Indians skalpeerasi Peliveljet, Steelersille ja LASBille isot vierasvoitot

Aaro Astala ahnehti 3+2, kun Westend Indians ryöpytti kotonaan SPV:tä 12-4.

Salibandyliigan lauantain murskajaiset nähtiin Espoossa, jossa Westend Indians pöllytti kanssaan tasapisteissä ollutta SPV:tä peräti 12-4.

Indians takoi taululle kymmenessä minuutissa 3-1-johdon eikä tahti hidastunut pelin vanhetessakaan. Aaro Astala ahnehti kolme maalia ja kaksi syöttöpistettä puolustaja Otto Lehkosuon kirjauttaessa 1-3.

Toiseksi viimeisenä oleva Steelers jätti suoran putoajan paikalla olevan SalBan kolmen pisteen päähän kaataessaan vieraissa Kooveen 6-5. Tehot 3+1 iskenyt Ville Lastikka johti Steelersin kahden maalin tappioasemasta 5-4-johtoon, mutta Kooveen Tuomas Ahon tasoitus ilman maalivahtia näytti vievän ottelun jatkoajalle. Vain 21 sekuntia ennen täyttä aikaa Timo Johansson laukoi kuitenkin koko potin hämeenlinnalaisille.

Maukkaan vierasvoiton haki myös LASB, joka kukisti Jyväskylässä Happeen 5-4 Miikka Pentikäisen jatkoaikaosumalla. Happee johti peliä sen puolivälissä jo 4-1, mutta LASB aloitti kirin, joka huipentui ensin Elmo Lavosen tasoitukseen kuudella viittä vastaan ajassa 58.18 ja lopulta voittomaaliin.

Sarjajumbo SalBa kiusasi Kuopiossa SB Welhoja roikkumalla vielä neljä minuuttia ennen loppua tasalukemissa 3-3. Sitten isäntien Iiro Lankinen ja Eero Vepsäläinen kuitenkin onnistuivat maalinteossa vain 11 sekunnin välein nostaen Welhot 5-3-voittoon.

Classic johtaa Salibandyliigaa peräti kuuden pisteen erolla Nokian KrP:hen. Hännillä SalBa on jäänyt Steelersistä kolme pistettä.

Salibandyliiga jatkuu sunnuntaina otteluilla SPV – SB Welhot ja Classic – OLS.

Arkistokuva: Joni Winstén

Jaa artikkeli