Hautaniemi ja Alin palaavat TPS:n mustavalkoisiin

Mikko Hautaniemi ja Juuso Alin palaavat Sveitsistä TPS:aan.

Hyökkääjä Mikko Hautaniemi ja puolustaja Juuso Alin nähdään ensikaudella jälleen TPS:n paidassa.

Sveitsin paluumuuttajista Hautaniemi viihtyi alppimaassa kaiken kaikkiaan 6 kautta. Ennen ulkomaanreissua Hautaniemi ehti pelaamaan TPS-paidassa 88 ottelua tehden niissä mukavat 107 tehopistettä. Lomalta tavoitettu Hautaniemi oli innoissaan kotiinpaluusta ja kertoi nauttivansa joukkueen sisäisestä kilpailutilanteesta.
– Innolla olen tulossa takaisin tuttuun seuraan ja joukkueeseen, joka aidosti taistelee kotiedusta tulevalla kaudella. Sveitsiin lähdin poikana ja kotiinpaluun teen miehenä, Hautaniemi veisteli.

Pääkäskijä Jukka Ruotsalainen näkee Hautaniemessä suuren mahdollisuuden.
– Mikolla on suuri palo tulla takaisin Turkuun ja nimenomaan menestyä TPS-paidassa. Nuo raamit, taitotaso ja valtava halu menestyä nostavat miehen varmasti liigan kärkihyökkääjien joukkoon. Hänen tuomat avut hyökkäyspäähän ovat asioita, joita joukkue on kaivannut jo pitkään, Ruotsalainen analysoi.

Toinen Sveitsin paluumuuttajista on 24-vuotias puolustaja Juuso Alin (kuvassa), jonka visiitti Kloten-Bülach Jetsin paidassa jäi kauden mittaiseksi. Fyysisenä oman pään johtajana tunnettu Alin oli hänkin mielissään paluusta kotiin.
– Hienoa tulla takaisin kotiin ja pukea tuttu ja turvallinen TPS-paita päälle. Päätös kotiinpaluusta oli helppo tehdä, kun tietää, kuinka ammattimaisesti asioita seurassa hoidetaan. Innolla odotan jo syksyn ensimmäisiä pelejä ja tavoitteet ovat korkealla niin itsellä kuin joukkueellakin, Alin kertoi.

Ruotsalaisen odotukset Alinia kohtaan ovat kovat.
– Juuso on ollut jo viimeiset kaksi-kolme vuotta yksi Suomen parhaimpia puolustussuuntaan pelaavia puolustajia ja noussut U23- ja opiskelijamaajoukkueiden mukaan kehittyen koko ajan monipuolisemmaksi. Nyt seuraavan kahden vuoden aikana miehestä tehdään entistä monipuolisempi pelaaja, joka pystyy ottamaan viimeisenkin askeleen ja murtautumaan miesten maajoukkueen mukaan tulevaisuudessa, Ruotsalainen sanoi.

Vielä yksi sopimus on julkaisematta ja se tulee kruunaaman tulevan kauden joukkueen.

Teksti ja kuva: TPS

Jaa artikkeli