Classic kolmanteen perättäiseen mestaruuteen - hurja toinen erä ratkaisi voiton

Salibandyliigan kolmas Superfinaali päättyi tuttuun tapaan: Classicin mestaruusjuhliin.

Eemeli Salinin tehot toisessa erässä ratkaisivat, kun Classic löi salibandyn Superfinaalissa Happeen 6-2. Classic teki 7153 katsojan todistaessa reilussa kymmenessä minuutissa neljä maalia. Happeelta kaksi miestä joutui loukkaantumisten takia jättämään ottelun kesken.

Varsin pian ottelun alettua Happee pääsi kahden maalin karkumatkalle. Happee siirtyi 1-0 johtoon Paul Kotilaisen laukauksella. Päädystä hienon syötön maalialueen kulmaan tarjosi Jami Manninen. Happee teki toisen maalin puolustaja Joel Lahden laukauksella. Pallo osui matkalla Classicin Eetu Sikkiseen muuttaen suuntaa maalivahti Lassi Torisevan edessä. Erän edetessä pelin painopiste siirtyi Classicin hyökkäyspäätyyn. Happeen puolustus ja maalivahti Miro Tuomala kestivät Classicin yritykset ilman suurempia ongelmia. Happeen Peter Kotilainen loukkasi takareitensä pallotaistelussa Classicin Juha Kivilehdon kanssa ja joutui jättämään kentän.

Toisen erän alkuun Happee pääsi pelaamaan ylivoimaa ja Peter Kotilainen tuli hetkeksi takaisin peliin mukaan. Lyhyehkön kokeilun jälkeen hän kuitenkin lähti kohti pukusuojaa jalkaansa linkuttaen. Hetken kuluttua myös toinen Happeen pelaaja loukkasi jalkansa. Jalo Kouvonen kannetiin kentältä pukukoppiin. Erän kuudennella minuutilla Happeen Jonne Junkkarinen laukoi pallon Classicin maalin tolppaan. Seuranneesta vastahyökkäyksestä Classic sai avausmaalinsa, tekijänä Eemeli Salin. Tästä alkoi noin kymmenminuuttinen Classic-näytös. Tasoitusmaali syntyi Classicin hienon vaparikuvion jälkeen. Eemeli Salin laukoi iltapäivän toisen osumansa. Happee pääsi kertaalleen hyökkäämään kahdella yhtä vastaan. Kaapo Savinainen tarjoili loistavan maalipaikan Janne Hoikkaselle. Classicin maalivahti Toriseva torjui Hoikkasen laukauksen heittäytymällä. Hetken kuluttua, kolmella kahta vastaan vastahyökkäyksestä, Lassi Vänttinen laukoi Eemil Salinin syötöstä Classicin johtoon. Classic jatkoi esitystään: Sami Johansson ampui yllättävän kääntölaukauksen ja Miro Tuomala oli yllätetty erässä jo neljännen kerran. Erän toiseksi viimeisellä minuutilla Classicin Janne Lamminen pääsi läpiajoon, mutta ei onnistunut maalinteossa.

Kolmannen erän alussa Classicilla oli ylivoimalla mahdollisuus karata kolmen maalin johtoon. Classicin ylivoima ei tuottanut tulosta. Erän puolivälin jälkeen Happeen Paul Kotilainen taklasi Classicin Janne Lammisen yli laidan. Tästä seurasi erän toinen ylivoima Classicille. Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin, kun Classicin Jussi Piha laukoi pallon tyhjään Happee-maaliin. Classic sai vielä toisen kerran viimeistellä tyhjiin Oskari Heikkilän karatessa.

– Totta kai mestaruus on iso asia. Silloin tietää tehneensä asioita hyvin ja oikein, kun saa tällaisen kultamitalin kaulaan kauden jälkeen, Classicin puolustaja Juha Kivilehto tiivisti.
– Me pelattiin huono ensimmäinen erä. Mä en tiedä, mistä se johtuu. Meillä oli kahden viikon tauko, oltiin treenattu kuitenkin ihan hyvin, mutta eihän treeni oo ikinä sama kuin peli. Päästiin omalla tasolle toiseen erään. Meillä oli aika hyvin kontrollissa kolmas erä. Aika hyvin pelattiin se loppu. Me ollaan koko kausi treenattu johtoasemassa pelaamista.

– Ottelu ratkesi toisen erän omiin virheisiin, helpoilla pallon menetyksillä ja puolustuspäässä huonolla liikkumisella annettiin paikkoja, Happeen päävalmentaja Mikko Lehto harmitteli.
– Hopea on kuitenkin hävitty mitali. Kultaa juhlii Suomen selkeästi tämän kauden paras joukkue. Classicia vastaan täytyy pelata ehjä 60 minuuttia, ja toisessa erässä he paransivat pelaamistaan. Loukkaantumiset vaikuttivat ehjän 60 minuutin pelaamiseen. Peter Kotilaisen tippuminen vaikutti tietenkin hyökkäyspelaamiseen.
Erityiskiitokset Lehto antoi katsomoa kannustuksellaan dominoineille Happeen kannattajille.
– Ottelussa oli hieno tunnelma. Jyväskylästä oli löytänyt iso kannustusjoukko paikalle, ja jaksoivat vielä hyvin loppuun asti.

Superfinaali Classic – Happee 6-2 (0-2, 4-0, 2-0)

1. erä: 4.15 Paul Kotilainen (Jami Manninen) 0-1, 5.31 Joel Lahti (Juuso Heikkinen) 0-2.
2.erä: 25.36 Eemeli Salin (Mikko Leikkanen) 1-2, 28.01 Eemeli Salin (Krister Savonen) 2-2, 35.35 Lassi Vänttinen (Eemeli Salin) 3-2, 36.16 Sami Johansson (Janne Lamminen) 4-2.
3. erä: 57.03 Jussi Piha 5-2 tm, 59.39 Oskari Heikkilä (Janne Lamminen) 6-2 tm.

Jäähyt: Classic 2 min, Happee 2 x 2 min.

Erotuomarit: Mikko Alakare ja Vesa Vilkki.

Yleisöä: 7153.

Ottelun parhaana palkittiin Eemeli Salin.

Teksti: Ilari Martela
Kuva: Jussi Ojala

Jaa artikkeli