Salibandykisat jos toisetkin nähnyt Mika Hilska kulki Tallinnan MM-karsinnoissa Suomen joukkueen perässä etsien turnauksen mielekkyyttä.
Salibandykisat jos toisetkin nähnyt Mika Hilska kulki Tallinnan MM-karsinnoissa Suomen joukkueen perässä etsien turnauksen mielekkyyttä.
Tiistai 30. tammikuuta Helsingin Länsisataman uudenkarheassa laivaterminaalissa. Tampereen suunnasta tulleet pelaajat istuskelevat jo odottamassa samoin kuin varusteautolla saapuneet huoltajat. Myllypuroon kokoontuneet saapuvat bussikuljetuksella, valmentajat omilla kyydeillään. Tervehdyksiä, pari karhunhalausta. Huolto jakaa sinisiä maajoukkuevarusteita, ja sekalainen joukko nuoria miehiä muuttuu joukkueeksi.
Tallink Megastarilla pinotaan laukut ja toolbagit tarkoitukseen varattuihin pariin hyttiin, sitten siirrytään laivan ravintolaan syömään seisovasta pöydästä aamiaista ja tappamaan matkaan kuluvat kaksi tuntia. Kahvimukeihin haetaan täydennystä. Ikkunoiden takana leijailee harmaaseen mereen hiljakseen lunta.
Joku toimistolla oli miettinyt mitä sitten, jos ei päästäisikään kisoihin, joku sanoo ja saa osakseen epäuskoisen kysyviä katseita. Tässä joukossa kukaan ei epäile hetkeäkään, etteikö Suomi jatkaisi joulukuun MM-lopputurnaukseen Prahaan.
Joukkueen attaseaksi osoitettu Paula on vastassa terminaalissa. Bussimatka satamasta hotelliin kestää tuskin kymmentä minuuttia. Päävalmentaja Petteri Nykky istuu hotellin aulan nojatuolissa ja jakaa pelaajille joukkueenjohtaja Juha Jäntin respasta kuittaamia avainkortteja. Kohta syödään taas.
Ensimmäiset harjoitukset Kalevi Spordihallissa, joka remontin jäljiltä kiiltelee uutuuttaan ja tuoksuu käsitellyltä puulta. Alkulämmöt Ari Haapalaisen ja Aleksi Öhmanin johdolla verhon takana hämärässä, kaukalon vapauduttua on pallollisen treenin vuoro. Päävalmentaja seuraa aluksi tapahtumia ylhäältä katsomosta ja pääsee samalla viestintäpäällikkö Jussi Ojalan videohaastatteluun. Myöhemmin Nykky ja valmentajat Samu Kuitunen ja Henri Toivoniemi tarttuvat mailoihin ja hyppäävät kaukaloon harjoitteen maaliosastoksi. Viestintäpäällikkö Ojala videoi ja julkaisee oitis vanhan Iltalehden toimittajan valppaudella pätkän Nykystä pelin tuoksinassa arvellen sen herättävän kiinnostusta ja joidenkin valmennuspuristien paheksuntaa. Illalla todetaan pätkän herättäneen somessa kiinnostusta ja joidenkin valmennuspuristien paheksuntaa.
Treenien loppuvaiheessa on ”Jänön kurkkauksen” aika: Juha Jäntti esittelee joukkueelle, miten huominen avausvastustaja Puola tiettävästi pelaa ja miten sen puolustus on puhkaistavissa. Ainakaan vastustajan vähättelystä tai ylimielisyydestä ei näy merkkiäkään.
Keskiviikko 31.tammikuuta Kalev Spordihallissa, jossa viimeiset turnausvalmistelut ovat vielä kesken. Suomen valmentajat auttavat mainosten kiinnittämisessä. Yläparven mediatiloihin vasta kannetaan kalusteita, joten viime hetken otteluennakot julkaistaan kenttätasosta löytyneen pöydän äärestä. Haluatteko mieluummin työskentelytilat tänne, valpas järjestäjien edustaja keksii ja kantaa oitis pöytiä kaukalon kulman tuntumaan perustaen siihen ex tempore mediatilan. Autamme kantamalla perässä tuolit. Hetken päästä järjestäjät teippaavat pöytään vielä Media Area -lapun, ja voilà, näin joustavasti se kävi.
