Jonne Junkkarinen palaa Happeeseen

Maajoukkuepuolustaja Jonne Junkkarinen, 29, palaa Sveitsin Floorball Könizistä Salibandyliigaan ja Happeen paitaan.

Sveitsissä Köniz Floorball -joukkueessa viimeiset kaksi kautta vahvasti pelannut puolustaja Jonne Junkkarinen palaa Happeeseen kaudelle 2020-2021. Sopimus on kaksivuotinen.

29-vuotias Junkkarinen on pelannut salibandyliigassa kaikkina aiempina vuosina Happeen paidassa 172 peliä tehoin 28+68=96. Suomen maajoukkueessakin tällä kaudella edustanut Junkkarinen on pelannut yhteensä 54 maaottelua tehoin 10+14=24.

– Junkkarinen on yksi niistä pelaajista, joka ehdottomasti haluttiin ensi kauden joukkueeseen. Ollaan todella tyytyväisiä siitä, että saadaan Jonne takaisin Happeeseen ja sopimus syntyi näin hyvissä ajoin, kertoo Petri Kauko.

– Hieno fiilis palata Hirviteatteriin ja aikeissani on johdattaa Hirviteatteri vanhaan kukoistukseen jossa ei tappiota sallita, kommentoi Jonne Junkkarinen paluutaan.

Jonne Junkkarinen on voittanut Happeessa Suomen mestaruuden kaudella 2013-14, hopeaa kausina 2014-15 ja 2017-18 ja pronssia kaudella 2015-16. Suomen maajoukkueessa Junkkarinen voitti maailmanmestaruuden 2016 Riiassa.

Happeen tiedotteesta

Kuva: Ville Vuorinen

Jaa artikkeli