23-vuotias Alisa Pöllänen on kokenut urheilijan urallaan enemmän vastoinkäymisiä ja vaikeuksia kuin moni muu yhteensä. Silti rakkaus ja kipinä urheilemista ja salibandya kohtaan ovat syttyneet aina vain uudelleen pienestäkin hiilloksesta.
Classicista Ruotsiin ja Pixbon riveihin tulevaksi kaudeksi siirtyvä Pöllänen kertoo maajoukkueen kesäleirillä Eerikkilässä, ettei viime kesänä juuri salibandya ja Suomen paidassa pelaamista miettinyt. Polvi oli jälleen kerran pelikelvoton, ja uran jatkuminen oli vaakalaudalla.
– En juuri ajatellut, että palaisin enää liiga- ja maajoukkuetason pelaajaksi. Olin Classicin mukana ja katsoin pikkuhiljaa, että tuleeko tästä polvesta enää mitään. Syksyllä sain lääkäriltä luvan olla pallotreeneissä mukana, ja siitä se taas lähti hiljalleen, loppukaudella yhteensä 16 ottelua pelannut laituri muistelee.
Savonlinnalaislähtöisen huippupelaajan sairaskertomus on karua luettavaa, ja operaatioita on edelleen jokseenkin nuorella pelaajalla takana jo kuusi. Moni olisi heittänyt jo hanskat tiskiin, eikä se Pölläsenkään kohdalla ole kaukana ollut.
Nuorempana jääkiekkoa nuorten maajoukkueessakin pelannut ja koko ikänsä urheillut peluri on joutunut kaivamaan itsensä ylös syvästä kuopasta monta kertaa.
– On niitä päiviä ollut paljonkin, että on ajatellut tämän olevan nyt tässä. Varsinkin viimeisimmän loukkaantumisen kohdalla, kun tiesi miten pahasti se polvi taas meni ja kun edellisestä oli niin vähän aikaa.
Vuodet ja kokemukset ovat kypsyttäneet suhtautumista vammoihin.
– Ehkä ne ensimmäiset loukkaantumiset olivat jopa pahempia, kun ei halunnut myöntää itselleen kuntoutumisen olevan niin rankkaa kuin mitä se on. Nyt on jo niin sanotusti tottunut siihen prosessiin ja tiedostaa sen olevan raskas. Olen antanut itselleni luvan, ettei aina välttämättä tarvitsekaan jaksaa.
Kun kysyn, mikä aamuisin on saanut nousemaan sängystä vaikeina aikoina, Pöllänen myöntää, ettei välillä oikein mikään. Rakkaus ja palo lajia ovat kuitenkin niin syviä, että kun tunnelin päässä on pilkottanut pienikin valo, sitä kohti on lähdetty kulkemaan.
– Joukkuekaverit ja ihmiset ylipäätään ovat auttaneet eniten. Taustalta on aina löytynyt se porukka, joka on jaksanut kannustaa, olla tukena ja hengailla mun kanssa, vaikken olekaan pystynyt pelaamaan. Kun on pienestä asti tottunut olemaan treeneissä ja hallilla, siitä on aika vaikeaa päästää irti. Aina kun on huomannut pystyvänsä taas tekemään jotain, se on vienyt mukaansa, 16-vuotiaana salibandyn perässä Savonlinnasta Tampereelle muuttanut Pöllänen kertoo ja jatkaa:
– Omassa päässähän se ongelma loukkaantuneena lähinnä aina on. Kun olet sivussa, tulee vähän sellainen nollaolo, ettei ole oikein mitään ja oma ihmisarvokin menee romukoppaan.
23-vuotiaaksi urheilijaksi Pöllänen on kokenut jo paljon, ja kasvattavat ajat ovat kovettaneet henkisesti.
– Kyllähän se väkisinkin kasvattaa ja huomaa, että ihan mikään pikkujuttu ei harmita. Salibandya stressaa silti samalla tavalla kuin aiemminkin, koska haluaisi olla yhtä hyvä kuin ennenkin ja se ei ihan sormia napsauttamalla tapahdu. Siinä olen kriittinen edelleen itselleni.
Isoon MM-ruutuun
Koputetaan puuta. Tämä kesä on sujunut Pölläseltä vaikeuksitta, ja tähtäin on tiukasti Bratislavan joulukuisissa MM-kisoissa. Vyöllä on vaikeuksista huolimatta jo kahdet kisat ja kaksi MM-hopeaa, ja aina maajoukkueen mukana ollessaan hän on täyttänyt tehokkaasti paikkansa. 31 ottelussa on syntynyt tehopotti 21+7, ja MM-kisoissa 12 ottelua ovat tuoneet pisteet 11+3. Tampereen kotikisoissa hänet valittiin tähdistökentälliseen.
Maalinteon salat taitava taskuraketti näkee päävalmentaja Lasse Kurrosen sinivalkean armadan liitävän vakaassa asennossa kohti loppuvuoden valmistavia otteluita, vaikka tuloksellisesti edeltävät EFT-turnaukset ovat jättäneet toivomisen varaa.
– Nyt kesällä on tullut taas paljon infoa, ja hereillä saa olla koko ajan, että kaiken sisäistää. Homma on nähdäkseni ihan hyvällä mallilla, ja vielä on tulossa paljon otteluita ennen kisoja, jotta omaa peliä pääsee hinkkaamaan kovia vastustajia vastaan.
Omaan harjoitteluun vammatausta vaikuttaa päivittäin.
– Nyt on pitkästä aikaa ehjä kesä takana, mutta joka päivä sitä miettii, mitä voi tehdä ja miten voisi soveltaa. Mahdollisimman normaalisti yritän kuitenkin joka päivä elää ja treenata.
