Kuninkaan paluu – Mika Kohosen ympyrä sulkeutuu Salibandyliigassa

Happeen tuttuun paitaan palannut Mika Kohonen kertoo alkavan kauden olevan hänelle viimeinen huippukaukaloissa.

Jyväskylän Happeesta se alkoi ja Jyväskylän Happeessa se päättyi. Suurimman osan urastaan Ruotsissa pelannut Mika Kohonen sopi hirvilauman kanssa pelaavansa kaudella 2018 – 2019 salibandyliigassa. Hän ilmoitti kauden olevan uransa viimeinen.

– Koti on koti. Lähes tulkoon täydellinen tapa piirtää ympyrä loppuun. Lähes tulkoon siksi, että perhe asuu Ruotsissa. Iskän vastuu painaa vähän takaraivossa, Kohonen kuvailee kotiinpaluuta.

kohonen_350a.jpgVielä elokuussa Kohosta oltiin viemässä lehtitietojen mukaan ruotsalaisseura Faluniin. Viime kauden aikana ja sen jälkeen tulevaisuus oli hämärän peitossa. Kuten monista muistakin elämänsä vaikeista ajoista, myös viime kauden vastoinkäymisistä Kohonen puhuu avoimesti.

– Vaimoni Cecilian äiti teki kuolemaa ja nukkui lopulta pois keväällä. Vaimolla oli vaikeaa, pojat rupesivat reagoimaan ja se totta kai vaikutti minuunkin. Mietin lopettamistakin, jos se olisi ollut perheelle parempi vaihtoehto, Kohonen muistelee.

Useampi ruotsalaisseura oli kiinnostunut pitkän uran Ruotsissa tehneen pelurin palveluksista. Elokuussa Kohonen löysi itsensä Happeen harjoituksista, minne päävalmentaja ja hyvä ystävä Mikko Lehto oli hänet houkutellut.

– ”Leho” sanoi, että pelaat tai et, mutta tule käymään treeneissä. Hän jutteli myös Cecilian kanssa. Emme suoraan sanottuna olleet miettineetkään tätä vaihtoehtoa. Asioilla on tapana lutviutua ja kaikki tapahtui tosi nopeasti. Teen samalla työharjoittelua henkilöpalvelussa ja opiskelen. Monelta osin pirun hieno mahdollisuus. Onko se sitten kohtaloa, vai mitä, mutta onnellinen olo on.

Kohosen uralle on mahtunut onnellisia hetkiä runsaasti. Onnistumisia ja palkintoja on tullut niin joukkueen mukana kuin myös henkilökohtaisella tasolla. Maailman parhaaksi pelaajaksi viisi kertaa valittu vaajakoskelainen on matkalla uransa päätepysäkille. Hän tiedostaa sen itsekin, mutta ei loppujen lopuksi mieti asiaa juurikaan.

– Tunnearvoahan tässä on totta kai. Viimeinen kausi, Happee, taistelu MM-kisapaikasta. Keväällä on edessä kova paikka, vaikka siihen kuinka valmistautuisi. Iso muutos on edessä, pelottavakin.

– Tunnearvo on kuitenkin vain osa tätä juttua. Urheilu on ollut aina itselleni rakkaus, intohimo ja elämäntapa. Urheilijan arki ei muutu. Monta vuotta on pakotettu miettimään lopettamista, joten ehkä siitä on hyötyä, masennuksen ja pahoja loukkaantumisia läpi käynyt 41-vuotias peluri pohtii.

Vaikeita aikojakin on ollut. Niiden läpikäymisessä perhe, ystävät ja lähimmäiset ovat olleet korvaamaton tuki. Kohonen on puhunut avoimesti vastoinkäymisistään myös mediassa.

– Meidän perheessä on opetettu olemaan rehellinen. Haastattelut ja niiden tuoma julkisuus kuuluvat tähän hommaan, enkä häpeile olla rehellinen. Ei minulla kuitenkaan ole tarvetta, eikä haluakaan olla esillä kentän ulkopuolella. 60 minuuttia kilpaillaan ja silloin mennään, muu on oheishommaa.

kohonen_350b.jpgJulkisuutta Kohoselle on saavutustensa myötä väistämättä tullut. Kirjoitusten sävy on luonnollisesti vaihdellut vuosien saatossa laidasta laitaan. Kohonen sanoo, ettei ikinä ole välittänyt hirveästi muiden ajatuksista, vaikka on ainakin osittain tietoinen häneen liittyvästä puheesta.

