Miesten MM-kisat siirtyvät vuoteen 2021

Salibandyn miesten MM-kisat siirtyvät pelattavaksi vuonna 2021. Päätöksen kisojen siirtämisestä teki Kansainvälisen Salibandyliiton, IFF:n, hallitus kokouksessaan 4.9.2020. Kilpailukalenteri vuodelle 2021 vahvistetaan IFF:n toimesta 29. syyskuuta, jolloin MM-kisojen tarkka ajankohta selviää.

Alkuperäisen aikataulun mukaisesti tämän vuoden suurin kansainvälinen urheilutapahtuma Suomessa oli tarkoitus järjestää Helsingissä 4.-12.12.2020.  Karsintojen perusteella kisoihin selviytyi 16 osallistujamaata.

Suomen Salibandyliiton hallitus haki kisojen siirtoa Kansainväliseltä Salibandyliitolta. Hakemuksen perusteena olivat koronaviruksen, COVID-19, aiheuttamat matkustusrajoitukset ja karanteenimääräykset, terveydelliset uhat sekä kilpailulliset ja taloudelliset riskit.

– IFF:n hallitus päätti siirtää miesten MM-kisat Suomen Salibandyliiton hakemuksen perusteella. Uutta ajankohtaa kartoitetaan Suomen Salibandyliiton toimesta. Vuoden 2021 kilpailukalenteri vahvistetaan IFF:n hallituksen kokouksessa 29. syyskuuta, kertoo IFF:n pääsihteeri John Liljelund.

– Koronavirukseen liittyvien riskien vuoksi ei ole vastuullista järjestää tänä vuonna kansainvälistä suurtapahtumaa, joka aiheuttaisi terveydellisiä riskejä kisoissa pelaaville joukkueille ja muille kisoihin osallistuville. Lisäksi emme voi olla varmoja joukkueiden mahdollisuudesta matkustaa Suomeen ja takaisin joulukuussa, kertoo MM-kisojen tapahtumajohtaja Hanne Pirkola.


Ostetut liput käyvät MM-kisoihin myös ensi vuonna

Kaikki jo ostetut liput käyvät sellaisenaan ensi vuoden kisoissa. Liput on mahdollista myös palauttaa, jonka vuoksi kaikkiin lipunostaneisiin tullaan olemaan yhteydessä lähipäivien aikana.

Myös ensi vuonna kisat pelataan Helsingissä. MM-kisojen ensi vuoden tarkka ajankohta ja mahdolliset muutokset otteluohjelmaan tiedotetaan lokakuussa.

Viralliset kisasivut

IFF:n tiedote 

 

Jaa artikkeli