Kevään toiseksi suurin salibandyn junioriturnaus viikonloppuna Jyväskylässä

O2-Jyväskylän järjestämä Talent Cup -junioriturnaus on salibandyn kevään toiseksi suurin tapahtuma Suomessa. Jyväskylässä 14.–15.5. järjestettävään turnaukseen on ilmoittautunut peräti 126 joukkuetta ympäri Suomen. Tämä tarkoittaa, että Jyväskylän saleilla ja kaduilla nähdään viikonlopun aikana noin 2000 salibandyn pelaajaa ja toimihenkilöä.

Eteläisimmät osallistujat tulevat Helsingistä, pohjoisimmat Oulusta.

Turnauksen 16:ssa sarjassa pelataan viikonlopun aikana yhteensä lähes 300 ottelua. Pelejä pääsee seuraamaan Liikuntakeskus Buugilla, Keljonkankaan yhtenäiskoululla, Kuokkalan Graniitissa, Mankolan koululla, Monitoimitalolla, Hipposhallissa, Palokan koululla ja Vaajakosken liikuntahallilla.

Talent Cup järjestetään jo kahdeksannen kerran. Aikaisempi osallistujaennätys oli peräisin vuodelta 2019, jolloin mukana oli 78 joukkuetta.

– On ollut hienoa päästä rakentamaan tätä turnausta ja seuraamaan sen kasvua yhdeksi maan suurimmista turnauksista. Aikanaan aloitettiin noin parinkymmenen paikallisen joukkueen voimin, ja nyt osallistuvien seurojen paikkakunnat kattavat puolet maan kartasta, O2-Jyväskylän urheilutoimenjohtaja Tuomas Pulkkinen iloitsee.

O2-Jyväskylän tiedotteesta
Kuvituskuva liiton galleriasta 

Jaa artikkeli