Maailmanmestari Pylsy palaa Sveitsiin

MM-kisojen All Starsiin valittu hyökkääjä Joonas Pylsy pelaa seuraavat kaksi kautta Sveitsin liigassa.

Hallitseva salibandyn maailmanmestari, seurajoukkueiden Champions Cupin mestari, Suomen mestari ja Suomen Cupin mestari Joonas Pylsy pelaa ensi kaudella Sveitsin mahtiseura SV Wiler-Ersigenin paidassa. Wiler tiedottaa kiinnittäneensä Pylsyn kahden vuoden mittaisella sopimuksella.

Hyökkääjä Joonas Pylsy, 29, pelasi Sveitsissä jo kaudet 2014-2016, jolloin hän takoi Tigers Langnaun paidassa komeat 85 tehopistettä. Sieltä ensimmäiset viisi liigakauttaan Jyväskylän Happeessa pelannut Pylsy palasi Suomeen mutta Classiciin, jossa hän on juhlinut kahta perättäistä Suomen mestaruutta.

– Kun harjoittelee päivittäin niin hyvien pelaajien kanssa kuin Classicissa, kehittyy automaattisesti, Joonas Pylsy ylistää oppejaan Tampereella.
– Classicin ja maajoukkueen vaatimustaso opettaa pelaamaan fiksusti ja järkevästi ottamatta riskejä väärissä kohdissa mutta silti tehokkaasti. 

SV Wiler-Ersigenin urheilujohtaja Marcel Siegenthaler ylistää juuri noiden asioiden olevan Joonas Pylsyn vahvuuksia.
– Hän tekee näyttäviä ratkaisuja ja on koko ajan huippuvaarallinen löytäessään vaistomaisesti kentältä tilaa.

Pylsy itse kiittää kehityksestään hyvää valmennusta.
– Pelini on kehittynyt valtavasti, ja siitä täytyy kiittää valmentajia Petteri Nykkyä ja Samu Kuitusta, jotka ovat tehneet minusta mitä pelaajana nyt olen.

Kun päätös pelaamisesta ulkomailla oli tehty, ei seuran valitseminen ollut vaikeaa.
– Kokemukset Sveitsistä olivat viimeksi hienot, ja nyt on hyvä hetki palata. Wiler-Ersigenistä kertovat yksitoista Sveitsin mestaruutta olennaisen. Wiler kuuluu joka kausi suosikkeihin. Kahden vuoden päässä häämöttävät Suomessa pelattavat MM-kisat, ja haluan olla silloin mukana myös Sveitsin mestaruuden voittaneena pelaajana, Joonas Pylsy naulaa.

Joonas Pylsy ja Classic ovat jo varmistaneet tämän kauden Salibandyliigan runkosarjan voiton. Lauantaina pöydällä on seuraava pokaali, kun Classic kohtaa klo 16 Tampere Areenalla TEHO Sport Suomen Cupin loppuottelussa Happeen.

SV Wiler-Ersigenin sivuille

Kuva: Ville Vuorinen

Jaa artikkeli