Hartwall Arenalla hieno tunnelma superfinaaleissa

Vaikka yleisömäärä oli edellisvuotta pienempi, tuntui tunnelma nousevan tänä vuonna lämpimämmäksi.

Juontaja Viki aloitti yleisön lämmittämisen hyvissä ajoin ennen naisten finaalia. Kaikki oli valmiina superfinaalitapahtumaan. Naisten superfinaali alkoi jo klo 13.30. Aikaisesta ajasta huolimatta 5170 katsojaa saivat aikaiseksi hienon tunnelman.

Classicin kannattajista suuri osa oli tiiviissä ryhmässä hallin kulmauksessa ja kannusti suosikkijoukkuettaan reippaasti. Äänestä päätellen SB-Prolla oli hallissa enemmän kannattajia, mutta levittäytyneenä pitkin katsomoa. Ottelu säilyi tiukkana loppuvihellykseen asti. Sen huomasi myös katsomon reagoinneista. Äänekkäiden huokausten määrä lisääntyi loppua kohden.

Miesten finaalissa Happeella oli runsaslukuinen ja kovaääninen kannattajajoukko. Fanit loivat Hartwall Arenalle Hirviteatterin tunnelman. Ensimmäisessä erässä sekä kentällä että katsomossa Happee oli niskan päällä. Toisessa erässä Classicin fanit haastoivat Happeen fanit. ”Classic-fanit huutakaa meille!” kaikui lehtereillä. Classicin nostettua kytkintä pelissä myös fanit intoutuivat. Ottelun lähestyessä loppuaan Classic-faneilla oli mahdollisuus lyödä naula arkkuun katsomossa, kun tulostaululla komeilivat heille suotuisat lukemat. Ryhdikkäästi Happeen kannattajat seisoivat omiensa tukena vielä loppuvihellyksen jälkeenkin. Classicin juhlat jatkuivat pitkään ottelun jälkeen pelaajilla ja yleisöllä.

Miesten Superfinaaliin paikalle saapuneet 7153 katsojaa saivat kokea laadukasta urheiluviihdettä. Tauko-ohjelmasta vastasivat Viki ja tähtitubettaja Roni Back.

26736514567_824b650a08_z.jpg

Teksti: Ilari Martela
Kuvat: Anssi Koskinen

Jaa artikkeli