EV Akatemia tuomassa Divariin tšekkiväriä

Divari saa uutta väriä, kun EräViikinkien organisaatioon saapuu viisi tšekkitaituria pakoon sikäläistä koronasulkua.

– Pelaajat pelaavat lähtökohtaisesti EV Akatemiassa ja A-poikien edustusjoukkueessa, sillä olemme rajanneet pelaajakierron minimiin joukkueiden välillä koronan vuoksi, EräViikinkien urheilujohtaja Joonas Naava avaa.
– Joukkueella on karanteenin ja joukkueen koronatapausten jälkeen pelaajista hieman pulaa, sekä otteluruuhka on päällä rästipelien vuoksi. Saattaa toki olla, että joku pelaajista on myös F-liigan mukana jossain vaiheessa.

Lue EräViikinkien sivuilta: Nippu tshekkilahjakkuuksia EräViikinkeihin – ”Pääosin tuttuja pelaajia”

Jo ennestään pitkän pelaajalistan omaava EV Akatemia on Divarissa sijalla 12 kerättyään viidestä ottelustaan neljä pistettä.

FBC Turku lähtee viikonloppuun piikkipaikalta uutettuaan kahden pisteen etumatkan kaksi ottelua vähemmän pelanneisiin Pirkkain ja M-Teamin ryhmiin. Ainoa puhtaan pelin joukkue ilman pistemenetyksiä on kuitenkin kaksi koronakaranteenia istunut Rangers, jolla on neljästä ottelustaan neljä voittoa.

Pakka tiivistyy myös häntäpäässä Hawksin otettua kuudennella yrittämällä kauden avausvoittonsa. ÅIF, EV Akatemia, SB Vantaa ja Hawks tirisevät nyt kolmen pisteen sisällä.

Pistepörssiä vie M-Teamin Eetu Erkkilä (17 pistettä) takanaan Josban Lauri Piironen (15)sekä joukkuetoveri Max Syrjälä (14).

Divarin viikonlopun ottelut:

Pe 30.10.

Klo 18.30 EV Akatemia–Pirkat

La 31.10.

Klo 14.00 Hawks–Josba
Klo 14.00 Karhut–ÅIF
Klo 15.30 O2-Jyväskylä–M-Team
Klo 18.00 LNM–Rangers
Klo 19.00 FBC Turku–SaiPa

Su 1.11.

Klo 15.30 LNM–Koovee
Klo 15.30 O2-Jyväskylä–Josba
Klo 16.00 Karhut–Pirkat

Jaa artikkeli