Kesällä World Gamesissa Puola on taipunut Suomelle kotiyleisönsä tukemana ja kolme kertaa viidentoista minuutin ottelussa vain 0-5, mutta nyt Suomi latoo 59 katsojan todistaessa taululle lukemat 13-1. Ainakin ensimmäiset miesten maaottelumaalinsa tekeville Jere Oksaselle, Heikki Iiskolalle ja Otto Lehkosuolle ottelu jäänee mieleen aivan mielekkäänä rupeamana. Tosissaan pelaa myös Puola, jonka valmentaja pitää pelaajilleen takaiskumaalien jälkeen varsin tiukkasävyisiä puhutteluja.
Selvät numerot muttei silti ihan turha peli, arvioin.
Torstain 1. helmikuuta aamuharjoituksissa maalivahdit saavat paljon laukauksia, ja hyvä niin. Viikon viidessä ottelussa niitä nimittäin kertyy Pyry Luukkoselle ja Joonas Kaltiaiselle yhteensä vain 25.
Ennen tätä turnausta en olisi kysyttäessä muistanut, että Liechtensteinilla on salibandyjoukkue, mutta nyt se on uskottava, kun omin silmin näen. Siinä, missä Puola yritti hyökätäkin, tyytyvät Liechtensteinin viisikot sätkimään oman maalinsa edessä ja palloon yltäessään lyömään sen mahdollisimman kauas pois. Scheisseee, karjuu yhtäkkiä maahan kaatunut Liechtensteinin pelaaja ja pitelee kivusta kiemurrellen polveaan. Hänet kannetaan kentältä paareilla, ja myöhemmin puhutaan polvilumpion muljahtaneen toviksi sijoiltaan. Mietin hetken, lisääntyykö vammariski, kun lajin huiput ja harrastajat lyödään samaan kaukaloon. Suomi voittaa 24-0, ja pisimpään pelin muistanee ensimmäiset kolme maaottelumaaliaan laukonut Atte Eronen. Sitkeästi kuitenkin jaksoivat kyykkiä, ja etenkin numeron 42 isoon kenkään taisi pysähtyä varmaan 20 laukausta, Suomen pelaajat pohtivat annos arvonantoa äänissään.
Otteluissa katsomovalmentajana istuvalle Henri Toivoniemelle kertyy muistiinpanoja. Montaks vetoo meidän ketjulla oli ekassa erässä ja mistä, kysyy pelaaja ja saa kohta tarkan vastauksen.
Katsos tätä, nauraa pressipöydän ääressä sveitsiläisen Unihockey.ch:n toimittajana tutuksi tullut Liechtensteinin valmentaja Reto Voneschen, ja osoittaa vieressään molemmat kädet verisiin sideharsoihin käärittyinä hämmentyneesti hymyilevää nuorukaista. Liechtensteinin 17-vuotias maalivahti Lukas Good on kirjauttanut Suomen pommituksessa 74 torjuntaa ja MM-karsinnalle pienen sankaritarinan.
Pienistä valopilkuista huolimatta en osaa nähdä mieltä pelissä, jossa heikompi tietää turhaksi edes yrittää pelata palloa.
Kotimaan otsikoissa MM-karsinta on jo ehditty leimata vitsiturnaukseksi, verkko vinkkaa, ja aina mukavaa että puhutaan. Helsingin Sanomien jutussa näyttävät uutistekstin ja kolumnin sävyt hiukan yllättäen sekoittuneen, mutta ilmiön leviäminen medioista perinteisimpiinkin lienee ymmärrettävää nykyään, kun jutut on myytävä räväkkyydellä. Systeemi voi olla tai olla olematta mielekäs, mutta salibandy on onneksi jo riittävän aikuinen laji arvioidakseen asian itse asiaperustein eikä otsikoita hätkähtämällä.
