Espoon Suuri Derbyviikonloppu alkoi Ruotsin nuorten voitolla Suomesta

Ruotsi löi Suomen U19-pojat peräti 11-2 vietyään heti ensi erän lukemin 6-0.

Salibandyn viikonlopun maaottelutapahtuma Espoossa alkoi sinikeltaisissa merkeissä, kun Ruotsin U19-maajoukkue löi suomalaiset ikätoverinsa peräti 11-2. Ruotsi rakensi ratkaisevan eron heti avauserässä, jonka se vei murskaavasti 6-0. Joukkueet valmistautuvat toukokuussa Kanadan Halifaxissa pelattavaan nuorten MM-turnaukseen.

Ruotsi prässäsi alusta asti Suomen ahdinkoon sen omaan kenttäpäätyyn ja iski avausmaalinsa jo ottelun neljännellä minuutilla. Kohta Suomen verkko heilui uudelleen eikä edes aikainen aikalisä padonnut vieraiden hyökyä.. Neljän pelitilannemaalin lisäksi Ruotsi osui avauserässä sekä ylivoimalla että rangaistuslaukauksesta.

Suomi vaihtoi toiseen erään maalivahtia, kun Nemo Sipilä asteli tolppien väliin monessa tilanteessa kovin yksin jätetyn Oskari Fäldenin sijaan. Peli tasaantui Ruotsin hiukan kevennettyä painetta, ja tilanteessa 0-8 Suomikin pääsi lopulta maalien makuun. Jasper Juuti sijoitti kavennuksen matalalla laukauksella takakulmaan, ja Kaapo Siekkinen iski ylivoimalla perään toisen osuman. Suomen molemmat maalit syötti Samuli Huppunen.

Päätösjaksolla Ruotsi taituroi pallon vielä kolmesti Suomen verkkoon, ja viimeiset kavennusmahdollisuudet hiipuivat Konsta Haukkalan korkeasta mailasta saamaan viiden minuutin jäähyyn.

– Leirillä oli juuri käyty läpi Ruotsin korkea prässi ja miten sitä vastaan pelataan, mutta se tempo ei sitten kuitenkaan ollut selkärangassa, Suomen päävalmentaja Atte Juuti mietti.
– Valmennuksen piikkiinhän se täytyy ottaa, ettei oltu alusta asti hereillä. Sitten kun vastustaja teki alkuun kolme maalia, alettiin jännittää ja miettiä liikaa. Ensimmäisen erän jälkeen puhuttiin, että aloitetaan uusi peli ja toisessa ja kolmannessa erässähän jo päästiinkin alta pois, päävalmentaja sanoi.
– Mutta kovia pelimiehiä on kieltämättä vastustajalla.

Joukkueet kohtaavat lauantaina uudelleen samassa kaukalossa.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

Salibandya, Espoo

U19-poikien maaottelu

Suomi–Ruotsi 2-11 (0-6, 2-2, 0-3)

1. erä: 3.44 Malte Lundmark (Emil Ruud) 0-1, 5.07 Alfred Pettersson (Fabian Lindbäck) 0-2, 7.58 Victor Wettergren (Lundmark) 0-3 yv, 15.27 Albin Hedstål (Ruud) 0-4, 17.16 Wettergren (Fredrik Pettersson) 0-5, 17.55 Wettergren 0-6 rl.
2. erä: 21.09 Lundmark (Hedstål) 0-7, 24.31 Lundmark (Ruud) 0-8, 35.17 Jasper Juuti (Samuli Huppunen) 1-8, 37.06 Kaapo Siekkinen (Huppunen) 2-8 yv,
3. erä: 40.37 Wettergren (Hampus Ahren) 2-9, 49.56 Lindbäck (Ahren) 2-10, 54.50 William Almlöf (Hedstål) 2-11.

Torjunnat:
Oskari Fälden Suomi 7+(0)+(0)=7, Nemo Sipilä Suomi (0)+3+4=7.
Kalle Lundgren Ruotsi 2+8+4=14.

Jäähyt: Suomi 2 min + Konsta Haukkala 5 min, Ruotsi 3×2 min.

Erotuomarit: Maris Kumerdanks ja Kaspars Kristapsons, Latvia.

Suomen parhaana palkittiin Jasper Juuti.

Haastattelussa Suomen kapteeni Juuso Varjokumpu:

Haastattelussa maalintekijä Kaapo Siekkinen:

Kuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli