LASB, Welhot ja EräViikingit juhlivat loppuhetkillä Salibandyliigassa

Kaikki sunnuntain kolme ottelua ratkesivat vasta aivan lopussa.

LASB avasi maukkaasti kauden voittotilinsä Salibandyliigassa nousemalla loppuhetkillä takaa 7–6-voittoon Karhuista. Sunnuntain muissa otteluissa Welhot löi Steelersin 4-2 ja EräViikingit rangaistuslaukauksilla Happeen 5-4.

Porissa Karhut johti sekä ensimmäisessä että toisessa erässä kahdella maalilla ja karkasi vielä päätösjaksolla kahdesti edelle Aaro Ollikaisen ja Benjamin Lepolan osumilla. Loppu oli kuitenkin lahtelaisten ja Rasmus Kainulaisen. Karhujen pelaajan istuessa jäähyllä Kainulainen tasoitti pelin ajassa 57.45 Tuure Ailion syötöstä, ja heti 45 pelisekuntia myöhemmin sama kaksikko rakensi LASB:n voittomaalin.

Kuopiossa olivat Welhot ja kauden kaksi otteluaan voittanut Steelers vielä viimeisen kymmenminuuttisen alkaessa tasalukemissa 2-2. Sitten astui esiin Welhojen Riku Tuononen, joka seitsemän minuuttia ennen loppua laukoi voittomaalin ja nosti vielä loppunumerot tyhjiin.

EräViikingit ja Happee tarjoilivat Vantaalla yleisölle kaksijakoisen ottelun, jossa Happee näytti jo menevän menojaan karatessaan 11 minuuttia ennen loppua 4–1-johtoon. Eero Nuutinen ja Roni Laasonen kuitenkin nostivat puolen minuutin välein isännät maalin päähän. Happeen konkari Petri Kaukon katsottua punaista korttia varusteen rikkomisesta onnistui Lauri Kapanen tasoituksessa, mutta useampaan osumaan ei EräViikingit pystynyt. Illan ratkaisu nähtiin vasta rangaistuslaukauskisan viidennessä parissa, jossa EräViikinkien Perttu Järvinen uitti pallon Miro Tuomalan maalin alakulmaan ja Happeen Juuso Heikkisen laukaus lipsahti päin ErVi-vahti Santtu Strandbergia.

Salibandyliiga jatkuu maanantaina otteluilla Nokian KrP–TPS ja Koovee–Westend Indians.

Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli