Mestaruuden uusiminen jäi haaveeksi – U19-naiset pelaavat pronssista Sveitsiä vastaan

Suomen haave U19-naisten maailmanmestaruudesta kaatui lauantain välierässä, kun viime vuoden finaalissa kaatunut Ruotsi jatkoi loppuotteluun selvin lukemin 8-3. Vastaansa Ruotsi saa finaalissa Tšekin, joka pudotti omassa välierässään Sveitsin rangaistuslaukauksilla.

Suomi hakee pronssiottelussa revanssia Sveitsistä, joka alkusarjassa shokeerasi Suomen voittamalla peräti 9-2. Pronssiottelu alkaa sunnuntaina klo 14, ja se nähdään suorana Yle Areenassa

Iltapäivän välierässä Ruotsi karkasi Suomea vastaan alle kymmenessä minuutissa 3–0-johtoon, ja Suvi Hämäläisen Veera Kuosmaselle pohjustamaa kavennusta seurasi vielä ennen erätaukoa jo neljäs osuma Ruotsille. Moa Dynefalkin ja Kajsa Johanssonin maalit toisen erän alkuun nostivat Ruotsin jo 6§-1-johtoon, joka riitti lopulta loppuotteluun saakka. Alma Laitila kavensi toisessa erässä ja uudelleen päätösjakson puolivälissä, mutta taisteluun voitosta ei Suomi enää ehtinyt. Päätös alkaa yrittää kavennusta hyvissä ajoin ilman maalivahtia kostautui lopussa vielä kahdella takaiskumaalilla.

– Päällimmäisenä on pettymys, että epäonnistuin joukkueen valmistamisessa. Tultiin peliin aika ylilatautuneina ja se näkyi hermostuneisuutena. Se tuotti kentälle levottomuutta ja päästettiin Ruotsi aika halvasti karkuun, päävalmentaja Jani Lipsanen mietti taiston tauottua.
– Sitten kun saatiin hommaa rauhoiteltua, pystyttiin pelaamaan ihan hyviä pätkiä. Ei tullut kuitenkaan perättäisiä onnistumisia maalien muodossa riittävästi että oltaisiin päästy ihan lähelle kiusaamaan.

Vaikka Ruotsi ehätti selvään johtoon, ei Suomen valmennus lähtenyt hakemaan peliin mullistavia muutoksia.
– Koko pelin ajan korostettiin malttia ja että luotetaan niihin asioihin, joita on ennen peliä käyty ja pyritään onnistumaan niissä paremmin. Mentiin myös tänään peluutus aika kapealla eikä olisi ollut meille etu, että peli olisi hirveästi virrannut.

Suomi on yltänyt kaikissa tähän asti pelatuissa yhdeksässä U19-naisten MM-turnauksessa mitalille, kun saldona on kaksi kultaa, kuusi hopeaa ja pronssi. Huomenna mitaliputki on katkolla.
– Lähdetään varmaan sitä kautta rakentamaan, että se on tämän ikäluokan viimeinen yhteinen ottelu. Vaikka tavoite karkasi ja pettymys on suuri, keskitytään siihen, millainen on se viimeinen yhteinen ottelu, joka halutaan tällä porukalla rakentaa, Jani Lipsanen alustavasti mietti.

Salibandya, Katowice, Puola

U19-naisten MM-turnaus, välierä

Ruotsi–Suomi 8-3 (4-1, 2-1, 2-1)

1. erä: 1.13 Hanna Modigh 1-0 rl, 4.51 Hanna Nordstrand 2-0, 6.37 Cajsa Alm (Ebba Törngren) 3-0, 13.54 Veera Kuismanen (Suvi Hämäläinen) 3-1, 17.22 Axina Pettersson (Kajsa Johansson) 4-1.
2. erä: 21.41 Moa Dynefalk (Hanna Nordstrand) 5-1, 24.43 Johansson (Thea Löfborg) 6-1, 27.56 Alma Laitila (Miisa Turunen) 6-2 yv.
3. erä: 48.38 Laitila (Emilia Pietilä) 6-3, 57.48 Ella Zetterstedt 7-3 tm, 58.16 Dynefalk (Hanna Nordstrand) 8-3 tm.

Torjunnat:
Maja Lindsjö Ruotsi 5+3+4=12,
Edit Rautakoski Suomi 6+0+(0)=6 ja Aino-Kaisa Lyttinen Suomi (0)+2+0=2.

Jäähyt: Ruotsi 2×2 min, Suomi 2 min.

Martin Reichelt ja Tomas Kostinek, Tshekki.

Yleisöä: 498.

Suomen parhaana palkittiin Alma Laitila.

Kuvat: IFF / Karolina Sommer

Jaa artikkeli