Likainen tusina – O2-Jyväskylän Divari-joukkueen runko kasassa

Joni Lempinen ja Iiro Kinnunen hyökkäävät myös ensi kaudella Amppareissa.

O2-Jyväskylän miesten edustusjoukkue on kiinnittänyt ensimmäisen tusinan pelaajasopimuksia kaudelle 2018–19. Joukkueen viime kauden paras maalintekijä Joni Lempinen ja viime kaudella Divarin K-Rauta-pelaajaksi valittu Iiro Kinnunen terävöittävät ampparihyökkäystä myös tulevalla kaudella.

Tolppien väliin asettuu lähtökohdiltaan tasainen ja tasokas parivaljakko, kun Henri Tikkanen ja Tommi Kauppinen jatkavat maalin tilkitsemistä oranssipaidoissa. Puolustajan paikalta kovaa laukova Markus Manninen johtaa tiivistä ampparipuolustusta uuteen kauteen.

Kolme viime kautta Ampparien kapteenina toiminut Joni Lempinen (27) jatkaa innolla henkilökohtaista ja joukkueen kehittymistä siitä mihin viime kaudella jäätiin.

– Tässä on itse tullut pelattua monta vuotta rautaliigaa, ja viime vuonna pääsi viimein kokeilemaan pääsarjatasolla. Ehdottomasti haluan lähteä mukaan uuteen divarikauteen. Viime kausi oli itselleni ja joukkueelle opintomatka Divarissa, josta voisi sanoa, että tentti päästiin läpi, mutta ei siitä stipendiä jaettu, Lempinen kuvailee joukkueen vuoristoratamaista debyyttikautta Divareissa.
– Kesällä laitetaan ukot kuntoon ja kehitytään pelaajina ja joukkueena. Sitä tarvitaan, jos ensi kaudella haluamme pois jämäsijoilta. Valmennukseen saatiin lisää liigakokemusta, joten tilanne näyttää tällä hetkellä varsin positiiviselta. Sanoisin, että hyvä tästä tulee.

Divarin kauden 2017–18 K-Rauta-pelaajana palkittu Iiro Kinnunen (25) on mielissään joukkueen suunnasta.
– Innolla odotan tulevaa kautta. Joukkueen runko saatiin hyvin pidettyä kasassa, ja valmennustiimiin tuli lisää leveyttä ja osaamista. Siksi uskon, että pystymme keskittymään tulevalla kaudella sellaisiin asioihin, joissa olimme viime kaudella vielä muita joukkueita perässä. Joukkuehenki, asenne ja fysiikka ovat jo valmiiksi hyvällä tasolla, mutta henkilökohtaiseen taitoon ja pelitavallisiin asioihin panostetaan varmasti tulevalla kaudella entistä enemmän, Kinnunen arvelee.
– Viime kaudella meni paljon aikaa uuden sarjan lainalaisuuksien opetteluun. Nyt kun divarikokemusta on kertynyt ja sarja on tuttu, niin ainakin itselläni on vahva luotto, että tulevalla kaudella olemme varteenotettava joukkue menemään jopa päätyyn saakka, Kinnunen ennakoi.

Päävalmentaja Ilkka Peltonen kommentoi miesten joukkueen pelaajatilannetta tyytyväisenä, mutta samalla muistuttaen, että lopullinen pelaajisto ei ole lähellekään kasassa.
– Yksi sarjan kovimmista maalintekijöistä (Lempinen), Divarin ehkä monipuolisin pelaaja (Kinnunen), sekä sarjan ehkä nopein pelaaja (Pieviläinen) takaavat pohjan kovalle hyökkäykselle myös ensi vuonna. Puolustuksessa on sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta Timo Hakasen, Juho Aijasahon, Markus Mannisen, Karel Joutsimäen ja Ismo Nybackan muodossa. Tolppien välissä kun jatkaa hyvin pelaanneet veskarit, niin kyllä tässä vaiheessa täytyy olla tyytyväinen, Peltonen myhäilee.
– Pelaajarunkomme on kehittynyt vuosi vuodelta, ja nykyisen rungon ympärille meillä on hyvät lähtökohdat rakentaa menestyvä joukkue. Jonkun verran joukkueeseen tulee muutoksia viime kauteen verrattuna ja kavennamme hiukan pelaajamäärää, mikä mahdollistaa tiiviimmän yhteistyön akatemiajoukkueen kanssa, Peltonen kertoo.

O2-Jyväskylän miesten edustusjoukkueen sopimustilanne:

Maalivahdit:

Kauppinen Tommi
Tikkanen Henri

Puolustajat:

Aijasaho Juho
Hakanen Timo
Joutsimäki Karel
Manninen Markus
Nybacka Ismo

Hyökkääjät:

Manninen Juha-Pekka
Kinnunen Iiro
Lempinen Joni
Pieviläinen Iiro
Wenning Joel

Päävalmentaja: Ilkka Peltonen
Valmentaja: Joonas Kaasalainen
Valmentaja: Pasi Rautio
Huoltaja: Jussi Kangas
Joukkueenjohtaja: Timo Talkio

O2-Jyväskylän tiedotteesta
Kuva: Esa Jokinen

Jaa artikkeli