Classic voiton päässä loppuotteluista, SPV otti edun

Classic ja SPV nappasivat Salibandyliigan sunnuntain välierissä niukat voitot Oilersista ja TPS:sta.

Hallitseva mestari Classic nousi jo voiton päähän Salibandyliigan loppuotteluista kun se nappasi tänään kotonaan kolmannen voittonsa Oilersista. Loppunumerot olivat tällä kertaa 3-2 ”Familylle”. Toisessa parissa SPV löi kotonaan TPS:n 4-2 ja johtaa sarjaa 2-1.

Oilersin Kalle Keskitalo kykeni kuittaamaan Classicin johdon, ja sama mies vei ottelun puolivälissä espoolaiset maalin verran edelle. Jo ennen toista taukoa Aaro Helin ja Oskari Heikkilä kuitenkin nostivat Classicin 3–2-johtoon, mikä jäikin lopputulokseksi.

Seinäjoella nostivat Petri Hakonen ja avauserän viimeisellä sekunnilla osunut Henri Myllymäki Peliveljille kahden maalin johdon. TPS:n Miko Kailiala kavensi toisen aluksi, mutta Matias Veikkola palautti eron ylivoimalla. Mikko Hautaniemi nosti vieraat päätösjakson alussa vielä kerran maalin päähän, mutta Matias Veikkolan viimeisen kympin alkuun iskemä 4-2 jäi taululle loppuun saakka.

Neljänsistä kohtaamisista TPS–SPV pelataan Turussa tiistaina ja Oilers–Classic Espoossa keskiviikkona.

Arkistokuva: Juha Käenmäki

Jaa artikkeli