– Joku tykkää, joku ei. Niinhän se menee. Nykyään kaikki asiat pitää kärjistää ja haukkua nimettöminä. En minä sellaiseen jaksa aikaani tuhlata. Se on toki rehellisesti sanottava, että olen huomannut sen joskus vaikuttavan poikiini. Silloin se vaikuttaa minuunkin.

Viime vuosina kritiikkiä on tullut enemmän. Osittain aiheesta, osittain ei. Kohonen sanoo, että nuorempana kirjoituksia lukiessa heräsi enemmän tunteita. Oli kyse sitten positiivisesta tai negatiivisesta tekstistä.

– Ihminen on sellainen. Kaikki tykkäävät, kun lukevat itsestään jotakin kivaa. Nuorempana se hiveli jopa itsetuntoa, kun olen vähän ujon puoleinen. Joskus kirjoitukset ovat tuntuneet epäreiluilta, joista on näkynyt tietämättömyys. Olen maailman kovin kriitikko itseäni kohtaan ja väitän olevani kartalla aika hyvin. En pelaisi, jos tietäisin, ettei minulla ole annettavaa mille tahansa seurajoukkueelle tässä maailmassa, hän linjaa.

Menneinä kausina kritiikki on kohdistunut muun muassa Kohosen ikään ja juoksunopeuteen. Kausi 2015 – 2016 ei missään nimessä ollut nappikausi, kun Kohonen pelasi SPV:ssä. Eikä Kohosen liike tule tälläkään kaudella olemaan liigan kärkipäätä. Vastapainona hän lukee peliä erinomaisesti, syöttövalikoima on laaja ja erikoistilanteissa edellä mainitut asiat korostuvat. Suomen liigassa juostaan enemmän kuin Ruotsin liigassa, joka lienee yksi syy siihen, että Kohonen on päässyt pelaamaan enemmän vahvuuksillaan länsinaapurissa.

– Liike on lääke, mutta sen täytyy olla oikeanlaista. En ole aina ihan ymmärtänyt keskustelun suuntaa, kun puhutaan maailman nopeimmasta salibandysta. Päätön juokseminen ei ole minulle nopeaa salibandya. Tuntuu, että urheilullisuus on kasvanut, mutta pelin lukeminen ja sen sisällä tehtävät valinnat ovat heikompia. Voin olla tässä asiassa täysin väärässäkin, kolminkertainen maailmanmestari puntaroi.

Happeessa Kohonen pelasi edellisen kerran kaudella 2004 – 2005. Moni asia on muuttunut 14 vuodessa, mutta mitkä ovat ennallaan?

– Mä näen enemmän samaa kuin erilaista. Samanhenkisiä äijiä kuin edellisellä visiitillä. Tietynlainen jyväskyläläinen palloilukulttuuri ei ole muuttunut.

Vastauksesta päätellen paluu kotiin on sujunut hyvin. Ikään kuin ei olisi ikinä poissa ollutkaan. Kohosen rooli tulevalle kaudelle on vielä arvoitus. Pelipaikaksi hän uumoilee joko sentterin tai puolustajan tonttia. Sen päättää Mikko Lehto. Kohosen mukaan hyvän ystävän alaisuudessa pelaaminen ei ole outo tilanne.

– En ole edes miettinyt asiaa. Hallille mentäessä ”Leho” on valmentaja ja minä olen pelaaja. Hän tulee aivan varmasti sanomaan palautteen suoraan, kun on sen aika. Hallin ulkopuolella jää aikaa kaverihommiin.

Kohosen tavoitteena on päättää ura Suomen mestaruuteen. Takuuvarmaa on, että hän on suurennuslasin alla myös tällä kaudella. Kuningas-lempinimen saanut on tottunut olemaan maalitauluna, mutta lempinimi hämmentää.

– Se kuulostaa mahtipontiselta. Ei tuollaiseen voi oikein mitään sanoa. Hienoja sanoja, mutta pistää vähän hämilleen.

20_B.jpg

Teksti: Tuomo Reponen
Yläkuva: Ville Vuorinen
Alakuva: Esa Jokinen

Jaa artikkeli