Classic Floorball Academy -konsepti kasvattaa Familyn maailmanlaajuiseksi toimijaksi

Salibandyliigan ottelu Classic–TPS ei jää ”Familyn” ainoaksi esiintymiseksi Aasiassa. Perässä seuraa Classic Floorball Academy.

Salibandyseura Classic tähtää voimakkaasti kansainvälistymiseen ja pyrkii olemaan ensimmäisten joukossa tuottamassa korkeatasoisempaa ja laajempaa lajikulttuuria niin kotimaassa kuin globaalistikin.

Salibandy on Aasiassa lajina tuore mutta tähtää korkealle

Singaporessa pelattava Salibandyliigan runkosarjan ottelu Classic – TPS avaa oheistapahtumineen Classicin jalkautumisen Aasian markkinoille. Yhtenä lajin kirkkaimmista brändeistä, Family on toivottu toimija itämaisen lajikentän ja urheilukulttuurin pariin. CFA -konseptia onkin lähdetty rakentamaan ajatellen erityisesti paikallisen koululaitoksen sekä seuratoiminnan lähtökohtia. Valmiiden oppituntirakenteiden luominen antaa opettajille hyvät työkalut opettaa salibandya ja tutustuttaa lapset lajin pariin. Tunnetusti kilpailuhenkiseen itämaiseen urheilukulttuuriin Classicin menestynyt julkikuva mestaruuksineen ja maajoukkuetähtineen on tervetullut. Lajinäkyvyyden tukeminen ja tietotaidon jakaminen paikan päällä leirien ja opettaja- sekä valmennuskoulutusten muodossa ovat käytännön toimia, joihin Classic tuo konseptillaan oman vahvan panoksensa. Etenkin Singaporessa oppilaitoksissa panostetaan eri urheilulajien opettamiseen vahvasti. Tässä salibandyllakin on oma potentiaalinsa lähteä kasvamaan koulujen saleista, mistä koko laji on alun perin syntynyt.

Yhteistyöstä eväät kansainvälistymiselle

Salibandyn kansainvälinen kasvu antaa myös Classicille tilaisuuden olla mukana rakentamassa siltoja eri maiden organisaatioiden välillä. ”Olen aina nähnyt Familyn isompana juttuna tämän urheilun lisäksi. Yhteisöllisyyden lisäämisen ja yhteiskunnasta vastuun kantamisen edistäminen ovat arvojemme tärkeimpiä tavoitteita”, Classicin toiminnanjohtaja Pasi Peltola kertoo. ”Nykymaailmassa kuitenkin kannattava liiketoiminta tämän meidän toiminnan ympärillä mahdollistaa näitä asioita ja haluammekin tehdä sillä ajatuksella töitä myös jatkossa.” Familyn tietotaidolla on kansainvälistä tilausta ja samaan aikaan se tarjoaa mahdollisuuden auttaa yhteistyökumppaneidemme verkostoitumistarpeita globaaleilla markkinoilla. Urheilu on universaali kieli ja sen yhdistävä voima on iso mahdollisuus luoda uutta.

Family jakaa osaamistaan myös kotimaassa

Classic Family aloittaa samaan aikaan kansainvälisten toimintojen yhteydessä tarjoamaan myös kotimaassa koulutus- ja konsultointipaketteja. Familyn piirissä on vahva joukko eri osaamistaustalla olevia, meritoituneita tekijöitä, joiden osaamista halutaan jakaa myös laajemmalle kotimaisessa lajikentässä. Valmennusosaamisen, markkinoinnin ja seurajohtamisen otsikoiden alla voidaan yhdessä seurojen kanssa räätälöidä tarpeen mukaisia koulutus- ja vuorovaikutustilaisuuksia koko Suomen alueella. Ensimmäiset koulutukset ovat jo käynnistyneet ja tulevista projekteista kannattaa kysellä lisätietoja Classicin toimistolta.

Lisätiedot:
Pasi Peltola
Puhelin (050) 520 97 66
toimisto at scclassic.com

Kuva: Esa Takalo

 

Jaa artikkeli