MAAJOUKKUETIE on seuroissa tehtävää työtä varten - mukana jo 2300 pelaajaa

Tänä keväänä käyttöön vihitty MAAJOUKKUETIE on aloittanut ryminällä, kun mukana tapahtumissa on ollut jo 2 300 nuorta salibandylahjakkuutta. Prosessin ideana on kehittää pelaajia liiton vahvalla tuella mutta seurojen ja pelaajien ehdoilla.

– Räväkästi on tosiaan aloitettu, Salibandyliiton valmennuspäällikkö Miikka Lamu kertoo.
– Kevään tapahtumissa on ollut mukana poikien puolella 1750 ja tyttöjen puolella noin 550 pelaajaa. Kaikki on lähtenyt liikkeelle suunnitelmien mukaan.

MAAJOUKKUETIE-prosessin alkuvaiheeseen on kuulunut yhteistyöseurojen sekä toiminnasta vastaavien valmentajien valinta sekä tietysti heti itse toiminta, joka on rakennettu korvaamaan aikaisempi pelaajapolku.

Painopiste seuroissa

Koko toiminnan ideana on tukea pelaajakehityksen tärkeintä yksikköä eli seuraa ja siellä tehtävää valmennusta. MAAJOUKKUETIE toteutetaan yhteistyössä Eerikkilän valmennuskeskuksen kanssa Floorball Academy -konseptilla, ja juuri Eerikkilän urheiluopisto täyttyi kesäkuun alussa lupaavista salibandypelaajista, valmentajista ja seurojen valmennuspäälliköistä.
mjtflap.jpg– Tärkeää on saada seuravalmentajat lähemmäs liiton toimintaa, ja kesäkuun alussa mukana oli perjantaista sunnuntaihin 120 juniorivalmentajaa ja valmennuspäällikköä. Samalla rakennettiin yhteistä ymmärrystä pelaajien kehittämisestä, sillä liitossa ei tietenkään ole mitään absoluuttista viisautta asiassa vaan yhteisymmärrys kehittyy yhdessä keskustelemalla, Miikka Lamu alleviivaa.
– Pitää muistaa, että edes maajoukkuepelaajat eivät harjoittele liiton valmentajien kanssa kuin noin 20 päivänä vuodessa, kun omassa seurassa harjoitustapahtumia voi kertyä vuodessa 360 kappaletta.

mjtaskellus.jpgSamalla valmentajat käyttivät hyväkseen hyvää tilaisuutta verkostoitumiseen ja vertaisoppimiseen. Näissä tapahtumissa on hyvä mahdollisuus kerrankin keskusteluun myös kilpailijoiden kanssa, ja tiedon jakaminen on pelaajakehityksessä ja omassa oppimisessa tärkeämpää kuin parhaiden juttujen piilottelu, Miikka Lamu hymyilee.

Fyysisistä testeistä kohti kokonaisvaltaisuutta

Eerikkilän tilat täyttyivät aurinkoisena tapahtumaviikonloppuna tietenkin ennen kaikkea pelaajista, ja salibandyseurojen logoja verkkareista bongaavan kynä olisi kulunut äkkiä loppuun. Pelaajien osalta on vuosikellossa touko-kesäkuuhun sijoitettu tehoviikonloppu ennen kaikkea kehittymisen seurantatapahtuma, ja kaukaloissa aamusta iltaan pyörineiden pelien ohella pelaajista kerättiin ja he analysoivat itsestään tietoja.
– Testauskuviossa pyritään pääsemään kokonaisvaltaisesti kiinni pelaajien kehittymiseen pelaajina ja urheilijoina. Aikaisemmin painotettiin fyysisiä testejä, mutta nyt seurataan myös lajitaitoja, yleistaitavuutta ja yleistä liikunnallisuutta, ja mukana on myös pelaajien ohjaaminen itsearviointiin niin pelaajina kuin sosiaalisuuden ja ryhmädynamiikankin osalta, Miikka Lamu avaa kuviota.

Pelaajille Eerikkilän viikonloppu maksoi täysihoitoineen 145 euroa nokkaa kohti, ja Miikka Lamu painottaakin, että kustannusten täytyy pysyä kohtuullisina.
mjtluokka.jpg– Viikonloppuna pelattiin kolmesta neljään peliä per joukkue ja päälle testipaketti palautuksineen eli hinta on vaikkapa tavanomaiseen turnausviikonloppuun verrattuna nähdäkseni kohtuullinen. Toimintaa tuetaan Eerikkilän kehittämisvaroilla, ja lähtökohtana on jatkossakin edullisuus vaikkapa turnauksiin verrattuna.

MAAJOUKKUETIE-toimintaan osallistuvat valitut yhteistyöseurat, ja niiden ulkopuolelta tulevat potentiaaliset pelaajat kootaan mukaan United-joukkueiksi. Vaikka mukaan on jo ehtinyt 2 300 ikäluokkien potentiaalista huippua, ei ovi tietenkään ole suljettu niiltäkään, jotka vielä eivät ole kutsua saaneet.
– United-valmentajat ovat yhteisyössä pienempien valmentajien kanssa, ja joukkueet tekevät esityksiä siitä, keillä on heidän mielestään edellytyksiä mukaan. United-valmentajilla on jo alla paljon kokemusta ikäluokkavalmentajina, ja he tuntevat ikäluokkien pelaajat varsin hyvin.

Ensimmäisen puolen vuoden kokemusten mukaan toiminta on lähtenyt käyntiin tehokkaasti eikä isompiin viilauksiin ole ollut alkikiihdytyksessä tarvetta.
– Toki meillä on alla kahden vuoden kokemus samantyyppisestä toiminnasta ensimmäisten 10 seuran kanssa eli tätä on koeponnistettu aika lailla, Miikka Lamu muistuttaa.
– Toki aina pitää olla kriittinen ja tarkkailla omaa toimintaa koko ajan valmiina tekemään tarvittaessa parannuksia. Mutta esimerkiksi testejä ei voi lähteä kovin herkästi muuttelemaan kun tarkoituksena on kuitenkin saada vertailukelpoisia tuloksia.

MAAJOUKKUETIE pähkinänkuoressa

MAAJOUKKUETIE-toiminta on suunnattu tavoitteellisessa kilpaurheilussa toimiville D-, C- ja B-juniori-ikäisille pelaajille ja seuroille. Mukaan valitaan salibandyn avainseuroja, joilta löytyy seuran oma pelaajapolku lapsesta huippu-urheiluun saakka. Lisäksi parhaat yksilöt valikoituvat MAAJOUKKUETIE-toimintaan Salibandyliiton United-joukkueiden kautta. Näin ollen järjestelmässä ovat mukana valtakuntamme parhaat seurat ja yksilöt.

Lue lisää MAAJOUKKUETIEstä

Kerromme lähiaikoina lisää MAAJOUKKUETIE-yhteistyöseuroista sekä valmentajista.

Jaa artikkeli