Hawks jatkaa normaalisti – karanteenia ei tarvittu

Divarin sunnuntain ottelu Hawks–Koovee siirrettiin koronatartuntaan liittyvänä varotoimena, sillä yksi Haukkojen pelaajista oli saanut positiivisen koronatestituloksen.

Terveysviranomaisen päätöstä jatkotoimista saatiin odotella tovi, mutta se oli lopulta joukkueen kannalta myönteinen, sillä tarvetta esimerkiksi joukkueen määräämiselle karanteeniin ei ollut.

Pelaaja oli heti tiedon mahdollisesta altistumisestaan saatuaan jäänyt pois joukkueen toiminnasta ja hakeutunut testiin. Hawksin muu joukkue voi nyt jatkaa toimintaansa normaalisti.

Hawksin sivuille

Jaa artikkeli