Julia Saarinen piti Suomen nuoret pitkään pelissä, mutta lopussa Ruotsi karkasi

Suomen U9-naiset hävisivät myös kolmannen ottelunsa Uppsalan EFT-turnauksessa, kun maailmanmestari Ruotsi oli tapahtuman päätöksessä vahvempi maalein 7-4. Kerta oli ensimmäinen, kun Suomen nuoret häviävät EFT-turnauksessa kaikki kolme otteluaan.

Ruotsi prässäsi voimalla ottelun alusta asti ja rakensi osin onnistuneiden pallonriistojen jälkeen tukun avopaikkoja, jotka Julia Saarinen Suomen maalissa peitti kerran toisensa jälkeen. Avausmaali tuli sitten osin epäonnekkaasti, kun pallo pomppasi kulmaväännöstä suoraan maalin eteen ja Bella Forsling löi sen verkkoon. Ruotsin toista osumaa edelsi Suomen pitkä hyökkäys, jonka katkaistuaan Ruotsi vapautti pitkällä syötöllä pelaajan kaksin Suomen maalivahdin kanssa.

Ruotsi käytti ensimmäisestä erästä toiseen jatkuneen ylivoimapelin 3–0-maaliin, mutta sitten oli jo Suomen vuoro. Tanja Parviainen päätti suoran hyökkäyksen laukaukseen etuyläkulmaan, ja sitten löysi Pipsa Ekon pitkä rystysyöttö maalin edestä Matilda Rytkösen, joka iski eron enää yhteen. Kaukana ei ollut tasoituskaan, kun Liisa Kaihuan hurja laukaus kimahti yläputkesta alaviistoon Suomen pelatessa ylivoimalla. Sen sijaan osui Ruotsi, kun Ebba Törngren kiersi päädystä maalille ja sijoitti pallon maalin kattoon. Ruotsi pääsi kohta yrittämään myös rangaistuslaukauksesta, mutta se karkasi ohi Suomen maalin.

Päätöserä sai säväyttävän alun, kun Suomen aloittaja Matilda Rytkönen puski pallon kanssa keskeltä läpi ja löi kruunuksi 4–3-kavennuksen ohi Ruotsin vahti Louranna Jakobssonin. Pelikello ehti käydä vain viisi sekuntia. Suomen tasoitus oli seuraavat 15 minuuttia kerran toisensa jälkeen lähellä, mutta seuraavan maalin teki sittenkin Ruotsi vastaiskusta viisi minuuttia ennen loppua. Suomen päätös alkaa yrittää ilman maalivahtia tuotti Ruotsille kaksi lisäosumaa ja Sofia Lahden keskiviivalta kiskaiseman kavennuksen.

Salibandya, Uppsala

U19-naisten EFT-turnaus

Ruotsi–Suomi 7-4 (2-0, 2-2, 3-2)

1. erä: 10.27 Bella Forsling (Wilma Selin) 1-0, 17.06 Moa Dynefalk (Moa Karestahl) 2-0.
2. erä: 20.19 Selin (Mira Markström) 3-0 yv, 24.31 Tanja Parviainen (Hanna Salminen) 3-1, 27.29 Matilda Rytkönen (Pipsa Eko) 3-2, 24.48 Ebba Törngren (Selin) 4-2.
3. erä: 40.05 Rytkönen 4-3, 54.53 Livia Svartvadet (Isabell Holm) 5-3, 58.16 Svartvadet 6-3 tm, 59.05 Sofia Lahti (Veera Mertanen) 6-4 im, 59.11 Svartvadet (Selin) 7-4 tm.

Torjunnat:
Louranna Jakobsson Ruotsi 3+5+14=22,
Julia Saarinen Suomi 14+14+5=33.

Jäähyt: Ruotsi 2×2 min, Suomi 2 min.

Erotuomarit: Christian Crivelli ja Davide Rampoldi, Sveitsi.

Yleisöä: 781.

Suomen parhaana palkittiin maalivahti Julia Saarinen.

Kuvat: Per Wiklund.

Jaa artikkeli