Espoon salibandyhuuman katkeaminen jätti kiukun – Heimo palaa koronan jälkeen kaukaloon vahvempana kuin koskaan

Westend Indians on hankkinut ensi kaudeksi monta täsmävahvistusta. Listaksi asti on myös lähtijöitä.

Westend Indiansin edustusjoukkueen kausi päättyi erittäin poikkeuksellisessa merkeissä maaliskuun alussa. Koko maailmaa koettelevassa koronaviruskriisissä on kyse paljon urheilua suuremmista asioista, mutta sen ei pidä antaa latistaa Heimon hienoa tarinaa Salibandyliigassa kaudella 2019–20.

Vielä tärkeämpää on, ettei nykytilanteen anna viedä uskoa tulevaan. Jossain vaiheessa salibandyä pelataan taas, ja Westend Indians on silloin valmis kääntämään uuden sivun tarinassaan.

Tarinaa kirjoittaa jatkossakin päävalmentajan ominaisuudessa Petri Timonen yhdessä Antti Vartiaisen kanssa. Ensimmäinen kausi vastuullisessa pestissä oli ikimuistoinen eri tavalla kuin kukaan arvasi.

– Nämä ovat urheilua isompia asioita ja päätös kauden lopetuksesta oli tietenkin täysin oikea, Timonen painotti.

– Meillä oli hyvä tunne siitä, että homma rullaa ja kehittyy. Harmi se oli siinä mielessä jättää kausi kesken.

Urheilija tähtää jatkuvaan kehitykseen, olivatpa olot mitkä hyvänsä. Timonen näkee poikkeusoloissakin mahdollisuuksia.

– Hyvää kiukkua jätti peleihin. Tulevaisuudessa pelaajat saavat tästä perspektiiviä ja ymmärtävät, että kuinka makeaa urheilu on. Ehkä tämä kehittää isomman kuvan ajattelua ja mennään ihmisenä eteenpäin.

Timonen myöntää, että joukkue kipuili kauden aikana tietyissä asioissa, mutta kokonaisuus jää ehdottomasti plusmerkkiseksi.

– Ryhmä ja koko organisaatio ottivat pienen askeleen kohti sitä tavoitetta, että olisimme maan johtava salibandyseura. Edustusjoukkue on siinä lippulaiva. En näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin sen, että homma paranee vuosi vuodelta.

Ensi kauden askelmerkkejä suunnitellaan osin vaihtuvalla miehistöllä. Heimoon liittyy nippu uusia pelaajia, joista nimekkäin on maajoukkueessakin esiintynyt Perttu Puska. Sveitsissä Alligator Malansissa päättyneellä kaudella pelannut Kevin Nylund palaa keltamustiin.

Lisäksi haaviin tarttui Divarissa loistaneet Samuli Alaluusua (Rangers) ja Samuli Huppunen (NST) sekä Jasper Auvinen (Hawks) ja Juuso Jokisalo (Tiikerit). Edustusjoukkueen täydentää omista junioreista nostettu J-kolmikko (Samuli) Junnila, (Jonatan) Junkkari ja (Amos) Jäppinen.

– Odottavin fiiliksin katson tuota nimilistaa. Siellä on useampi täsmävahvistus ja omat runkopelaajamme ovat taas vuoden treenanneempia ja kokeneempia, Timonen sanoi.

Hankinnat ovat hänen ja Heimon toiminnanjohtaja Mika Leiposen mukaan kaikki tarkasti pohdittuja.

– Ollaan pyritty löytämään Heimon identiteettiin ja kulttuuriin sopivia urheilijoita vahvistamaan joukkuetta.

– Ydinryhmä on sitoutunut pitkäjänteisesti työn tekemiseen ja kehittynyt vuosi vuodelta. He määrittelevät esimerkillään yhä vaativammat kriteerit uusille Heimolaisille, Leiponen totesi.

Lähtijäosastolta on erikseen mainittava seuraikonin määritelmän täyttävä Mikael Sievänen, joka lopetti pitkän uransa tähän kauteen. Viimeiseksi huipputason otteluksi jäi kolmas puolivälierämatsi, jossa hän iski kaksi maalia Oilersin verkkoon tämän kotiluolassa.

Muita kiitoksen ansainneita Heimo-sotureita, jotka nyt suuntaavat uusiin haasteisiin ovat Miko Summanen, Janne Jaanus, Oskari Möykkynen, Alexander Hoffström, Aku Aarnio sekä Joel Markkola.

Taustalta pois jäävät joukkueenjohtaja Sofia Rancken ja hieroja Jussi Laurila. Westend Indians kiitää heistä jokaista roolistaan hienon tarinan kirjoittamisessa.

– Hiljaiseksi vetää. Ja tuntuu oudolta, että eivät ole ensi kaudella osana joukkuetta. Olemme erittäin kiitollisia kaikille mukana olleille – osa Heimoa he tulevat aina olemaan, Leiponen tiivisti.

Uuteen kauteen valmistaudutaan jo nyt, vaikka olosuhteet ovat poikkeukselliset. Muuttuvien tilanteiden varalle on tehty tarkat B-suunnitelmat, joiden mukaan edetään tarvittaessa – töitä tehdään joka tapauksessa tulevan kauden eteen täysillä. Heimon voima on yhteisöllisyydessä, jota vaalitaan myös eristäytymisen aikana.

Salibandy palaa vielä Espooseen – ja Heimo on silloin vahvempi kuin koskaan.

WESTEND INDIANS 2020/21

PELAAJAT:

Alaluusua Samuli (Rangers)
Arkkila Olli
Astala Aaro
Auvinen Jasper (Hawks)
Harjula Tuomas
Harjula Eero
Hopsu Severi
Huppunen Samuli (NST)
Jokisalo Juuso (Tiikerit)
Junnila Samuli (Heimo A)
Junkkari Jonatan (Heimo A)
Jäppinen Amos (Heimo A)
Kainulainen Valtteri
Kareinen Miikka
Kirvesniemi Mikko
Koskinen Ossi
Laiti Niko
Lehkosuo Otto
Manninen Eetu
Niskanen Sami
Nykänen Eetu
Nylund Kevin (Alligator Malans, SUI)
Puska Perttu (Ei seuraa)
Salo Teppo
Toropainen Santeri

TOIMIHENKILÖT:

Päävalmentaja: Timonen Petri
Valmentaja: Vartiainen Antti
Maalivahtivalmentaja: Jokinen Ville
Aamulajivalmentaja: Seppä Juha
Fysiikkavalmentaja: Rissanen Roope
Fysioterapeutti: Lepola Antti
Fysioterapeutti: Sharifi Diari
Fysioterapeutti: Paavilainen Oskari
Huoltaja & joukkueenjohtaja: Pulkki Mikko
Huoltaja: Brunila Sami
Data-analyytikko: Tervo Sakari
Tiedottaja: Keränen Henri
GM: Leiponen Mika

Kuva: Jarmo Koskela

Jaa artikkeli