"Metsurin" pelit paketissa - ensi kaudeksi EräViikinkien valmennukseen

Salibandyliigan legenda Mikael Järvi lopettaa pelaajauransa ja siirtyy valmentajaksi kevään hopeajoukkue EräViikinkeihin. Järvi, 39, on 516 runkosarjan pelillään kaikkien aikojen runkosarjatilaston ykkönen. Tehot 357+373=730 oikeuttavat kaikkien aikojen tehotilaston kolmanteen sijaan.

Maajoukkueessa Mikael Järvi pelasi 95 ottelua tehoilla 62+41=103 voittaen kaksi maailmanmestaruutta (2008 ja 2010), neljä MM-hopeaa ja yhden pronssin.

Uransa 21 liigakaudella 10 Suomen mestaruutta, neljä hopeaa ja kolme pronssia voittanut Mikael Järvi pelasi vielä viime kaudella liiganousija LASB:n paidassa 18 ottelua, joissa syntyi viisi maalia ja neljä maalisyöttöä.

– Olisin halunnut pelata vielä yhden vuoden. Positiivista on silti, että terveys on antanut pelata näin pitkään, polvivammojen pysäyttämä Järvi sanoo Yle Urheilun haastattelussa.
– Olen työstänyt valmennusprojektia kymmenen vuotta vähän eri suunnilta. Juniorivalmennuksen lisäksi olen käynyt kapteenin roolissa läpi pelillisiä asioita valmennuksen kanssa aiemmin.

EräViikinkejä Mikael Järvi luotsaa Ruotsista päävalmentajaksi siirtyvän Mika Ahosen johdolla. Tiimiin kuuluvat myös Tomi Rastas, fysiikkavalmentaja Sami Pesonen ja maalivahtivalmentajana Tony Bäcksbacka. Järvi työskentelee myös miesten maajoukkueen valmennusryhmässä.
– Hienoa päästä hommiin jälleen Amun ja koko kokeneen valmennusryhmän kanssa. Oma toiveeni ja tavoitteeni on, että saadaan pelaajista kasvatettua itseohjautuvia huippu-urheilijoita ja sitä kautta kehitetään myös joukkueen peliä, Järvi linjaa EräViikinkien sivuilla.

Lue lisää EräViikinkien ja Yle Urheilun sivuilta ja Etelä-Suomen Sanomista

Alakuva: Juhani Järvenpää

31887202194_b6535f240f_z.jpg

Jaa artikkeli