Koovee taipui jumbofinaalissa - karsintaviiva karkasi jo kuuden pisteen päähän

Karhut löi Kooveen sen kotikaukalossa 8-6. Lauantain muut voittajat olivat Oilers ja jatkoajalla EräViikingit.

Salibandyliigan lauantain tärkein ottelu pelattiin Tampereella, jossa Koovee ja Karhut iskivät yhteen jumbofinaalissa. Karhut vei kaikki kolme pistettä Poriin 8–6-voitollaan, ja suoran putoajan paikalla viruva Koovee on nyt jo kuusi pistettä illan vastustajaansa jäljessä.

Vielä avauserän vei Koovee 3-2, mutta toisessa Karhut kipusi kahden maalin johtoon. Kolmannessa Samuli Salomaa kavensi lukemiksi ensin 5-6 ja sitten 6-7, mutta Karhut repäisi aina uudestaan eron taas kahteen ensin Juho Myllyharjun ja sitten Markus Hautaojan osumilla. Kooveen Samuli Salomaa oli illan tehomies saldollaan 3+1, porilaisista ylsivät Ville Salonen (2+1), Tomi Jerkku (2+1) ja Eero Harjula (0+3) kolmeen pisteeseen.

Esa Takalon ottelukuviin

EräViikingit löi kotonaan lopulta Welhot 5-4 jatkoajalla, vaikka notkahti kolmannen erän alussa kaksi maalia tappiolle. Roni Laasonen ja Lauri Kapanen nostivat osumillaan helsinkiläiset rinnalle, ja jatkoajan toisella minuutilla Mika Moilanen päätti suoran hyökkäyksen nostamalla ratkaisun Jani Kukkolan poikkisyötöstä takatolpalle.

Ottelun maalikooste

Lahdessa LASB taipui 785 katsojan harmiksi Oilersille peräti 2-9. Juuri LASB:sta Oilersiin siirtyneen Justus Kainulaisen paluusta haastamaan kaukalossa veljensä Rasmuksen ja Roopen odotettiin paljon, mutta vieraiden ylivoima ei tehnyt tunnelmalle hyvää. LASB nousi toisen erän alussa tasalukemiin 1-1, mutta Oilers repäisi jo toiseen taukoon mennessä kahden maalin etumatkan ja takoi päätöserässä viisi lisää. Heikki Iiskola nakutti Oilersille hattutempun ja Casper Pfitzner kokosi 1+2.

Sunnuntaina Salibandyliigassa pelataan ottelut TPS–OLS, Karhut–Nokian KrP ja SPV–Happee.

46567298842_5984d0c8c0_z.jpg

Kuvat: Esa Takalo

Jaa artikkeli