Kailiala ja Stenfors iskivät kolmesti 47 sekunnissa - TPS enää voiton päässä loppuotteluista

Maailmanmestarit Miko Kailiala ja Lauri Stenfors nostivat TPS:n 47 tehosekunnissa voiton päähän finaaleista. Sarja on katkolla sunnuntaina Turussa.

Ensi kertaa Salibandyliigan välierissä pelaava TPS nousi jo voiton päähän loppuotteluista, kun se siirtyi välieräsarjassa 3–2-johtoon kaatamalla tänään Seinäjoella SPV:n 7-4. Finaalipaikka on TPS:lle katkolla sunnuntaina kotona Kupittaan palloiluhallissa.

Tänään mentiin vielä toisen erän lopulla tasalukemissa 2-2, kunnes maailmanmestarit Miko Kailiala ja Lauri Stenfors ratkaisivat ottelun taituroimalla 47 sekunnissa pallon kolme kertaa SPV:n verkkoon. Ensin iski Kailiala takayläkulmaan Stenforsin levityksestä ja toisen viisikon käytyä kentällä oli jälleen TPS:n ykkösen vuoro. Kailiala rankaisi unista SPV-viisikkoa Stenforsin tökkäämästä vapaalyönnistä, ja vain yhdeksän pelisekuntia myöhemmin ohjasi maalille ampaissut puolustaja Stenfors Kailialan syötön maaliin.

Tänään ilman avainmiehiään Jari Hankkiota, Jyrki Holopaista ja Petri Hakosta rimpuillut SPV nousi vielä kahdesti kahden maalin päähän muttei enää taisteluun voitosta.

Paikkansa Salibandyliigan loppuotteluissa on jo varmistanut Classic, joka löi Oilersin neljästi peräkkäin.

Katso tästä Miko Kailialan ja Lauri Stenforsin tehosekunnit:

Valokuva: Juha Käenmäki

Jaa artikkeli