Classicin Janne Lammiselle yhden ottelun pelikielto Cupissa

Salibandyliiton kurinpitovaliokunta on määrännyt Classicin Janne Lammiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista vastustajaan TEHO Sport Suomen Cupin ottelussa Classic–Westend Indians 7.11. Pelikielto koskee joukkueen seuraavaa Cupin ottelua.

Janne Lamminen osui pelitilanteessa kädellään Westend Indiansin Leevi Aurasen kasvoihin niin, että Auranen loukkaantui ja kuljetettiin sairaalaan tutkittavaksi.

Kiihdyttäessään pallollisena vauhtia Lamminen samalla huitaisi oikealla kädellään leveän liikkeen sivulle ja takaviistoon osuen tällöin häntä takaa ahdistanutta Indiansin Leevi Aurasta kasvoihin. Kurinpitovaliokunnan arvion mukaan kyse ei ollut normaalista juoksuun liittyvästä käden liikkeestä, vaan Lamminen pyrki tekemään itseään ”leveämmäksi” ja itselleen tilaa ja samalla hidastamaan tai vaikeuttamaan tietensä takanaan olevan vastustajan liikettä. Vaikka valiokunta ei uskonut Lammisen pyrkineen vahingoittamaan vastustajaa, se katsoi, että hänellä olisi ollut mahdollisuus pelata tilanne turvallisemmin ja että hän ei ottanut asianmukaisella tavalla huomioon tietensä takanaan olleen vastustajan turvallisuutta. Valiokunnan päätös syntyi äänin 5-1 yhden jäsenen ollessa vapauttavan päätöksen kannalla.

Classic katsoi vastineessaan, että Lammisen pelatessa palloa yhden käden mailaotteella hänen oikea kätensä heilahti juoksuaskelien kiihdytyksessä tahattomasti Aurasen kasvoihin ja kyseessä oli valitettava vahinko, joita salibandypelissä voi tapahtua mutta ei missään nimessä PR3:n arvoinen rike.

Classicilla on vielä mahdollisuus hakea päätökseen muutosta Salibandyliiton valituslautakunnalta.

TEHO Sport Suomen Cupin kurinpitoasiat käsittelevät Salibandyliiton toimihenkilöt ja kurinpitovaliokunta, kun F-liigan ja Divarin otteluissa käsittelijänä on pääsarjojen kurinpitodelegaatio.

Miesten TEHO Sport Suomen Cupin puolivälierät:

Keskiviikko 17.11. klo 18.30 TPS–Happee
Sunnuntai 21.11. klo 17.00 SPV–EräViikingit
Sunnuntai 21.11. klo 18.00 Classic–Nokian KrP
Lauantai 27.11. klo 14.00 SaiPa–O2-Jyväskylä

Miesten ja naisten Cupin välierät ja finaalit pelataan 7.-9.1.2022. Paikkana on Kupittaan palloiluhalli Turussa.

Kuva: Esa Takalo

Jaa artikkeli