HaKi haki Espoosta cupin aluemestaruuden ja sarjapisteet – ”Hakunilassa ei peruutella”

HaKi kuittasi Etelä-Suomen aluemestaruuden TEHO Sport Suomen cupissa.

2000-luvun alussa Salibandyliigassa useita kausia pelannut AC HaKi tekee uutta tulemistaan. Perjantai-iltana se otti makean vierasvoiton SBS Kingsistä Etelä-Suomen 2. divisioonalohkon kärkikamppailussa.

Vielä maistuvammaksi tämän teki se, että ottelussa oli tuplapanos. HaKi kuittasi samalla Etelä-Suomen aluemestaruuden Suomen cupissa. Seuran tilille kolahtaa tuhat euroa ja palkintokaappiin nostetaan komea pokaali.

Lukuisten entisten liigapelaajien miehittämälle Kingsille 6–7-tappio oli kitkerä, sillä espoolaiset menivät vielä johtoon ajassa 47.33 Ari Huopalaisen alivoimamaalilla.

HaKin tehokaksikko Tommi Rosendahl ja Jussi Laamanen juonivat kuitenkin kaksi ylivoimaosumaa, joiden turvin vantaalaiset pääsivät edelle. Kings yritti lopussa ilman maalivahtia, mutta Matias Kaartiselle tuomittiin minuutti ennen loppua hiukan keveästi kakkonen, ja Oliver Wardi protestoi itsensä joukkuekaverinsa seuraksi jäähypenkille loppuajaksi.

Ennen kolmannen erän dramaattisia vaiheita nähtiin laadukasta salibandyä. Molemmat joukkueet kävivät vuorotellen maalin johdossa, mutta kumpikaan ei päässyt missään vaiheessa kahta täppää edelle.

Entisistä liigapelaajista maalintekoon pääsivät HaKista rankkaristakin osunut Rosendahl, Mikko Sipilä sekä Tom Strömsten.

Kingsin kakkosdivaritasolle hurja ykköskenttä napautti etenkin toisessa erässä näyttäviä maaleja. Perttu Pajukoski summasi tehot 2+1 ja Oliver Wardi 1+0. Huipputaitava Kaartinen keräsi kolme syöttöpinnaa.

HaKin edellisen liigavisitiin viimeisellä kaudella 2010–11 seurassa debytoinut Rosendahl oli tärkeässä roolissa kolmannessa erässä. Hän laukoi rauhallisesti tasoituksen 29 sekuntia Kingsin alivoimamaalin jälkeen.

Seuraavassa ylivoimassa hän ruokki Laamasta oikealla laidalla, ja 2. divisoonan maalitykki laukoi etukulmaan kauden 29. osumansa, joka oli samalla cupin mestaruusmaali.

– Tämä oli kauden isoin peli meille ainakin tähän asti, Rosendahl makusteli kultamitali kaulassa.

HaKin lohkovoitto 2. divisioonassa alkaa olla saletti, mutta nousu on vielä monen mutkan takana. Se joukkueella on kuitenkin tavoitteena. Perjantain pokaali ja mitalit olivat mukava välietappi.

– Ei meistä kenelläkään ole aiemmin aluemestaruuksia, mutta nyt on sekin, EräViikingeissä SM-hopean kaudella 2016–17 pokannut hyökkääjä sanoi.

Kolmannen erän ylivoimat tulivat hyvään saumaan vieraiden kannalta. 5–5-tasoitus toisen erän lopussa oli myös syntynyt viidellä neljää vastaan, joten erikoistilanteet olivat taas kerran ratkaisevassa asemassa.

– Pystyttiin ratkaisemaan niillä. Kaveri otti ne jäähyt, Rosendahl kuittasi tyytyväisenä.

Tyytyväinen oli myös HaKin valmentaja Junnu Karesola.

– Hienoa, että lohkon kärkikamppailussa oli tällainen tuplapanos, Karesola kiitteli.

Pelillisesti kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Karesola totesi, että keskialueen ylittäminen oli HaKille vaikeaa, eikä tempokaan ollut sellainen kuin haluttiin.

Ylivoimapeli sai sen sijaan kiitosta. Karesola myönsi rehdisti, että Kaartisen jäähy ottelun lopussa oli halpa, ja HaKi pääsi helpommin puolustamaan johtoaan. Lisäksi hän muistutti, että Kingsin kokoonpanosta puuttui nippu kovia pelaajia.

Kaartinen sai Karesolalta erityiskehut. Vielä viime kaudella Oilersissa liigaa pelannut ”Taikuri” näytti jälleen osaamistaan Esport Areenalla. Etenkin 3–3-maalin esityö oli upea.

– Pallon kanssa hän on varmasti taitavin pelaaja, joka on koskaan esiintynyt 2. divisioonatasolla, Karesola arveli.

Mutta palataan voittajiin. Cupin voitto on vain välivaihe HaKille. Kolme sarjapistettä maistuivat myös, sillä joukkue tavoittelee nousua Divariin tosissaan.

– Nälkää on ihan pirusti näillä jätkillä, Karesola vakuutti.

Pudottuaan liigasta keväällä 2011 HaKi painui hetkeksi alasarjoihin, sillä se ei saanut divarijoukkuetta kasaan seuraavaksi syksyksi. Nyt aika saattaa olla kypsä sellaiselle.

– Kuten puheenjohtajamme on sanonut, Hakunilassa ei peruutella, Karesola lupasi.

SBS Kings – AC HaKi 6–7 (2–3, 3–2, 1–2)

1. erä: 02.46 Jouni Olkkonen (Janne Karisto) 1–0, 05.56 Tommi Rosendahl 1–1 (RL), 10.08 Petri Pollari (Olkkonen), 11.36 Matias Marjanen (Teemu Partanen) 2–2 (SR), 16.36 Partanen (Miko Jussila) 2–3.

2. erä: 20.42 Perttu Pajukoski (Matias Kaartinen) 3–3, 26.00 Oliver Wardi (Pajukoski) 4–3, 31.17 Tom Strömsten (Mikko Sipilä) 4–4, 36.05 Pajukoski (Kaartinen) 5–4, 38.46 Sipilä (Rosendahl) 5–5 (YV).

3. erä: 47.33 Ari Huopalainen (Kaartinen) 6–5 (AV), 48.02 Rosendahl (Jussi Laamanen) 6–6 (YV), 52.26 Laamanen (Rosendahl) 6–7 (YV).

Torjunnat:
Jarmo Mäki, SBS Kings 5+12+4=21.
Olli Rikka, AC HaKi 5+4+2=11.

Rangaistukset: SBS Kings 12 min, AC HaKi 2 min.

haki_1.jpg

Teksti: Erno Rautarinta
Kuvat: Tapani Aaltio

Jaa artikkeli