Classic myös miesten finaaliin, mutta tekemistä jäi vielä: "Jotain täytyy illan ja huomisen aamun aikana tapahtua"

Classic pelaa viime vuoden tapaan Euroopan seurajoukkuemestaruudesta sunnuntaina niin miesten kuin naistenkin puolella. Miehet kukistivat välierässä Tshekin mestarin Chodovin lukemin 7-3.

Classic pelaa viime vuoden tapaan Euroopan seurajoukkuemestaruudesta sunnuntaina niin miesten kuin naistenkin puolella. Miehet kukistivat välierässä Tshekin mestarin Chodovin lukemin 7-3.

Ensimmäisten minuuttien perusteella hallitseva Suomen mestari näytti rallattelevan helposti voittoon, kun jo alle kahden minuutin pelin jälkeen peli oli 2-0 Eemeli Salinin ja Albert Koskisen maaleilla. Chodov kiri maalin päähän toisessa erässä numeroihin 4-3, mutta Classic piti lopulta päätöserässä pintansa.

Vaikka voitto sinällään tyydyttikin, päävalmentaja Petteri Nykky ei tarjoillut omilleen ruusukimppua. Kuten alkukauden liigapeleissäkin, koko ottelua ”Familyn” paketti ei pysy kasassa.

– Hyvä että pärjättiin tänään, mutta paljon on töitä. Jotain täytyy illan ja huomisen aamun aikana tapahtua, jotta saisimme vietyä 60 minuutin suorituksen läpi. Tätä tietysti tapahtuu läpi kauden monille joukkueille ja se on inhimillistä, mutta joskushan meidän pitäisi oppia, Nykky viittasi heikkoon toiseen erään, jonka Chodov voitti 0-2.

Vahvan avauserän jälkeen joukkueen maltti petti toisessa erässä, pakka ei pysynyt kasassa ja kärsivällisyyttä puuttui niin pallollisessa kuin pallottomassakin pelissä.

– Vedimme peittoihin ja lähdimme karvauksessa turhaan höökimään. Miksi me lähdemme höökimään, kun kaverin täytyy tehdä maaleja? Se on jokin suomalainen ihmeellinen tapa, että pitää mennä tekemään muutama lisää, etteivät ne vaan tule sieltä. Jouduimme käymään toisella tauolla pienen palaverin, ja kolmanteen erään tulikin taas hienoista kasvua.

Nykky vertasi pelisuoritusta nyrkkeilyyn. Joukkueen heikkojen hetkien täytyy olla jatkossa parempia.

– Harva pelaa 60 minuuttia todella hyvin, mutta jos edes sen 50 saisi ja loput kymmenen voisi sitten taistella. Kyse on siitä, kuinka hyvin pärjäät, kun olet köysissä. Lasketko suojauksen ja pystytkö taistelemaan niinä hetkinä.

Classic kohtaa huomisessa finaalissa joko Falunin tai SPV:n.

– Tämä riitti tänään, ja olimme karvan parempia. Parantaa pitää ja paljon, se on selvä. Jäädään vähän katselemaan toista välierää ja mietitään sitten, mikä se maailma huomenna olisi. Illalla rauhoitutaan ja katsotaan, otetaanko joku satuhetki tuohon vielä, Nykky virnisti.

Teksti: Henri Pitkänen
Kuva: Juha Käenmäki

Jaa artikkeli