LASB nappasi avausvoittonsa jalkapallolukemin

LASB nappasi kauden avausvoittonsa Salibandyliigassa harvinaisin lukemin, kun nousija SB Welhot taipui Lahden Suurhallissa lukemin 1-0. Ottelun ainoa maali nähtiin vasta varsinaisen peliajan loppuhetkillä.

LASB vei kotiavaustaan selvästi, kertovat maalivahtien torjunnat. Isäntien Kaapo Kettusen nollapeli tuli yhdeksällä torjunnalla, kun Welhojen Petri Lesch venyi pallon tielle 32 kertaa. Peli pysyi kuitenkin maalittomana 56 ja puoli minuuttia ennen kuin Miikka Pentikäinen laukoi ratkaisun Rasmus Kainulaisen syötöstä.

Avausvoittonsa nappasi tänään myös OLS, joka kaatoi kotonaan Kooveen 6-4. ottelu oli vielä kahdeksan minuuttia ennen loppusummeria tasalukemissa, sitten Ville Turula ja Petri Rantala laukoivat minuutin sisään isännät karkuun. Valtteri Parviainen ja Petri Rantala osuivat kumpikin OLS:lle kahdesti, Antti Suomela syotti kaksi maalia.

EräViikinkien Miko Kailiala laukoi uransa 200. liigamaalin, kun helsinkiläiset kaatoivat Raumalla SalBan 9-4. Kailiala teki joukkueensa maaleista neljä. SalBa kävi kuuden maalin avauserässä kahdesti johdossa ja nousi toisessa vielä lukemiin 4-4. Sitten vieraat karkasivat, kun ensi erässä jo ensimmäisen liigamaalinsa tehnyt Oskari Savolainen sekä Miko Kailiala osuivat. Päätösjaksolla EräViikingit komisteli lukemia vielä kolmesti.

Salibandyliiga jatkuu maanantaina Tampereella ottelulla Classic – Westend Indians.

Kuva: Jari Turunen

Jaa artikkeli