Häirintäyhdyshenkilöopas tulossa - Julkaistaan webinaarissa 12. syyskuuta

Häirintäyhdyshenkilö-käytäntöä edistämään on valmistunut opas, jonka laatimisessa Salibandyliitto on ollut mukana yhdessä muiden liikunnan toimijoiden kanssa. Opas julkaistaan 12.9. maksuttomassa webinaarissa klo 17 alkaen.

Yhä useammassa urheilutilaisuudessa tai -tapahtumassa noudatetaan turvallisen tilan periaatetta, jotta tapahtumaan osallistujat kokisivat olonsa mahdollisimman turvalliseksi ilman väkivallan, syrjinnän, loukkaavan kielen tai käytöksen uhkaa.

Häirintäyhdyshenkilön nimeäminen on yksi konkreettinen toimenpide turvallisen ympäristön takaamiseksi. Kuka tahansa voi kääntyä häirintäyhdyshenkilön puoleen epäasiallista käytöstä havaittuaan. Asioita ratkotaan yhdessä ja häirintäyhdyshenkilö on kaikkia tapahtumaan osallistujia varten.

Salibandyliitossa häirintäyhdyshenkilönä oman toimensa ohella toimii seuratoiminnan kehityspäällikkö Elina Anttonen. Hän on toiminut tässä tehtävässä tämän vuoden keväällä U19-naisten MM-kisoissa ja alkuvuodesta Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin finaalitapahtumassa.

– Olemme Salibandyliitossa päättäneet, että kaikissa tapahtumissamme jatkossa on häirintäyhdyshenkilö, Anttonen kertoo ja jatkaa:

– Toki toivotaan, että jokainen tapahtumaan tai otteluun saapuva pysähtyy miettimään omaa käytöstä siitä näkökulmasta, että se on arvostavaa ja mukavaa muita kohtaan. Tunteet kuuluvat urheiluun niin kentällä kuin katsomossa, mutta jos ja kun ylilyöntejä tapahtuu, niihin on syytä puuttua. On tärkeää, että jokainen voi tuntea olonsa ja tilan turvalliseksi, Anttonen viestittää.

Epämiellyttäviin tilanteisiin voi olla vaikea puuttua. Toisaalta ei ole kenties ole tietoa, kuinka niihin tulisi puuttua, ettei tilanne kehity entistä pahemmaksi. Entä kuka häirintäyhdyshenkilöksi voi ryhtyä.

– Oppaassa avataan aihepiiriä laajalti, kuten tunnistamaan epämiellyttäviä tilanteita. Häirintäyhdyshenkilöoppaassa on vinkkejä sekä tapahtuma-aikaiseen toimintaan, mutta myös seuran perusarkeen, myös kouluttautumiseen ja nimeämiseen.

Häirintäyhdyshenkilöopas on valmistunut Et ole yksin -palvelun (Väestöliitto), Suomen Työväen Urheiluliiton, Salibandyliiton ja Finlands Svenska Idrottin yhteistyönä.

Jokainen aihepiiristä kiinnostunut on lämpimästi tervetullut osallistumaan Teamsin kautta julkaisutilaisuuteemme 12.9. klo 17-18, Elina Anttonen rohkaisee.

Lisätiedot:

Elina Anttonen
Kehityspäällikkö, seuratoiminta
Seuratoiminnan johtamisen tuki ja kehittäminen, suora seuratuki, Tähtiseuratoiminnan johtaminen ja kehittäminen, kouluyhteistyö. Häirintäyhdyshenkilö.

Jaa artikkeli