Classic perusti Hyve-rahaston

Classic Family on perustanut Hyve-rahaston tukemaan vähävaraisten lasten ja nuorten salibandyharrastusta.

Classic Family on perustanut Hyve-rahaston tukemaan vähävaraisten lasten ja nuorten salibandyharrastusta. Rahaston toiminnalla pyritään edistämään junioreiden tasa-arvoisia mahdollisuuksia tulla ja olla kasvattavan urheiluharrastuksen piirissä.

Salibandyseura Classicin toimintaa tukemaan on keväällä 2019 perustettu tukirahasto. Rahastosta jaetaan vuosittain avustuksia seuran toiminnassa mukana olevien junioreiden kausimaksuihin.
– Familyn tahtotila on aina ollut tehdä hyvää ja tuottaa hyvinvointia. Rahaston avulla voimme tukea taloudellisesti hankalassa tilanteessa olevia perheitä ja toivottavasti näin mahdollistaa lapsille hyvän harrastuksen, sanoo Classic Familyn toiminnanjohtaja Pasi Peltola.

Rahasto mahdollistaa tehokkaan tavan tukea sitä tarvitsevia ja toisaalta luo lahjoituksen antajalle selkeän kanavan saada apu perille.
– Salibandyn Tuki-säätiö on tukenut rahastomme perustamista taloudellisesti. Tämän lisäksi olemme saaneet pienen potin Familylta tärkeän pesämunan muodostamiseksi. Kaikki avustukset ja lahjoitukset otamme kiitollisena ja nöyrästi vastaan mutta näillä pääsemme jo alkuun ja käsittelemään ensimmäiset hakemukset syksyllä 2019, rahaston puheenjohtaja Matias Ramstedt iloitsee.
– On ilo nähdä, että ymmärretään joukkueurheilun positiivinen potentiaali yhteiskunnallisesti ja ollaan sen äärellä solidaarisia. Tuetaan heitä, joille mahdollisuudet ovat rajallisemmat ja luotetaan että hyvän kiertämään laittaminen maksaa itsensä takaisin.

Rahaston nimeäminen Hyve-rahastoksi, kuvastaa ennen kaikkea Familyn tavoitteita luoda ympärilleen mahdollisuuksien maailmaa. Haluamme jokaiselle tasa-arvoisen lähtökohdan nähdä tulevaisuus positiivisina mahdollisuuksina tehdä hyvää ja luoda hyvinvointia itselleen ja ympäristölleen.

Tukea jaetaan avoimien hakemusten perusteella, kulloinkin käytettävissä olevat resurssit huomioiden. Hakemukset käsitellään aina luottamuksella rahaston toimikunnassa, eikä tuen saajia yksilöidä julkisesti.

Lisätietoja:

Matias Ramstedt
Hyve-rahasto
Puheenjohtaja
040 705 86 68
matias.ramstedt(at)scclassic.com

Pasi Peltola
Classicin toiminnanjohtaja
050 520 97 66
toimisto(at)scclassic.com

Kuva: Esa Takalo

Jaa artikkeli