Kahden maalin johto suli loppuhetkillä – Tšekki kaatui lopuksi rangaistuslaukauksilla

Suomen miehet päättivät Malmön EFT-turnauksen kaatamalla Tšekin rangaistuslaukauksilla 5-4. Vielä pari minuuttia ennen peliajan päättymistä Suomi oli johtanut kahdella maalilla. Tšekki voitti turnauksen, Ruotsi oli toinen ja Suomi kolmas.

Suomi sai päätösotteluun unelma-alun vastustajan vielä uinuessa, kun Waltteri Vesterinen kiskaisi keskeltä sektoria avausmaalin, Oskari Heikkilä kulmavaparin jälkeen takatolpalta toisen ja vielä Mikko Laakso yhtä merkkaamatta jääneenä tyhjiin vielä 3–1-johdon. Tšekki nousi toisessa erässä maalin päähän, mutta kolmannessa Aaro Astala katkaisi vastustajan hyökkäyksen keskiviivalla ja passasi Sami Johanssonille paikan laukoa Suomen jo 4–2-johtoon.

Ero oli vielä runsaat kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa kahdessa maalissa, mutta Suomen ote mureni Tšekin painaessa kuudella viittä vastaan. Ensin kavensi Suomen oman pään harhasyötön jälkeen Marek Benes, ja viimeisellä minuutilla kiitti Filip Langer Suomen seuraavasta harhasyötöstä tarjoilemalla Ondrej Nemecekille paikan iskeä vastapallosta peli tasoihin.

Rangaistuslaukauskisassa Suomen kaikki kolme laukojaa Joona Rantala, Justus Kainulainen ja Markus Salmi onnistuivat. Kun Tšekin ensimmäisen yrittäjän Marek Benesin yritys oli karannut ohi maalin, jäi lisäpiste Suomelle.

Salibandya, Malmö

Miesten ja U19-miesten EFT-turnaus

Miehet: Tšekki–Suomi 4-5 rl (1-3, 1-0, 2-1, 0-1)

1. erä: 1.23 Waltteri Vesterinen (Tiitus Salokangas), 1.59 Oskari Heikkilä (Markus Salmi) 0-2, 6.15 Matej Jendrisak (Jiri Besta) 1-2, 9.48 Mikko Laakso (Salmi) 1-3.
2. erä: 25.46 Filip Langer (Lukas Bauer) 2-3.
3. erä: 43.23 Sami Johansson (Aaro Astala) 2-4, 57.44 Marek Benes (Matej Havlas) 3-4 im, 59.23 Ondrej Nemecek (Langer) 4-4 im.

Suomi voitti rangaistuslaukauskisan.

Torjunnat:
Lukas Bauer Tšekki 5+10+3=18,
Oskari Fälden Suomi 6+4+4=13.

Jäähyt: Tšekki 2 min, Suomi 0 min.

Erotuomarit: Simon Broman ja Martin Matti, Ruotsi.

Yleisöä: 122.

Suomen parhaana palkittiin Aaro Astala.

Kuvat: Per Wiklund

Jaa artikkeli