EFT lähestyy: Joakim Lund haluaa revanssin Ruotsista Energia Areenalla

Joakim Lund kuuluu Suomen U19-maajoukkueen johtaviin pelaajiin perjantaista sunnuntaihin Hämeenlinnassa, Tampereella Vantaalla pelattavassa EFT-turnauksessa.

EFT-turnauksessa 2001 syntyneet hyvästelevät U19-maajoukkueen. Sen jälkeen vastuun ottavat nuoremmat. Yksi ”nollaykkönen” on Tikkurilan Tiikereiden Joakim Lund, joka odottaa erityisesti EFT:n sunnuntaista päätöspäivää ja Ruotsin kohtaamista Vantaan Energia Areenalla. Silloin hän, kuten muut Suomen nuoret haluavat maksaa kalavelkoja.

– Odotan näistä kolmesta pelistä eniten Ruotsin kohtaamista. Silloin tarkoitus on näyttää kotiyleisön edessä, että ei ne niin kovia ole kuin luulevat, Lund sanoo päättäväisesti.

Viime kevään MM-välierässä Ruotsi upotti Suomen nuorten kultahaaveet luvuin 8-2. Ilman mitalia ei Kanadasta kuitenkaan tarvinnut palata, vaikka pronssimitali ei ollut se mitä joukkue lähti rapakon takaa hakemaan.

Lund on U19-maajoukkueen kokenutta kaartia, jos tällaista ilmaisua voi käyttää 2000-luvun alussa elämäntaipaleensa aloittaneista. Hänellä on vyöllään 11 nuorten maaottelua, joissa on syntynyt mukavat 9+10=19 tehopistettä. Lundin panosta Suomi tarvitsee Ruotsin kukistamiseksi.

Voitto olisi mukava tapa hyvästellä U19-maajoukkue, josta hänellä on vain hyvää sanottavaa.
– On ollut iso ylpeydenaihe saada edustaa Suomea. U19-maajoukkueessa parasta on ollut joukkuehenki. Kaikki ovat olleet kavereita toistensa kanssa, ja tämä on se asia, mistä kannattaa pitää kiinni jatkossakin, hän summaa kysyttäessä ajasta nuorten maajoukkueessa ja minkälaisen ”perinnön” hän haluaa jättää seuraaville.

Viime kausi nosti Lundin salibandyn eliittiin. Hänellä oli tärkeä osuus siinä, että vantaalainen Tikkurilan Tiikerit pelaa tällä kaudella miesten Salibandyliigassa. Lund voitti Divarin maalipörssin ja ylitti 50 pisteen maagisen rajan (36+15=51), vaikka joutui jättämään väliin kuusi ottelua runkosarjassa. Viime vuoden lopulla hänet valittiin kahdesti peräkkäin kuukauden pelaajaksi Divarissa.

Olisi voinut kuvitella, että nousu Divarista asteita kovempaan Salibandyliigaan toisi notkahduksen pistetehtailuun, etenkin kun kyseessä on vasta 18-vuotias nuorukainen. Mitä vielä. Debyyttikaudellaan Lund on nakuttanut Salibandyliigassa kahta pistettä per ottelu ja ottanut röyhkeästi paikkansa pistepörssin kärkikymmenikössä paljon nähneiden ja kokeneiden maajoukkuemiesten joukossa.  

– Ei itse peli lopulta niin hirveän erilaista ole. Pitää vain pelata omilla vahvuuksillaan, hän kertoo reseptinsä ja saa kuulostamaan menestymisen Salibandyliigassa liian helpolta. Näin voi todeta vain erityisen taidokas ja ennen kaikkea luontaisen lahjakas pelaaja.

Kun U19-maajoukkue jää taakse, niin moni lajia tiiviimmin seuraava odottaa hänestä seuraavaa miesten maajoukkueen profiilipelaajaa tulevina vuosina. Tässä kohdin Lund seisoo tossut tukevasti maassa.

– Tällä hetkellä miesten maajoukkue on enemmän unelma kuin tavoite. Ominaisuuteni eivät ole vielä tasolla, että pärjäisin siellä. Siellä on pelannut niin paljon isoja nimiä tässä lajissa, että olisi hienoa kuulua siihen joukkoon, hän maistelee.

Kuinka kauan Tiikerit saa pitää kultakimpaleestaan kiinni, riippuu paljon muista tulevaisuuden suunnitelmista. Seuraava tavoite on ensi kevään ylioppilaskirjoitukset ja sitten Lund aikoo siirtyä armeijan harmaisiin. Sen jälkeen osoitteen määrittää opiskelupaikka. Kaksikielinen Lund ei pidä mahdottomana, että sellainen löytyisi Ruotsista.  

– Tässä on vielä useampia vaihtoehtoja. Vielä en osaa sanoa sen tarkemmin. Ruotsi on yksi kiinnostuksen kohde ja jos sinne päädyn, niin sitten toki kiinnostaa Ruotsin Superliiga.

Seuraava Lundin tavoite on kuitenkin hyvinkin selkeä. Kaataa Ruotsi Isänpäivänä Vantaan Energia Areenalla.   

EFT- turnauksen pääsyliput ja lisätiedot täällä.

Otteluohjelma
Perjantai 8.11.2019 – Elenia Areena
10:00 Ruotsi – Sveitsi (U19)
12:45 Ruotsi – Sveitsi (miehet)
16:15 Suomi – Tshekki (U19)
19:00 Suomi – Tshekki (miehet)

Lauantai 9.11.2019 – Tampere Areena
10:15 Tshekki – Ruotsi (U19)
13:00 Suomi – Sveitsi (U19)
16:00 Suomi – Sveitsi (miehet)
19:00 Tshekki – Ruotsi (miehet)                 

Sunnuntai 10.11.2019 – Vantaan Energia Areena
9:15 Sveitsi – Tshekki (U19)
12:00 Sveitsi – Tshekki (miehet)
14:45 Suomi – Ruotsi (U19)
17:30 Suomi – Ruotsi (miehet)

Lue myös:
EFT-turnaus lähestyy: Ville Lastikan ura lähti nousuun Elenia Areenalla
EFT-turnaus lähestyy: Sami Johansson ensi kertaa Tampere Areenalla maajoukkuepaidassa
Miesten EFT-joukkue valittu – Rantala ja Jonaeson debytoivat
”On kokoa ja näköä” – U19-poikien maajoukkue EFT-turnaukseen tulee tässä

Kuva: Esa Takalo

Jaa artikkeli