Top Teamin kasvatti Pöllänen oli 19-vuotiaana mukana jo Tshekin MM-kisoissa joulukuussa 2013 Karo Kuussaaren päävalmentaja-aikana, ja kun Tampereen projektin veti Marko Paju, Kurronen on jo kolmas maajoukkuevalmentaja hänen aikanaan. Eroja löytyy aina, mutta ne eivät mitään maata mullistavia ole.
– Ainahan se vanha pelikirja revitään ja uusi valmentaja tekee omannäköisensä. Siinä mielessä homma lähtee aina nollista. Projektit menevät kuitenkin jokseenkin samalla kaavalla, eli ensin laitetaan palloton peli kuntoon ja sitten enemmän pallollista ja niin edespäin. Ei peliä uudestaan keksitä, Pöllänen vertailee.
Rooli maajoukkueessa on aina ollut hyökkäävä ja kärkiketjuissa. Isoa ruutua tyttöjen maailmanmestarisankari vuodelta 2012 itselleen toivoo nytkin.
– Nyt oma tekeminen on vielä aika hukassa, mutta kunhan sen oman pelin saa kaivettua, varmasti isoa roolia on tarjolla ja luottoa löytyy. Pitää vain itse päästä siihen kuntoon, että sen ansaitsee.
Maajoukkueen edustaminen on Pölläselle kunnia-asia etenkin, kun se ei ole ollut matkan varrella mikään itsestäänselvyys.
– Maajoukkue merkitsee älyttömän paljon, enkä osaisi edes kuvitella, että pelaisin ilman että Suomen paita olisi tavoitteena. On hienoa edustaa Suomea ja haluan aina olla yksi parhaista joukkueeseen valituista pelaajista.
Bratislavan kisoihin on aikaa hieman alle neljä kuukautta, ja Slovakian reissulla on jo sijaa ajatusmaailmassa.
– Ajatukset pyörivät kisavuonna paljon maajoukkueen ympärillä ja se on selkeä tavoite, vaikka seurajoukkueasiatkin pyritään tietysti hoitamaan. Tässä kohtaa vuotta kisoja miettii jo jonkin verran, kun tapahtumia tulee paljon. Ei sitä kuitenkaan parane liikaakaan mietiskellä, ja voi olla, että tänä syksynä tulee muutakin ajateltavaa, Pöllänen naurahtaa.
Uusi askel Ruotsissa
Syksyllä Pöllänen viittaa tulevaan haasteeseen länsinaapurissa. Classicia kaudesta 2010-2011 edustanut viisinkertainen Suomen mestari ottaa urallaan uuden askeleen, kun ensi kaudella päälle puetaan Pixbon paita Ruotsin Superliigassa. Hän on silminnähden innoissaan.
– Keskustelin heidän kanssaan paljon pitkin kevättä, ja kävin siellä kääntymässä. Siitä jäi tosi hyvä fiilis, asiat oli tiptop ja he olivat panostaneet vierailuun paljon. Kiva mennä sellaiseen paikkaan, jonne sut oikeasti halutaan, Suomen liigassa 108 ottelussa pisteet 95+74 nakutellut Pöllänen hymyilee.
Pixbossa Länsi-Ruotsissa pelaa maajoukkuekavereista myös Laura Manninen, jolta on saanut infoa niin halutessaan. Pöllänen on tottunut Classicissa huipputason organisaatioon, mutta Pixbo on vielä askel eteenpäin.
– En tiennyt ihmeitä etukäteen Pixbosta, mutta siellä esiteltiin laajasti ympäristöt, hallit ja seura. Hyvin samantyyppinen organisaatio se on, mihin on Tampereella tottunut, mutta kuitenkin steppi eteenpäin.
Kuten aiemmin on käynyt ilmi, maailman parhaaseen liigaan siirtyminen on ollut ajoittain todella kaukainen ajatus. Nyt on mentävä, kun mahdollisuus on.
– Kroppa on siinä kunnossa, että voi lähteä ja pystyy pelaamaan. Moni oli sitä mieltä, että olisi vielä kauden Suomessa, mutta kun ei ikinä tiedä mitä tapahtuu, tällä meikäläisen taustalla kannattaa mennä, kun nyt on terveenä. Vielä kun Suomen liiga marssii alaspäin, sekin oli iso syy, Pöllänen järkeilee naisten Salibandyliigan vähentyneeseen pelimäärään viitaten.
Rikkonainen ura on hyvin tiedossa myös uudessa seurassa, mutta asiaa ei voi liikaa miettiä. On vain pelattava ja toivottava parasta.
– Toivottavasti paikat kestävät. Kun tietää, että ei parane yhtään leikkausta enää tulla tai ura on siinä, ei ole sitten jossiteltavaakaan toisaalta.
Pölläsen, jos jonkun, kohdalla voi puhua siitä, että ura jatkuu kausi ja hetki kerrallaan. Hän ei surkuttele kohtaloaan, vaan keskittyy asioihin, joihin voi vaikuttaa juuri nyt. Ruotsin liiga ja MM-kisat odottavat.
– Ei tässä tosiaan voi eikä viitsi uraa kovin pitkälle miettiä, sillä on mennyt vähän eri tavalla kuin monella muulla ja mitä olisi itse toivonut. Ei voi tietää, missä olisin, jos olisin saanut olla enemmän terveenä, mutta sitä on aivan turha jossitella. Oma kohtalo on ollut tämä, Pöllänen päättää jämäkästi.
Teksti ja kuvat: Henri Pitkänen
