Divarin syyskausi pelattiin M-Teamin komennossa – edessä uudenlaiset pudotuspelit

Divarin 26 kierrokset runkosarjasta on jouluun mennessä pitkälti yli puolet, ja tähän saakka sarja on edennyt vahvasti helsinkiläisen M-Teamin komennossa. Pudotuspelit käydään tällä kaudella yhden liiga- ja seitsemän Divari-joukkueen kesken.

Sunnuntaina rangaistuslaukauksilla Josban 2-1 kaatanut M-Team on ottanut kärjessä neljän pisteen etumatkan FBC Turkuun voitettuaan 16 ottelustaan kymmenen varsinaisella peliajalla ja yhteensä 12. Joukkue on ollut kaikkein parhaimmillaan vieraskaukaloissa hakien kahdeksasta vieraspelistä seitsemän kolmen pisteen voittoa.

Divarin pudotuspeleihin jatkaa tällä kaudella seitsemän joukkuetta, kun puolivälierien kahdeksas tulee F-liigasta. M-Teamin lisäksi ovat paikasta taistelussa jopa liigapaikasta vahvasti kiinni FBC Turku, Josba, LNM, Hawks ja Koovee. Seitsemännestä paikasta on edessä vielä kunnon vääntö, kun O2-Jyväskylä, SaiPa, ÅIF ja Soittorasia poreilevat kolmen pisteen sisällä.

F-liigakarsinnassa Divarin 1.-7. sijoittuneet joukkueet sekä F-liigan 12. sijoittunut joukkue pelaavat kolmivaiheiset pudotuspelit paras viidestä -järjestelmällä, ja pudotuspelien voittaja pelaa F-liigassa kaudella 2022-23.

Viime kauden päätteeksi F-liigasta pudonnut Welhot voi jo valmistautua lähtöön vielä yhtä sarjatasoa alemmas, ja sarjapaikkansa puolesta saavat jännittää myös kärkikymmeniköstä jääneet Pirkat, SalBa ja vielä viime keväänä liigapaikasta pelannut Rangers.

Runkosarjan jälkeen joukkueet sijoilta 1-7 jatkavat F-liigakarsintaan. Joukkueet sijoilta 11-12 karsivat sarjapaikastaan Suomisarjan lohkojen 1.-2. sijoittuneita joukkueita vastaan. Joukkueet sijoilta 13-14 putoavat suoraan Suomisarjaan.

Divarin pistepörssiä dominoi 39 merkinnällä Kooveen latvialainen MM-pelaaja Peteris Trekse, joka on kunnostautunut etenkin pelintekijänä tarjoiltuaan 15 ottelussaan jo 26 maalisyöttöä. Kolmenkymmenen pisteen rajan ovat ylittäneet myös ÅIF:n Tuomas Liukolampi (31), M-Teamin Mikko Levänen (31) ja FBC Turun Aaro Ollikainen (30). Liukolampi palkittiin vastikään Divarin marraskuun pelaajana.

Josba (59) ja M-Team (62) ovat päästäneet tähän saakka vähiten maaleja, ja se näkyy myös vähintään kolmanneksen joukkueensa peleistä urakoineiden maalivahtien torjuntatilastossa, jonka kärkipäässä komeilevat M-Teamin Marcel Straubhaar (torjuntaprosentti 85,38) ja Josban Veikka Forsström (84,02). Kolmossijalla on Hawksin Toni Wuorenjuuri lukemalla 81,75.

Divarikarsinnan Divarin 11.-12. sijoittuneet joukkueet sekä Suomisarjan kolmen lohkon kaksi parasta joukkuetta (yhteensä kahdeksan joukkuetta) pelaavat kaksivaiheiset pudotuspelit paras kolmesta -systeemillä. Toisen vaiheen voittajat pelaavat Divarissa kaudella 2022-23.

Divarin seuraavat ottelut ovat 8.1. Pirkat–Koovee, 10.1. Rangers–ÅIF ja 14.1. Hawks–FBC Turku sekä O2-Jyväskylä–Pirkat.

Hyvät neuvot ovat olleet Welhoille tällä kaudella tarpeen.

Kuvat: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli