Hallitustiedote: Liiton varsinaisen kokouksen aika ja paikka lyötiin lukkoon – hallitusvaali marraskuussa

Salibandyliiton hallitus piti seminaarikokouksen 15.-16.6. Eerikkilässä. Paikalla oli myös liiton johtoryhmä.

Toiminnanjohtajan ajankohtaiset asiat
– tiedoksi muutosneuvottelujen jälkeen aloittaneen uuden organisaation toiminnan käynnistyminen ja sen tiimoilta pidetty henkilöstöpäivä 8.6.
– kuultiin Torneopal-sarjanhallintajärjestelmän tilannekatsaus
– keskusteltiin transurheilijoiden asemasta liiton kilpailutoiminnassa. Keskustelun pohjana oli IFF:n hiljattain tekemät linjaukset transurheilijoiden osallistumisesta kansainväliseen kilpailutoimintaan ja myös Olympiakomitean keskusteluissa aihepiiri on ollut esillä. IFF toivoo myös kansallisten lajiliittojen tekevän päätöksensä tämän asian suhteen.
– keskusteltiin uuden hallitusohjelman liikuntapoliittisista linjauksista ja niiden mahdollisista vaikutuksista lajiliittojen toimintaan

Talous ja hallinto
– alkuvuonna tehdyt säästöt alkavat näkyä, mutta tuottojen alijäämä pitää toteuman vielä alle budjetoidun, joten säästötoimenpiteitä on jatkettava. Tilanteen uskotaan tasoittuvan loppukesällä pelipassimyynnin (1.8. alkaen) ja osanottomaksujen myötä.
– keskusteltiin vuoden 2024 budjetoinnin tasosta ja painotuksista
– päätettiin liiton varsinaisen kokouksen järjestelyistä. Kokous pidetään lauantaina 25.11.2023 klo 11 alkaen Taitotalossa, Helsingissä. Toteutustapa on hybridikokous eli kokoukseen voi osallistua myös etäyhteydellä. Lisäksi vahvistettiin jäsenseurojen äänimäärät liiton varsinaisessa kokouksessa. Äänimäärä perustuu seurojen pelipassimääriin tilanteessa 31.5.2023.

Liiton varsinainen kokous valitsee luottamusjohdon
Lauantaina 25.11. järjestettävä liiton varsinainen kokous on Salibandyliiton ylin päättävä elin, ja se pidetään kolmen vuoden välein.  Tuolloin jäsenseurojen edustajat valitsevat Salibandyliiton puheenjohtajan ja hallituksen jäsenet ehdolle asettuneiden joukosta kolmivuotiselle toimikaudelle 2024–2026. Kokous vahvistaa myös alueelliseen edustukseen pohjautuvan 21-jäsenisen valtuuston ja varajäsenet.

Kilpailutoiminta
– hyväksyttiin pääsarjojen sarjamääräysten tarkennukset esityksen mukaan
– hyväksyttiin tarkennus kilpailusääntöihin esityksen mukaan
– kuultiin suunnitelma kauden 2023–24 3v3-tapahtumista ja muista aikuisten harrastetapahtumista ja turnauskalenteri annettiin tiedoksi

Huippu-urheilu
– kuultiin väistyvän huippu-urheilujohtajan tilannekatsaus naisten maajoukkueen päävalmentajan valintaprosessista

Alueet ja harrastaminen
– hyväksyttiin kolme uutta jäsenseuraa ja erotettiin eroilmoituksen perusteella kuusi jäsenseuraa
– kuultiin Fit4Future-mallin tilannekatsaus ja sovittiin hallituksen ja johtoryhmän yhteinen workshop pidettäväksi 21.8. hankkeen edistämiseksi

Kansainväliset asiat
– kuultiin yhteenvedot IFF:n ja Salibandyliiton toteuttamista avoimista kyselyistä, jotka liittyvät IFF:n Future of Floorball -hankkeeseen. Keskusteltiin kyselyiden annista ja hankkeen jatkoaskelista. Seuraavana on vuorossa 2.9. järjestettävä workshop, joka pidetään Nordic Challenge -tapahtuman yhteydessä Vantaalla. Tapaamiseen kutsutaan edustajia eri sidosryhmistä keskustelemaan, kuinka salibandya tulisi kehittää kiinnostavammaksi yhtäältä harrastamisen ja toisaalta huippu-urheilun näkökulmasta.

Muut asiat
– nimettiin Kati Kynnäs (Kokkola) Kilpailuvaliokunnan jäseneksi. Hän korvaa valiokunnasta kesken toimikauden poisjääneen Jukka Leinon (Vaasa).

Hallituksen seuraava kokous pidetään torstaina 24.8.

Salibandyliiton hallitus on liiton varsinaisen kokouksen nimeämä toimielin, joka valvoo ja ohjaa Salibandyliiton toimintaa laaditun strategian mukaisesti. Hallitus koostuu puheenjohtajasta ja vähintään kuudesta ja enintään kahdeksasta jäsenestä.

Hallituksen toimikausi on kolme vuotta (nyk. hallituksen toimikausi 2021–2023) ja se kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa. Seuraava liiton varsinainen kokous pidetään 25.11.2023.

Hallituksen kokoonpano: Kaarina Vuori (pj.), Janne Heikkinen, Harri Karjala, Arja Kilpeläinen, Mikko Kohonen, Juuso Laamanen (vpj.), Timo Lyytinen, Olli Lähdesmäki.

Jaa artikkeli