjan ottelunsa kisojen kolmena ensimmäisenä päivänä.

Lohkoarvonnassa Suomen kanssa samaan alkulohkoon päätyivät Ruotsi, Tanska ja Latvia. Kisojen avauspäivänä, perjantaina 3.12., pelataan Tanskaa vastaan, lauantaina vastassa on Ruotsi ja sunnuntaina Latvia.

– Kolmen päivän peliputki sopii meille hyvin, otteluohjelman mukaan rakennetaan myös joukkueen suunnitelmat ja kisojen aikainen ohjelma. Edellisissä MM-kisoissa Prahassa vuonna 2018 kisojen viimeiset päivät pelattiin myös ilman välipäiviä, kertoo päävalmentaja Petteri Nykky.

Liput myyntiin ensi tiistaina – yleisötavoitteet yhä korkealla

Lipunmyynti kisojen alkusarjan ja puolivälierien osalta käynnistyy ensi tiistaina. Päiväkohtaisten lippujen lisäksi myynnissä on koko avajaisviikonlopun kattava lippupaketti, joka sisältää kolme Suomen peliä sekä 15 muuta huippuottelua. Avajaisviikonlopun lippupaketit ovat hinnaltaan alkaen 59 euroa (lapset 49 e). Aiemmin myyntiin tulleet finaaliviikonlopun lippupaketit Hartwall Arenalle ovat saatavilla normaaliin tapaan. Tällä hetkellä kisojen huipennusviikonlopun lipuista on myyty hieman yli puolet. Vuoden suurimman urheilutapahtuman katsojatavoite on yli 100 000 silmäparia.

– Kisojen valmistelut etenevät normaalisti sillä ajatuksella, että voimme pelata kisat ilman yleisörajoituksia joulukuussa. Tulemme joka tapauksessa kiinnittämään terveysturvallisuusasioihin erityistä huomiota kisojen aikana, ja mahdollistamaan ainutlaatuisen kisakokemuksen niin pelaajille, katsojille kuin vapaaehtoisillekin. Mikäli vallitseva tilanne aiheuttaa muutoksia järjestelyihin, reagoimme niihin nopeasti, kertoo tapahtumajohtaja Hanne Pirkola.

VIP-lippupaketit kisoihin ovat saatavilla jo nyt Elämysmatkojen kautta sekä Helsingin Jäähallilla että Hartwall Arenalla pelattaviin otteluihin. VIP-paketit myy Elämys Live.

 

Teksti: Minna Koivisto

Jaa artikkeli