Perjantain 2.2. aamuharjoituksissa maalivahdeille sataa laukauksia ja Henri Toivoniemen vinkkejä. Muutama pelaaja tekee fysioterapeuttien johdolla huoltavilta näyttäviä asioita, ja myös foam rollerit pyörivät taajaan.
Turnausviikon aamuharjoituksissa ei hiota isoja asioita. Samu Kuitunen vetää osalle ryhmää jonkin harjoitteen, Petteri Nykky toisen, Henri Toivoniemi kolmannen. Laukaisuharjoituksia maalivahdeille hinkataan kapteeni Jani Kukkolan johdolla. Valmentajat seuraavat kuitenkin kaikkea silmä kovana, sillä tämäkin viikko on osa pitkää työpaikkahaastattelua joulukuun MM-turnaukseen. Ja samalla pidemmällekin: tuhannen päivän päässä häämöttäviin vuoden 2020 kotikisoihin. Mikä on kenenkin potentiaali ja sitoutuminen, ketkä näistä pelaajista ovat parhaat valinnat kaukaloon ensi joulukuun finaaliviikonloppuna Prahassa, kun maailmanmestaruus ratkaistaan? Nykyn ja Jäntin mustat muistikirjat täyttyvät merkinnöistä.
Samaa prosessia ovat henkilökohtaiset keskustelut, jotka päävalmentaja viikon mittaan jokaisen pelaajan kanssa käy.
En oikein osaa päättää, kutsuako Suomen iltapäivän vastustajaa Alankomaiksi vai Hollanniksi, mutta edellispäivästä poiketen Suomi saa vastaansa pelaamaankin pyrkimään joukkueen. Rohkeus tuottaa taululle lukemat 32-1, ja siinä, missä Liechtenstein suhtautui kohtaloonsa lähinnä itseironisesti virnistellen, näkyy hollantilaisten kasvoilla kiukkuakin heidän kieppuessaan Suomen linkouksessa. Yksi vastustajista taittaa nilkkansa tepastellessaan yksin puolustusalueellaan, ja ajatus pelaajien tasoeroista pyrkii taas pintaan, kun potilasta autetaan kentältä.
Ottelun jälkeen Hollannin valmentajat tilaavat suomalaisilta audienssia valmennusoppien toivossa, ja aina ystävällinen Juha Jäntti ryhtyy oitis pläräämään kalenteriaan.
Lajin levitysmahdollisuuksista huolimatta en löydä tästäkään ottelusta mielekkyyttä nykymuotoiseen MM-karsintaan.
Lauantaina 3.2. on vuodossa kaikkien aikojen ensimmäinen Belgian kohtaaminen, ja Suomi murjoo 27-0-voitossa heti avauserän 8-0. Ainoa ennalta tuttu nimi Belgian ryhmässä on OLS:n juniori Felix Persyn, jolta Jere Oksanen, Valtteri Kainulainen ja Jani Kukkola vievät erän loppusekunneilla maalin takana pallon lavasta ja pelihalut lyödessään kuulan kahdella syötöllä verkkoon. Meni tunteisiin olla viennissä, nuorukainen myöntää suoraan pelin jälkeen, ja onhan ajatus B-juniorista pelaamassa miesten maailmanmestareita vastaan julma. Tosissaan pelaavan kaverin puhetta, Suomen valmentajat nyökyttelevät illalla hyväksyvästi lukiessaan Persynin reaktiosta.
Kolmas perättäinen peli yhtä maalia tekee karsinnan tarkoituksen löytämisestä yhä vaikeampaa.
Kaikki lohkon joukkueet asuvat samaisessa hotellissa, ja lauantai-iltana Suomen valmentajat käyvät illallissalissa onnittelemassa Viron kapteenia, Salibandyliigasta tuttua Roman Passia, lopputurnauspaikan saavuttamisesta dramaattisella loppuhetken voittomaalilla Puolaa vastaan. Huomenna otetaan kunnolla yhteen, luvataan puolin ja toisin.
Päätöspäivä sunnuntai 4. helmikuuta alkaa kuten edellisetkin: klo 8 aamuverryttely ”Faija” Haapalaisen johdolla ja klo 8.30 aamupala.
