Harvinainen tapaus alasarjan ottelussa: Erotuomaria lyönyt pelaaja määrättiin pitkään kilpailukieltoon

Miesten 5. divisioonan ottelussa taannoin nähtiin harvinaislaatuinen tapahtuma, jossa kentältä ulosajettu pelaaja löi erotuomaria. Väkivallan teko poiki tuntuvan rangaistuksen, kun kurinpitovaliokunta määräsi pelaajan vuoteen 2025 saakka ulottuvaan kilpailukieltoon.

– Tällaiset tapaukset ovat erittäin valitettavia, mutta onneksi samalla erittäin harvinaisia. Tullessaan ilmi, näihin on puututtava kovalla kädellä ja käytettävä kurinpidon sanktioskaalan kovinta päätä, muistuttaa toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta.

Miesten 5. divisioonan ottelu, joka päättyi hämeenlinnalaisen Steelers II:n pelaajan osalta kohtalokkaalla tavalla pelattiin 7. tammikuuta. Ennen erotuomariin kohdistunutta väkivaltaa hänelle oli annettu käytös- ja pelirangaistus.

Tapahtumasarja alkoi pelin kolmannessa erässä, kun Steelers II:n pelaaja kaatui vastustajana olleen KalvKe II:n pelaajan reiden päälle. Erotuomariraportin mukaan rikkonut pelaaja nousi loukkaantuneen päältä vasta erotuomarin käskytyksen jälkeen ja rikottu pelaaja jouduttiin viemään pois kentältä joukkuetoverien avustamana. Erotuomarit tulkitsivat tilanteen vastustajan tahalliseksi vahingoittamiseksi.

Tapahtuneen jälkeen rikkonut pelaaja käyttäytyi verbaalisesti aggressiivisesti, mikä aiheutti suukopua vastustajien kanssa. Steelers-pelaajan jatkaessa huuteluaan vastapuolen pelaajille, häntä rangaistiin epäurheilijamaisesta käytöksestä. Erotuomarin kehotettua pelaajaa siirtymään jäähypenkille, pelaaja alkoi uhkailemaan erotuomaria paitsi sanallisesti, myös ilmein ja käsimerkein.

Erotuomarin nostettua pelaajalle punaisen kortin tämä käyttäytyi yhä uhkaavasti, uhosi väkivallasta ja lähdettyään kävelemään kohti pukuhuonetta löi yhtäkkiä erotuomaria kyynärpäällä kasvoihin, jonka seurauksena ottelun oikeudenjakajan huuli halkesi ja hammas lohkesi. Erotuomari tuomaroi turnauksen loppuun ja hakeutui sen jälkeen terveydenhuoltoon.

Salibandyliiton kurinpitovaliokunta katsoo päätöksessään näytetyksi, että Steelers II:n pelaaja on – saatuaan ensin käytösrangaistuksen, sitten pelirangaistuksen ja tästä tuohtuneena lyönyt ottelun toista erotuomaria tahallisesti kyynärpäällään kasvoihin aiheuttaen kipua, huulen halkeamisen ja hampaan lohkeamisen – käyttäytynyt vaarallisesti ja epäurheilijamaisesti (KilpS 62 § 3) sekä puuttunut erotuomarin fyysiseen koskemattomuuteen ja syyllistynyt erotuomarin uhkaamiseen (KilpS 62 § 4) tavalla, joka muodostaa perusteen tuntuvalle jälkikäteiselle lisärangaistukselle.

Koventavana tekijänä valiokunta piti teon kohdistumista erotuomariin. Lopputulemana se määräsi pelaajan 30.6.2025 saakka ulottuvaan kilpailukieltoon.

Steelersin hallitus on sittemmin käsitellyt tapahtumaa ja päätynyt erottamaan pelaajan seurasta, koska pelaaja on rikkonut seuran eettisiä sääntöjä.

Jaa artikkeli