Kun Walter Östergård aloitti sähkärisalibandyn, vanhemmat olivat alusta alkaen mukana toiminnassa.
Vaasalainen pallotaituri Walter Östergård on elementissään. Nuorimies ohjaa toisella kädellään sähköpyörätuoliaan taitavasti samalla, kun toisella kädellään kuljettaa mailallaan reikäpalloa. Ei ihme, että Walter on yltänyt taidoillaan maajoukkuetasolle asti.
Walter on yksi niistä pelaajista, joka osallistui Helsingissä järjestettyyn maajoukkueleiritykseen. Kaksipäiväisen tapahtuman aikana hiottiin maajoukkueen valmentajien johdolla taktisia kuvioita tulevia arvoturnauksia varten.
Walter sairastaa synnynnäistä lihassairautta, nemaliinimyopatiaa. Kyseessä on geneettinen sairaus, joka on erittäin harvinainen. llmaantuvuudeksi on arvioitu 1/50 000 elävänä syntynyttä lasta kohden. Vaikka tauti vaikeuttaa liikkumista, se ei ole kuitenkaan estänyt Walteria nauttimasta urheilusta. Sähkärisalibandy tarjoaa siihen oivan vaihtoehdon.
Harrastuksen aloittaminen tapahtui osin sattumalta.
– Walter on harrastanut erilaisia lajeja sen mukaan, mitä on pystynyt tekemään. Hän ei pysty juoksemaan eikä hyppimään, mutta pystyy kävelemään lyhyitä matkoja kepeillä. Olimme kerran Tampereella apuvälinemessuilla katsomassa, millaisia uusia apuvälineitä olisi tarjolla. Näimme siellä ensimmäisen kerran sähkärisalibandyyn tarkoitetun tuolin ja Walter pääsi sitä kokeilemaan. Hän innostui lajista heti, kertoo isä Mats Östergård.
Walter oli tässä vaiheessa 12-vuotias. Ja kuinka ollakaan, selvisi, että pojan kotikaupungissa oli jo oma sähkärisalibandyjoukkue.
– SB Vaasan alaisuudessa oli joukkue, jonka pelaajat olivat pääasiassa aikuisikäisiä. Kävimme Walterin kanssa tutustumassa joukkueen toimintaan.
Sähköpyörätuolisalibandymaajoukkueen joukkueenjohtaja Riina-Kaisa Ojala on tehnyt paljon lajin, mutta myös muun soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun eteen töitä. Hän kävi Vaasassa kertomassa sähkärisalibandyn sarjatoiminnasta Suomessa.
– Vaasassa järjestettiin eräs turnaus, jota kävimme Walterin kanssa katsomassa. Innostus kasvoi entisestään, kun Walter huomasi, että joukkueissa pelasi hänen ikäisiään pelaajia, ei pelkästään aikuisia.
Niinpä edessä oli oman joukkueen perustaminen Vaasaan.
– Päätimme perustaa oman joukkueen. Tuttavapiirissämme oli Walterin kaltaisia poikia, jotka innostuivat lähtemään mukaan. Hankimme käytettyjä tuoleja ja opettelimme niiden käsittelyä. Olimme parin vuoden ajan SB Vaasan juniorijoukkue, Mats Östergård taustoittaa.
Sähkärisalibandy on erittäin taktinen laji ja taitoakin tarvitaan. Toisella kädellä pitää ohjata tuolia, toisella mailaa. Kolareitakin pitää välttää. Walterin aloitteleva joukkue oli aluksi alakynnessä, mutta vähitellen tapahtui kehittymistä.
– Ensimmäiset ottelut hävisimme 20-0, mutta hauskaa oli. Palkinto tuli, kun näki sekä pojan että joukkueen kehittymisen. Ensimmäisenä kautena olimme jumbona, toisena kautena olimme kolmanneksi viimeisin, mutta jo seuraavalla kaudella sarjakakkosena. Lopulta olimme ykkösenä.
SB Vaasan vanhemmat pelaajat pelasivat SM-sarjaa ja junnut Finlandia-sarjaa. Lopulta molemmat joukkueet siirtyivät yhdessä uuteen seuraan. Vaasalainen BK-48 oli tuttu seura jo entuudestaan Mats Östergårdille.
– Olen itsekin pelannut jalkapalloa juniorina BK-48:ssa. Lähdin mukaan uudestaan, kun oma tytär aloitti jalkapallon harrastamisen. Olin vuosien ajan BK-48:n tyttöjoukkueen valmentajana. Seuran toiminta oli hiipunut, mutta 2000-luvulla se herätettiin uudestaan henkiin. Nyt meillä on kolmisen sataa junioripelaajaa.
Mats isänä ja Nina äitinä ovat olleet vahvasti mukana lasten urheiluharrastuksissa. Vaikka Walter on vammaisurheilija sähkärisalibandyssä, isä kokee vanhempien roolin ihan samalaisena kuin missä tahansa muussakin lajissa.
– Olemme perheenä pyrkineet siihen, että olemme tehneet samoja juttuja kuin muutkin. Olemme esimerkiksi matkustelleet paljon. Tuoli maksaa parisen tonnia, mutta saman verran maksavat muutkin lajit, jopa enemmän. Vanhempien rooli on ihan samanlainen kuin missä tahansa lajissa.
Kun Walteria kaksi vuotta vanhempi sisko on jo lopettanut jalkapallon ja siirtynyt Helsinkiin opiskelemaan, on isä Mats siirtynyt kokonaan jalkapallon puolelta sähkärisalibandyyn. Hän toimii poikansa joukkueen valmentajana.
– Walter on kentällä hyvin keskittynyt ja pelaa tosissaan. Hän asettaa riman korkealle. Walter seuraa muiden otteluita ja haluaa oppia lisää. Itsekin olen vähitellen oppinut ymmärtämään lajia. Joukkueessa on hyvin erilaisia pelaajia, joilla on erilaisia vahvuuksia. Roolitukset ovat tärkeitä.
Valmentaja isä ja poika menevät yhdessä harjoituksiin.
– Meillä on mahdollisuus käyttää invataksia. Hyvä niin, sillä painava pelituoli vaatii riittävästi tilaa. Sen kuljettaminen invataksissa on helpompaa.
Vauhdikkaan lajin merkitys Walterille on ollut tärkeä.
– Merkitys on valtava. Itsetunto kohoaa, kun huomaa, että voi pärjätä. Walter on voittanut maalikuninkuuksia ja päässyt mukaan maajoukkueeseen.
Aikuisiän kynnyksellä oleva Walter käy nyt lukiota. Koulu sujuu paremmin kuin hyvin. Ajokorttikin on jo taskussa. Vaikka pian on edessä uusi elämänvaihe, opiskeluelämän aloittaminen ja kotoa poismuutto, sähkärisalibandy tuskin jää. Laji on siinä mielessä mielenkiintoinen, kun sitä voi harrastaa kuinka vanhaksi tahansa. Maajoukkue-edustus ja tulevat arvokisat ovat hyviä innostajia.
Teksti ja kuvat: Hannu Tuominen