Sekä Suomi että Viro ovat jo kisapaikkansa varmistaneet, mutta Petteri Nykky tekee valmennustiimilleen selväksi, ettei halua nähdä vain alta pois läpsyteltävää päätöspeliä, jossa ajatukset ovat jo kotimatkalla. Nyt on tilaisuus testata pelaajia turnauksen ennalta arvioiden parhaassa mittelössä, ja joukkue on viritettävä näyttämään, mihin viidennessä pelissä viiteen päivään pystyy.
Kotiyleisönsä upeasti kannustama Viro haastaakin Suomea avauserässä tosissaan, ja laidat ryskyvät jopa siihen tahtiin, että Jere Oksasen ja Casper Pfitznerin ottelu päättyy jo ennen ensimmäistä taukoa. Suomi venyy 2-0-johtoon Sami Johanssonin ja Jami Mannisen millintarkoilla laukauksilla, mutta kehys kilahtaa Suomenkin päässä. Toisessa erässä pelillinen jännite kuitenkin putoaa, kun pitkän viikon urakoineiden isäntien merkkauspeli hajoaa ja Suomi iskee avautuvista väleistä armotta. Yleisö jatkaa kuitenkin kannustusta, ja Viron 1-7-kavennus nostattaa ison riemun.
Vaikka Suomi voittaa lopulta 15-1, ei tämä ottelu kuulu MM-karsinnan kysymysmerkkeihin. Etenkin ensimmäinen erä oli mainiota nähtävää.
Ilmassa on hyväntuulista onnistumisen väreilyä, kun Suomen joukkue tekee loppuverryttelyä järjestäjien purkaessa kaukaloa ja raastaessa pelialustan mattoja rullalle. Päävalmentaja on selkeästi tyytyväinen, että viiden voiton lisäksi joukkueen tekeminen oli vähintäänkin lupauksia antavaa.
Lyhyellä bussimatkalla satamaan joukkueenjohtaja Juha Jäntti kiittelee joukkueen opasta vuolaasti: virolaiset onnistuivat järjestelyissä erinomaisesti.
Laivalla odottaa buffetillallinen, ja viereisissä pöydissä istuvat FC Futuran jalkapallojuniorit huomaavat oitis salibandymaajoukkueen. Oliks siistii päästä MM-kisoihin, tulevat litmaset kysyvät, ja olihan se. Pojilla itsellään ei ollut mennyt oma turnaus ihan yhtä hyvin, mutta yhtä tärkeää onkin hyvä reissu hyvällä porukalla, salibandytähdet muistuttavat.
Länsisatamassa odottaa napakka pakkanen, ja raitiovaunun tuloon on 12 minuuttia.
Löysin viidessä päivässä monia hyviä juttuja ja salibandytarinoita, mutta nykymuotoisen MM-karsinnan mielekkyys jäi piiloon, päätän kääntäessäni selkäni hyiselle pohjoistuulelle.
Suomen ottelut kakkoskategorian maita kuten Viroa ja Puolaa vastaan olivat ihan mielenkiintoisia, mutta peleistä Liechtensteinia, Hollantia ja Belgiaa vastaan ei rehellisesti voi sanoa samaa. Kun toinen joukkue pitää palloa eikä toisella ole käytännössä lainkaan mahdollisuuksia päästä itse hyökkäämään, ei vain synny mielekästä salibandyottelua.
Jos joukkueille tosiaan olisi hyötyä otteluista, joissa eroa jo ennalta tiedetään syntyvän 20 – 40 maalia, ne sopisivat sellaisia oma-aloitteisesti harjoituspeleiksikin. Se, ettei juuri mikään joukkue käsittääkseni sellaisia hae, riittänee todisteeksi murskajaisten arvosta kenellekään.
Teksti ja valokuvat: Mika Hilska
Pääkallo.fi:n päätoimittaja Joel Siltanen tekee joukkoälyn tukemana kolumnissaan mielenkiintoisia parannusehdotuksia täällä.
Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n pääsihteeri John Liljelund kertoo oman näkemyksensä tässä videossa: