FBC Loisto vei ensiyrittämällä TEHO Sport Suomen Cupin

FBC Loisto nappasi ensiyrittämällä ensimmäisen TEHO Sport Suomen Cupin voittonsa kaatamalla Riihimäellä pelatussa loppuottelussa edellisvuoden cupmestari SB-Pron 5-4.

Avauserä tahkottiin FBC Loiston enemmistä maalipaikoista huolimatta tasalukemiin 1-1, kun SB-Pro loihti harvoista omistaan maalin, ylärimaosuman ja tolppalaukauksen. Toisessa nuoret turkulaiset karkasivat jo 3–1-johtoon, kun ensin Iida Mettälä kiepsahdettuaan omassa päässä vastustajien välistä esiin vapautti Anna Marttalan maalintekoon ja kohta Emilia Pietilä kiskaisi kaukaa yläriman alle. Erän lopussa Pro kuitenkin palasi peliin Loiston ykköstähti Ulla Valtolan kustannuksella. Tämän huolimaton oman alueen syöttö löytyi kahden vastustajan syötön jälkeen omasta verkosta, ja kohta SB-Pro prässäsi kahdella pelaajalla pallon Valtolalta rakentaen Mirja Hietamäen tasoituksen vain 44 sekuntia ennen taukosummeria. Viimeisenä nauroi kuitenkin kolmannessa erässä Valtola, kun hän ohitti omalla alueella vastustajan ja vapautti Saana Lenkkerin sijoittamaan Loiston uudelleen johtoon. Voittomaaliksi jääneen 5–3-maalin pommitti Emilia Pietilän poikkisyötöstä takayläkulmaan Henrika Maikola kahdeksan minuuttia ennen loppua. Pron loppuvyörytys kuudella viittä vastaan tuotti vielä Ina Lemisen kavennuksen, mutta viime hetket Loisto ja maalivahti Minnie Heininen kestivät.

– Lähdettiin rohkeasti karvaamaan ja pelaamaan vähän riskilläkin. Välillä oltiin kusessa mutta jäätävästi pelaajat niillä vaikeilla hetkillä peittivät ja ryynäsivät, FBC Loiston valmentaja Matti Pienihäkkinen mietti VeikkausTV:n haastattelussa.
– Välillä me olimme parempia ja välillä Pro oli paljon parempi mutta ei tämä tulos varmaan vääryyskään ollut.
Nuori Loisto ei murentunut edes johtoaseman nopeaan menettämiseen toisen erän lopussa.
– Siinä tehtiin pieniä muutoksia kentällisiin ja muutettiin vähän karvia ja nostatettiin uskoa, että vielä tehdään maaleja kun toinen erä pelattiin tasoihin vähän huonommallakin pelillä.
Loiston ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin yleisöäänestyksellä Iida Mettälä, ja päävalmentajan mielestä aivan oikein.
– Hän pelasi kaksi erää eri paikalla kuin normaalisti ja aivan jäätävä esitys, Matti Pienihäkkinen naulasi.

– Helvetin pettyneitä ollaan niin valmentajat kuin pelaajatkin, SB-Pron luotsi Aki Vilander myönsi.
– Ei sitten saatu ulos sitä esitystä mitä lähdettiin hakemaan, keväälle jää mietintään, miksi oltiin tänään niin varovaisia. Sitten kun piti pakkotilanteessa ruveta pelaamaan, ruvettiin pelaamaan mutta oltiin vähän epäonnisia ettei saatu maaleja tehtyä oikeilla hetkillä. Ei peliä voi  tällä tasolla tällä tavalla aloittaa.
Pron peli oli puoli ottelua muuta kuin päävalmentaja oli tarkoittanut.
– Oli luvat mennä ja olla reaktiivisia kentällä ja mennä tunnetaso edellä omilla vahvuuksilla, luottaa vahvaan riistopelaamiseen ja saada nopeasti maaleja. Toisessa erässä otettiin kolmas hyökkäysketju peliin ja sovittiin että mennään viimeinen kymppi täysillä ja vasta siinä saatiin juonesta kiinni, Vilander analysoi.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

Naisten Suomen Cupin loppuottelu

FBC Loisto – SB-Pro 5-4 (1-1, 2-2, 2-1)

1. erä: 3.12 Anu Raatevaara (Mirja Hietamäki) 0-1, 12.27 Iida Mettälä (Saana Lenkkeri) 1-1.
2. erä: 21.48 Anna Marttala (Mettälä) 2-1, 29.12 Emilia Pietilä (Laura Pakarinen) 3-1, 37.44 Karoliina Kujala (Elina Kujala) 3-2, 39.16 Mirja Hietamäki (Ina Leminen) 3-3.
3. erä: 48.26 Lenkkeri (Ulla Valtola) 4-3, 51.54 Henrika Maikola (Pietilä) 5-3, 57.04 Leminen 5-4 im.

Torjunnat:
Minnie Heininen Loisto 5+6+10=21,
Juulia Kataja SB-Pro 10+7+5=17.

Jäähyt: FBC Loisto o min, SB-Pro 2×2 min.

Erotuomarit: Toni Nerg ja Anssi Sinisalo.

Kuvat: Juhani Järvenpää

Finaalin maalikooste

Jaa artikkeli