Jukka-Pekka Pelto-Arvo ahnehti 4+1 ja Sami Koski 1+4, kun SPV kaatoi Hämeenlinnassa Steelersin 12-5.
Seinäjoen Peliveljet nousi Salibandyliigassa kolmanneksi kaataessaan tänään Hämeenlinnassa Steelersin selvin lukemin 12-5. SPV:n tehomiehinä hurjastelivat ykkösketjun Jukka-Pekka Pelto-Arvo tehoilla 4+1 ja Sami Koski saldolla 1+4.
Pieti Alatalo laukoi Steelersin johtoon jo ottelun toisella minuutilla, mutta sitten alkoi iso pyörä vieriä toiseen suuntaan kun vieraat takoivat kuuteen minuuttiin viisi maalia. Edes isäntien aikalisä ei hyökyä pysäyttänyt, kun omiin suhisi vielä ennen ensimmäistä taukoa kaksi palloa lisää. Toisen erän vei Steelers 2-1, mutta kolmannessa Peliveljet nautiskelivat taas neljä lisäosumaa.
Steelers jatkaa sarjassa toiseksi viimeisenä voitettuaan tähänastisista yhdeksästä ottelustaan vain yhden.
Viikonloppuna Salibandyliigassa pelataan tuplapanoskierros, jossa potissa on liigapisteiden lisäksi paikka Suomen Cupin kuudennella kierroksella. Lauantain ottelut ovat OLS–Happee, Nokian KrP–Tiikerit, Oilers–EräViikingit, ÅIF–Westend Indians ja TPS–Welhot.
Arkistokuva: Juha Käenmäki